Ruokapalvelut helpottavat ikääntyneiden syömistä
Omasta ruokailusta itse huolehtiminen on monelle ikääntyneelle tärkeää, vaikka kaupassakäynti ja ruoanvalmistus saattavat tuottaa ongelmia. Onneksi nykyisin on saatavilla runsaasti erilaisia ruokapalveluja, jotka mahdollistavat ikääntyneille monipuolisen syömisen ja sen myötä kehon hyvinvoinnin.
Yhdessä syöminen perheen, ystävien ja ikätovereiden kanssa pitää yllä sosiaalisia suhteita ja mielenvireyttä, ja ruokakin maistuu paremmalta hyvässä seurassa. Monelle ikääntyneelle yhteisestä ruokailuhetkestä muodostuu päivän kohokohta. Riittävä ja monipuolinen syöminen ovat tärkeässä asemassa ikääntyneiden terveyden ja toimintakyvyn ylläpidossa. Oheisten vinkkien avulla voi selvittää oman paikkakunnan tarjoamia ateriointimahdollisuuksia ja ruokapalveluja kotona ja kodin ulkopuolella.
Yhdessä syöminen piristää
Seurakunnat, yhdistykset, ravintolat ja asumisyhteisöt järjestävät yhteisöllistä ruokailua monin eri tavoin. Kuntien ja järjestöjen ylläpitämä päiväkeskus- ja korttelikerhotoiminta on tärkeä osa ikääntyvien hyvinvoinnin ja kotona asumisen tukemista.
Palvelukeskusravintolat ovat kotona asuville tärkeitä paikkoja, joihin voi kokoontua syömään yhdessä muiden kanssa. Yhdessä syöminen piristää ja auttaa jaksamaan kotona entistä pidempään. Palvelukeskusten asiakkaat voivat muodostaa keskenään ruokapiirejä, jotka keräävät samanhenkiset ruokailijat yhteen. Ruokapiireihin kuuluu esimerkiksi säännölliset yhteiset lounashetket tiettynä viikonpäivänä. Palvelukeskuksissa vietetään myös erityisiä ravintola- ja ruokateemapäiviä.
Myös lähistöllä sijaitseva kortteliruokailupaikka, johon on helppo mennä ja jonka tarjonnassa on huomioitu ikääntyvien tarpeet, on hyvä vaihtoehto kodin ulkopuolelle syömiselle. Niissä tarjotaan usein muutakin viihdykettä ruokailujen yhteydessä.
Osalle ikääntyneistä kodin ulkopuolella ruokailu saattaa olla vierasta. Tällöin mukaan voi pyytää oman tuttavan tai sukulaisen tai hyödyntää vapaaehtoispalveluja.
Nykyisin myös yhteinen ruokailu teknologian välityksellä on mahdollista. Esimerkiksi videovälitteisessä yhteisessä ruokailussa ohjaaja ja osallistuja näkevät toiset ruokailijat aterioimassa omissa kodeissaan. Tämä onnistuu hyvin myös yhdessä oman kaverin kanssa esimerkiksi WhatsApp-videopuhelun välityksellä.
Verkkokauppa ja kauppakaveripalvelut mahdollistavat kotiaterioinnin
Ruokaostoksien tekeminen onnistuu nykyisin helposti verkkokaupassa, ja ostokset saapuvat suoraan kotiovelle lisämaksusta.
Ruoan verkkokauppapalveluja tarjoavat S-ryhmä ja K-ruoka, Kauppahalli24 ja monet pienemmätkin kaupat ja yritykset. Palvelu mahdollistaa kotiaterioinnin niille, joille kaupassa käyminen on hankalaa. Kauppakassipalveluja on saatavilla myös pienemmillä paikkakunnilla joko sosiaalipalvelujen tai yksityisten palveluntuottajien järjestäminä. Erilaisille kauppakassipalveluille on tarvetta erityisesti taajamien ulkopuolella asuvilla, joille kaupat ovat pitkän matkan päässä.
Toimintakyvyn heikentyessä kaupassa käyntiin ja kodin ulkopuoliseen ruokailuun liittyvät palvelut ja toisaalta kotiin tuotavat palvelut, kuten kauppakaverit ja kotikokit, ovat tärkeitä. Kauppakaveri auttaa ostoslistan teossa, kauppaan menossa, siellä kulkemisessa, ostosten teossa ja ruokatavaroiden kotiin tuomisessa. Kotikokki auttaa ruoan valmistuksessa luoden samalla turvallisuuden tunnetta ja vähentäen yksinäisyyttä. Kaupassakäynti- ja ruoanlaittoapua tarjoavat eri järjestöt ja vapaaehtoiset.
