Hyppää sisältöön
Etusivu / Terveys & Hyvinvointi / Tupakoinnin lopettaminen ei ole koskaan myöhäistä!

Tupakoinnin lopettaminen ei ole koskaan myöhäistä!

Tupakoinnin lopettaminen on todennäköisesti kaikkein eniten omaan terveyteen vaikuttava päätös, jonka voi tehdä itse.

Terhi Koivumäki, kehittämispäällikkö, Neuvokas perhe
Julkaistu 5.11.2018
Päivitetty 28.1.2022
Kuva: Jarno Hämäläinen

Sydämelle tupakoinnin lopettaminen on aina eduksi, oli takana kuinka monta tupakointivuotta ja savuketta tahansa.

Todennäköisuus sairastua valtimotauteihin laskee parissa kolmessa vuodessa tupakoimattomien tasolle. Mitä nuorempana tupakoinnin lopettaa, sitä nopeammin sairastumisen vaara vähenee. Selkeää hyötyä lopettamisesta on myöhemminkin, vaikka riski putoaa vuosi vuodelta hieman vähemmän. Lopettaminen ei siis ole koskaan myöhäistä.

Häkä ja nikotiini poistuvat elimistöstä muutamassa päivässä. Samalla verenpaine ja syke laskevat, veren happipitoisuus nousee ja keuhkoputkien supistustila lakkaa. Myös ääreisverenkierto paranee, mikä tuntuu käsien ja jalkojen lämpiämisenä. Valtimotautiin sairastuneille verenkierron paraneminen on erityisen tärkeää.

Elimistön puolustusjärjestelmä vahvistuu ja tulehduksia torjuvat solut lisääntyvät. Tämä voidaan havaita noin kuukauden kuluttua. Myös verisuonten tulehdustila helpottaa.

Monet tupakoivat aikuiset eivät haluaisi antaa tupakoivaa mallia lapsille. Tupakoinnin lopettamisen jälkeen Tämä ristiriita on poissa sen jäkeen kun tupakoinnin lopettaminen onnistuu.

Elämästä poistuu yksi riesa ja stressin aiheuttaja. Jo nykyisin joutuu usein miettimään, missä ja milloin voi polttaa häiritsemättä muita tai kiusaantumatta itse. Tulevaisuudessa se on vielä hankalampaa.

Tutustu myös muihin artikkeleihin sydän.fi-palvelussa. Saat lisätietoa tupakoinnin vaikutuksista sekä tukea lopettamiseen.

Lue myös:

Tupakoinnin lopettamisen jälkeen

Savuttomuus ei ole jonkun puuttumista

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi