Vajaatoiminta ”eteenpäin” ja ”taaksepäin”
Sydämen vajaatoimintaa voidaan ymmärtää vertaamalla huonosti toimivaa sydän patoon. Alajuoksulla on kuivaa ja yläjuoksulla tulvii.
Alajuoksua eli vajaatoimintaa ”eteenpäin” edustavat lihakset, jotka eivät saa riittävää verenkiertoa rasitustilanteissa. Seurauksena on rasitusväsymys, ”hyytyminen”, ”hapoille meno”.
Vaikeassa vajaatoiminnassa oireita tulee myös levossa. Verenkierto ohjataan tärkeille alueille supistamalla ihoverisuonia, jolloin iho käy kylmäksi etenkin raajojen kärkiosissa, ”periferiassa”. Kun verenkierto siellä heikkenee edelleen, hapenpuute muuttaa ihonvärin sinertäväksi.
Vielä hankalammassa tilanteessa verenkiertoa ei riitä elintärkeisiinkään elimiin. Munuaisten toiminta heikkenee ja virtsaneritys vähenee tai tyystin loppuu. Aivoverenkierron heikkeneminen aiheuttaa sekavuutta ja tajunnan hämärtymistä.
Yläjuoksulla vasempaan sydänpuoliskoon nähden ovat keuhkot. Vajaatoiminta ”taaksepäin” nostaa painetta keuhkoverenkierrossa, jolloin nestettä tihkuu ensin keuhkojen välikudokseen ja lopulta keuhkorakkuloihin, jolloin puhutaan keuhkopöhöstä.
Sydämen oikealla puolella yläjuoksulla ovat muut kudokset kuin keuhkot. Vajaatoiminnassa ”taaksepäin” nestekertymää eli turvotuksia tulee ensin painovoiman vaikutuksesta sääriin ja nilkkoihin. Vaikeammassa tilanteessa maksa turpoaa, ja nestettä tihkuu vatsaonteloon ja keuhkopusseihin.
Nesteen kertymisen syynä eivät ole pelkästään paineolosuhteet, vaan myös suolaa ja nestettä kehossa pidättävien hormonien erityksen aktivoituminen. Nestemäärän lisääntyminen tähtää verenkierron riittävyyden turvaamiseen sydämen toiminnan heikkoudesta huolimatta. Hintana ovat kuitenkin hengenahdistus- ja turvotusoireet.
Myös tahdosta riippumattoman hermoston, sen sympaattisen haaran, aktivoituminen pyrkii lievittämään vajaatoiminnan seurauksia supistamalla pintaverisuonia, jolloin verenkierto ohjautuu tärkeämpiin paikkoihin. Samalla syketiheys kasvaa ja supistumiskykyisen sydänlihaksen toiminta tehostuu.
Hermoston ja hormonitoiminnan muutoksia kutsutaan neurohormonaaliseksi aktivaatioksi. Vaikka vajaatoiminnan seuraukset sen johdosta aluksi lievittyvät, lopulta aktivaatio kääntyy haitalliseksi. Oleellinen osa sydämen vajaatoiminnan lääkehoidosta tähtää liiallisen neurohormonaalisen toiminnan leikkaamiseen.