Sepelvaltimoiden varjoainekuvaus

Tutkittava makaa liikkumatta kapealla tutkimuspöydällä, ja kuvauksen tekevä kardiologi seisoo tutkittavan oikealla puolella. Potilas on hereillä, ja voi keskustella henkilökunnan kanssa tutkimuksen aikana.

Kuvaus tehdään yleensä oikean ranteen värttinävaltimon kautta, mutta tarvittaessa voidaan reittinä käyttää myös oikeaa nivusvaltimoa. Lääkäri puuduttaa ihon pistokohdan, ja punktoi sitten suuremmalla neulalla itse valtimosuonen. Pistokohdasta ujutetaan valtimoa pitkin taipuisa katetri sydämen ja aortan yhtymäkohtaan asti, sillä sieltä sepelvaltimot saavat alkunsa.

Katetrin kautta ruiskutetaan jodipitoista varjoainetta suoraan sepelvaltimoon. Kardiologi liikuttaa potilaan ympärillä röntgenputkea, ja ottaa valtimopuustosta kuvia useasta eri suunnasta. Yleensä hän kertoo potilaalle jo heti tutkimuksen päätyttyä, mitä kuvauksessa löytyi.

Jos kuvaus tehdään akuutissa sydäninfarktin tilanteessa, kuvauksessa löytynyt merkittävä ahtauma voidaan avata pallolaajennuksella samassa istunnossa. Joskus näin voidaan tehdä myös elektiivisessä, eli suunnitellussa tapauksessa. Usein suunniteltu pallolaajennus tehdään kuitenkin myöhemmin, uudessa toimenpiteessä.

Jos kyseessä on pelkkä suunniteltu kuvaus, tutkittava pääsee kotiin jo saman päivän aikana.

Milloin varjoainekuvaus tehdään?

Varjoainekuvaus tehdään yleensä aina sydäninfarktitapauksissa. Tietyt sydäninfarktitilanteet kuvataan niin pian kuin mahdollista, vaikka yöllä, sillä verisuonten tilanne pitää saada selville nopeasti, ja tukkeutunut suoni avataan samalla. Suuri osa sydäninfarktitapauksista kuvataan kiireellisesti, noin 1-2 päivän kuluessa sairaalaan saapumisesta.

Varjoainekuvaus voidaan tehdä suunnitellusti eli elektiivisesti, jos potilaalla on lääkehoidosta huolimatta haittaava rasitusoire. Samoin jos muussa tutkimuksessa, kuten sepelvaltimoiden tietokonekuvauksessa on löytynyt vaikeasti ahtautunut kohta, tai potilaalla on paljon oireita eivätkä muut tutkimusmenetelmät sovellu, angiografia on tarpeen. Lähtökohtana näissä tilanteissa on tutkia sepelvaltimon pallolaajennuksen mahdollisuutta. Joskus hoidoksi suositellaan ohitusleikkausta.

Varjoainekuvaus voidaan tehdä myös tutkittaessa sydämen vajaatoiminnan syitä, tai selvitettäessä sepelvaltimoiden tilannetta ennen läppätoimenpidettä.

Miten löydöksiä tulkitaan?

Tutkimuksessa kuvataan kahden valtimon, oikean ja vasemman sepelvaltimon kulku. Valtimot saavat alkunsa aortan tyveltä, heti aorttaläpän yläpuolelta. Vasemmasta sepelvaltimosta erkaantuu pian kaksi päähaaraa, etulaskeva ja kiertävä sepelvaltimo. Näistä ja oikeasta päähaarasta lähtee useita pieniä sivuhaaroja.

Sepelvaltimoiden anatomia ei ole kaikilla samanlainen, vaan variaatioita on paljon. Joillain oikea sepelvaltimo on suurin, ja ruokkii myös sydämen vasenta puolta. Tästä käytetään nimitystä oikean sepelvaltimon dominanssi.

Kuvauksen lausuntoon kirjataan valtimoiden ja niiden sivuhaarojen nimet kirjainlyhentein. Lyhenne on peräisin valtimon englanninkielisestä nimestä. Usein lyhenteen perään merkitään myös pienellä kirjaimella lisämerkintä ”a”, ”b” tai ”c”, jolla ilmaistaan tarkemmin, mistä valtimonkohdasta on kysymys. Näin toimitaan, kun kyseisestä kohdasta löytyy kaventuma.

Ahtauman aste ilmaistaan prosenttiluvulla valtimon sisäpinnasta. Merkintä ”50%” tarkoittaa, että puolet valtimon sisäosasta on ahtautunut ateroskleroosin eli valtimotaudin seurauksena. Merkintä ”100%” tarkoittaa, että suoni on kokonaan tukossa. Lievät löydökset, esim. 20% tai 30% ovat varsin tavallisia, erityisesti ikääntyessä, ja jos tutkittavalla on valtimotaudin riskitekijöitä.

Päähaarojen lyhenteet:

Vaikka kuvauksessa löytyisi ahtautuneita kohtia, se ei tarkoita automaattisesti pallolaajennustarvetta. Jos löydös on rajapintainen, eli suonen kaventuma on vaikka 50-70%, ahtauman merkitystä tutkitaan usein lisäksi painevaijeritutkimuksella. Tutkimuksessa lasketaan ns. virtausreservi (fractional flow reserve, lyhenne FFR), joka auttaa kardiologia määrittämään kaventuman vaikeusastetta.

Varjoainekuvauksen riskit

Koska varjoainekuvauksessa viedään tutkimusvälineitä kehon sisälle, tutkimukseen liittyy tiettyjä riskejä. Myös potilaaseen liittyvät seikat, kuten ikä, yleistila ja muut sairaudet vaikuttavat komplikaatioriskiin.

Pelkän kuvauksen komplikaatiot ovat kuitenkin harvinaisia. Vakavia komplikaatioita on alle 1%:lla potilaista, ja kuolleisuus on alle 0,1%.

Tavallisin haitta on punktiokohtaan syntyvä verenpurkauma. Joskus pistoskohtaan saattaa muodostua verisuonen pullistuma (ns. pseudoaneurysma), jota voidaan joutua jälkikäteen hoitamaan.

Varjoaine voi aiheuttaa allergisen reaktion. Nykyisin reaktioita on noin 1 %:lla tutkittavista. Jos tiedossa on jo etukäteen varjoaineallergia, annetaan ennen toimenpidettä esilääkityksenä antihistamiinin lisäksi kortikosteroidia.

Varjoaine voi vaurioittaa munuaisia, jos munuaisten toiminta on jo valmiiksi muusta syystä heikentynyt. Korkea ikä lisää riskiä. Munuaisongelmia ehkäistään huolehtimalla riittävästä nesteytyksestä, ja käyttämällä varjoainetta mahdollisimman vähän.