Sepelvaltimotaudin tutkimukset

Tutkiminen alkaa siis aina lääkärin haastattelulla (esitiedot eli anamneesi). Haastattelussa selvitetään mahdollisimman tarkoin oireen laatu, sekä sitä pahentavat ja helpottavat tekijät. Lisäksi selvitetään mahdolliset sepelvaltimotaudin vaaratekijät. Esitietojen perusteella lääkäri muodostaa käsityksensä, voisiko taustalla olla sepelvaltimotauti vai pitäisikö tutkimukset kohdistaa johonkin muuhun.

Lääkärin kliinisessä tutkimuksessa (status) kuunnellaan stetoskoopilla sydänläppien äänet sekä kaula- ja nivusvaltimot. Rintakehän tunnustelulla etsitään mahdollisia kivun lähteitä lihaksistosta ja luiden rustoliitoksista. Verenpaine mitataan.

Sydänfilmi ja verikokeet

Meneillään oleva sydäninfarkti näkyy sydänfilmissä eli EKG:ssä. Jos kyseessä ei kuitenkaan ole tällainen akuutti tilanne, sepelvaltimotautia ei yleensä näe lepotilassa otetusta sydänfilmistä tai verikokeista. Sydänfilmi on siitä huolimatta tärkeä perustutkimus, sillä se kertoo paljon sydämen tilanteesta, esimerkiksi muiden sydänsairauksien mahdollisuudesta tai vanhoista infarkteista.

Päivystystilanteessa, epäiltäessä sydäninfarktia, verinäytteestä voidaan määrittää ns. sydänlihaksen merkkiaineita. Kyse on troponiini-nimisestä merkkiaineesta (lyhenne TnI tai TnT tutkimuslaboratoriosta riippuen). Troponiini nousee sydänlihaksen hapenpuutteessa, mutta myös monissa muissa tilanteissa kuten esimerkiksi nopean rytmihäiriön, sydänlihastulehduksen, keuhkoveritulpan, vaikean tulehduksen jne. yhteydessä. Lääkäri tulkitsee tuloksen merkityksen muiden tietojen kuten potilaan oireiston ja EKG:n perusteella.

Verikokeilla tutkitaan aina sepelvaltimotaudin vaaratekijöitä (rasva- ja sokeriarvot). Toistaiseksi ei ole rutiinikäytössä sellaisia geenitestejä, joita suositeltaisiin sepelvaltimotaudin vaaran arviointiin.

Rasituskoe

Rasituskokeen ideana on selvittää, ilmeneekö sydänfilmissä sydämen hapenpuutteeseen viittaavia ilmiöitä sydämen kuormittuessa.

Rasituskoe voidaan tehdä, jos tutkittavalla on sepelvaltimotautiin viittaavia oireita, ja jos sepelvaltimotauti voisi olla riskitekijöiden perusteella mahdollinen. Rasituskokeessa nähdään myös mahdolliset rytmihäiriöt, jotka saattaisivat olla oireiden syynä. Lisäksi selviää tutkittavan fyysinen kunto.

Rasituskokeen aikana voidaan samanaikaisesti tutkia sydäntä ultraäänellä (ns. rasitus-ECHO-tutkimus), mutta Suomessa näitä tutkimuksia tehdään vain harvoissa paikoissa.

Rasituskokeeseen liittyy tiettyjä tulkinnallisia haasteita. Tämä tarkoittaa sitä, että koe ei välttämättä ole täysin sairauden toteava tai poissulkeva. Tulkinnallisten ongelmien vuoksi rasituskokeen asema sepelvaltimotaudin perustutkimuksena on viime vuosina vähentynyt.

Varjoainekuvaus

Varjoainekuvaus eli angiografia kertoo tarkasti, onko sepelvaltimoissa merkittäviä ahtaumakohtia, ja missä kohdin ahtaumat sijaitsevat.

Varjoainekuvaus tehdään aina sydäninfarktin yhteydessä, ellei ole selviä perusteita pidättäytyä kuvauksesta. Sellainen peruste voi olla esimerkiksi vaikeat perussairaudet tai hyvin korkea ikä.

Tietokonetomografia

Viime vuosina on sepelvaltimoiden tietokonekuvaus (tietokonetomografia eli TT-kuvaus) tuonut uuden, hyvän mahdollisuuden selvittää sepelvaltimoiden tilannetta.

Tutkimuksessa nähdään, onko valtimoissa ateroskleroosia eli rasvoittumapesäkkeitä ja kalkkia. Sepelvaltimotaudin mahdollisuus oireiden taustalla voidaan siis varsin luotettavasti selvittää.

Tietokonekuvaukseen voidaan yhdistää tarvittaessa PET-tutkimus (positroniemissiotomografia). Näin sepelvaltimoiden tilanteesta saadaan vielä parempi käsitys kuin pelkällä tietokonekuvauksella. PET-kuvantamisen laajempaa käyttöä rajoittaa toistaiseksi vielä laitteiden saatavuus.

Sydänperfuusion gammakuvaus

Tästä tutkimuksesta käytetään myös yleisnimeä ”isotooppiperfuusio” tai vain ”isotooppikuvaus”. Tutkimus tehdään kuten tavallinen rasituskoe, mutta sen lisäksi rasituksen loppupuolella annetaan käden laskimoon merkkiainetta (tallium- tai teknetiumisotooppi). Sydäntä kuvataan erityisellä kameralla, joka näyttää, onko sydämessä alueita jonne merkkiaine ei pääse etenemään. Puutosalue viittaa verisuonen ahtautumiseen.

Kuvaus voidaan tehdä, vaikka kuntopyörän polkeminen ei onnistuisi. Silloin pyörän tilalla ”rasitustestinä” käytetään lääkeainetta. Joskus perfuusiokuvausta käytetään varjoainekuvauksen tai tietokonekuvauksen jälkeen, kun halutaan tutkia löydettyjen ahtaumien merkitystä sydämen toiminnalle.

Sepelvaltimotaudin seulonnasta

Seulonnalla tarkoitetaan oireettomien, lähtökohtaisesti terveiden ihmisten tutkimista jonkin sairauden suhteen. Monia saattaa mietityttää, pitäisikö omat sepelvaltimot kuvata jollain menetelmällä, jotta voisi tietää, onko valtimotauti jo kehittynyt. Voisiko välttyä sydäninfarktilta, jos pallolaajennus tehtäisiin ajoissa ”ennakoivasti”?

Valtimotauti kehittyy hitaasti vuosien kuluessa, eikä kaikkia kehittyviä lieviä seinämämuutoksia voi nähdä käytössä olevilla röntgentutkimuksilla. Rasituskoe on liian epäherkkä oireettomien tutkimiseen, eli kokeen tulos saattaa olla normaali, vaikka valtimoissa olisi sairautta. Sydäninfarkti voi syntyä myös sellaiseen valtimon kohtaan, jossa ei vielä ole näkyvää ahtaumaa.

Vaikka kuvaus tehtäisiin, eikä juuri nyt todettaisi muutoksia, se ei tarkoita, etteikö valtimotauti voisi kehittyä lähivuosina. Kuvaus pitäisi siten toistaa useita kertoja elämän aikana.

Näistä syistä systemaattista oireettomien ihmisten valtimotaudin seulontaa röntgentutkimuksilla tai rasituskokeella ei tehdä. Sen sijaan valtimotaudin riskitekijöitä, kuten kolesterolia ja verenpainetta, kannattaa seuloa jo varhaisessa keski-iässä. Puuttumalla riskitekijöihin riittävän aikaisin voidaan myös valtimotaudin kehittymistä merkittävästi hidastaa.