Myönteiset rutiinit auttavat muutoksessa
Hyvinvoinnin tavoittelu ja ajatus uudesta minästä kannattelevat meitä aluksi muutoksessa. Mutta miten onnistua luomaan rutiinit, jotka tukevat hyvinvointia päivittäin ja auttavat onnistumaan?
Arki muodostuu rutiineista, joita toistamme päivittäin tai viikoittain – osaa tietoisesti ja monia tiedostamatta. Erityisen hyvin rutiinien merkityksen huomaa, kun ne muuttuvat yhtäkkiä esimerkiksi loman jälkeen, eläkkeelle jäämisen, sairastumisen, työn aloituksen tai työttömyyden myötä. Uusi tilanne saattaa horjuttaa tuttua arkea. Sopeutuminen ja uusien rutiinien rakentaminen vie aikaa, energiaa sekä tarvitsee lempeää toistoa.
Helppous, houkuttelevuus ja mielihyvä – hyvässä ja pahassa
Rutiinien valta kannattaa kuitenkin valjastaa palvelemaan omia tavoitteita, sillä pelkkä tahdonvoima muutoksen vauhdittajana väsyy helposti ja vanha tuttu tapa tehdä asioita palaa. Sijoittamalla innostuksen pienen arkisen rutiinin muuttamiseen ”sitten kun” mielikuvien sijaan, pääsee maaliin helpommin ja isotkin muutokset ovat mahdollisia – tapa kerrallaan.
Helppous, houkuttelevuus ja mielihyvä ovat avaintekijöitä rutiinien muodostumisessa. Muutosta auttaa, kun ymmärtää, että nämä voimat ovat ei-toivottujenkin rutiinien takana. Tavat, joista haluaisimme luopua, tuottavat hetkellistä mielihyvää ja siksi niiden muuttaminen tuntuu vaikealta. Helpot ja nopeaa mielihyvää tarjoavat ratkaisut ovat ihmiselle luontaisesti mieluisia, joten omat hyvät rutiinit kannattaa rakentaa samalla kaavalla.
Miten onnistua hyvinvointia tukevissa rutiineissa?
- Uskalla innostua pienestä ja anna itsesi onnistua.
Aloita uuden rutiinin rakentaminen pienestä muutoksesta, niin pienestä, että se melkein tuntuu huvittavalta. Laita kirja pöydälle valmiiksi, jos tavoitteenasi on rentoutua lukemalla enemmän. - Tee siitä helppoa.
Uudet tavat toimia tulevat arkirutiineiksi helppouden kautta. Helpota valintaasi muutoskohdissa.
Esimerkiksi ota rutiiniksi jättää puhelin eri huoneeseen, jos se häiritsee nukahtamista ja tavoitteesi on päästä nukkumaan ajoissa. - Keskity houkuttelevuuteen.
Pyri tekemään uudesta rutiinista houkutteleva. Jos nautit ulkoilusta seurassa, ota rutiiniksi sopia valmiiksi seuraava kerta ulkoiluseuran kanssa. Innostunut seura auttaa ylläpitämään tapaa. - Huomaa hyvä – muutoksen pitää tuottaa mielihyvää heti.
Lopullinen tavoitteesi saattaa olla iso kuten syön säännöllisemmin ja monipuolisesti. Opeta kuitenkin mieltäsi olemaan tyytyväinen jo pienistä onnistumisista ja rutiineista. Jokainen kauppakerta ja ateria, joka tukee tavoitettasi, on ylpeyden aihe. - Lempeä toisto, mikään ei kaadu yhteen kertaan.
Suhtaudu rutiinien muutoksiin lempeästi, mutta päättäväisen innostuneesti. Kaikkina päivinä uusi tapa ei onnistu ja se kuuluu elämään. Jätä turha itsesyyttely pois, huomenna on uusi päivä onnistua.
Lue lisää:
Hyvä tavoite auttaa elämäntapamuutoksen alkuun
Muutos onnistuu suunnittelulla