Kotiateriapalvelut
Kotona ateriointiin on saatavilla apua, vaikka ei muuten olisikaan kotihoidon tarvetta. Helpoin ratkaisu on valmiin aterian tilaaminen kotiin. Ruokalistalta voi valita itselleen mieluisan vaihtoehdon.
Ateriat toimitetaan tilaajan tarpeiden ja toiveiden mukaan. Esimerkiksi salaatti voidaan vaihtaa tarvittaessa juotavaan tuotteeseen. Ateria voidaan toimittaa kylmänä jääkaappiin tai lämmitettynä suoraan lautaselle. Kotiateriapalvelu kattaa tavallisesti vain yhden päivän aterioista, joten on tärkeää muistaa huolehtia myös päivän muista ruokailuista, kuten aamupalasta, välipaloista ja päivällisestä.
Menumat on suomalaisen yrityksen kehittämä kotiateriapalvelu. Se on käytössä monessa kunnassa ympäri Suomea. Menumat on helppokäyttöinen palvelulaite, joka sisältää pakastimen ja kiertoilmauunin. Laitteeseen tilattavat ateriat säilyvät hyvin pakastimessa, ja niiden valmistaminen kiertoilmauunissa on helppoa oman aikataulun mukaisesti.
Myös Kotipalvelu Mehiläisen Ateriaali toimittaa ateriat kotiin kylminä ja yksittäisannoksina. Tilaaja voi itse päättää, milloin haluaa syödä ateriansa. Ateriaalin kautta toimii myös kauppakassipalvelu.
Ruokalähettipalvelut ja aterioiden kotiinkuljetukset
Nykyisin ruoka-annoksia on mahdollista tilata myös useimmista ravintoloista joko noudettuna tai kotiin kuljetettuna pientä lisämaksua vastaan. Kannattaa tutustua oman lähialueen ravintoloihin ja niiden tarjoamiin monipuolisiin ruokavaihtoehtoihin.
Ympäri Suomea toimii myös ruokalähettipalveluja. Foodora -palvelussa lähialueen ravintolat on koottu yhteen verkkosovellukseen. Palvelusta voi tilata kotiinkuljetuksella ravintoloiden ruokalistoilta itselle mieleistä ruokaa. Ruoat voi tilata puhelimen sovelluksella tai verkossa.
Ylijäämäruokaa hyödynnetään monella tapaa
Ikääntyneille tarjotaan monella paikkakunnalla mahdollisuus syödä kouluruokailusta ylijäänyttä ruokaa lounasajan jälkeen. Käytännöt vaihtelevat paikkakunnittain: ruokaa voidaan jakaa ilmaiseksi tai pientä maksua vastaan ja ruoka voidaan syödä paikan päällä, ottaa mukaan kotiin tai tuoda esimerkiksi seurakunnan tiloihin.
Kauppojen ja ravintoloiden hävikkiruoan hyödyntäminen on hyvä ja edullinen tapa tukea myös kestävää kehitystä. Esimerkiksi Helsingissä sijaitsee Keru-yhteisöjääkaappi, johon lähialueen kaupat, kahvilat ja ravintolat lahjoittavat ylijäämäruokaa. Ruokaa saa hakea sieltä mukaan ilmaiseksi.
Myös monet eri yritykset ympäri Suomen myyvät verkossa ylijäämäruokaa edulliseen hintaan nopealla toimituksella. Lisäksi erilaisten mobiilisovellusten kautta, kuten ResQ Club ja Lunchie, voi ostaa hävikkiruokaa normaalia edullisempaan hintaan. Ruoat pitää noutaa itse paikan päältä.
Järjestöjen tarjoamia palveluja koronatilanteessa
Ruoka-apu.fi -sivustolta löydät ajankohtaiset tiedot ympäri Suomea tarjottavista ruokajakeluista ja yhteisruokailuista.
Suomen Punainen Risti tarjoaa ruoka- ja asiointiapua sekä tietoa, tukea ja keskusteluapua koronatilanteessa.
Siskot ja Simot välittää vapaaehtoista kauppa-apupalvelua koronatatilanteessa Uudellamaalla ikäihmisille ja riskiryhmiin kuuluville.
Helsinki Missio tarjoaa kuuntelu- ja keskusteluapua, ulkoiluseuraa sekä apua arjen askareisiin.