Veren hyytymistä estävät lääkkeet

Veren hyytyminen käynnistyy verihiutaleiden (trombosyyttien) aktivoitumisesta. Ne takertuvat vaurioituneeseen kohtaan, muodostavat siihen löyhän tulpan ja käynnistävät samalla hyytymisjärjestelmän. Monivaiheisen tapahtuman lopputuloksena on verenvuodon pysäyttävä kestävä paikka. Veren hyytymisen esto on tarpeen sairaalloisen hyytymisen ehkäisemiseksi.

Sairaalloinen hyytyminen aiheuttaa tukoksia (trombeja) verisuonten sisään, jolloin valtimoiden alajuoksulla olevat kudokset kärsivät hapen- ja ravinnonpuutteesta ja menevät pahimmillaan kuolioon. Laskimotukoksissa uhkana on hyytymän liikkeelle lähteminen ja päätyminen keuhkoihin keuhkoveritulpaksi. Lisäksi laskimoläppien vaurioituminen johtaa alaraajojen turvotustaipumukseen.

Valtimoiden tukoksia ehkäistään ensisijaisesti verihiutaleiden estäjillä, laskimopuolen ja sydämen lokeroiden (esimerkiksi eteisvärinässä vasemman eteisen) hyytymiä antikoagulanteilla.

Veren hyytymisen ehkäisyn kääntöpuolena on väistämättä vuototaipumuksen lisääntyminen, mikä saattaa näkyä mustelmaherkkyytenä ja pienten haavojen vuotoajan pitenemisenä. Lievinä nämä tavallaan kuuluvat asiaan ja ovat suotuisa merkki siitä, että lääkitys toimii. Käyttöaiheet ja -tavat on valittava siten, että hyödyt ovat suuremmat kuin haitat.

Verihiutaleiden estäjät

Eniten käytetty on asetyylisalisyylihappo (ASA, ”aspiriini”), jota riittää särkylääkeannosta pienempi määrä, Suomessa yleensä 100 mg kerran vuorokaudessa. Yliherkkyys tai vatsaärsytys voivat olla hoidon esteinä.

Sepelvaltimotautikohtauksen ja pallolaajennuksen jälkeen ASAn rinnalle aloitetaan toinen verihiutaleiden estäjä, ns. ADP-reseptorin salpaaja (klopidogreeli, prasugreeli tai tikagrelori) määräajaksi. Klopidogreelin edullisten geneeristen valmisteiden tultua käyttöön sitä voidaan käyttää ASAn asemesta silloin kun yksi verihiutaleiden estäjä riittää.

Aivoverenkiertohäiriöiden jälkeen käytetään usein ASAn ja dipyridamolin yhdistelmää tai pelkkää klopidogreelia. Eteisvärinään liittyviä aivoverenkierron häiriöitä ehkäistään kuitenkin antikoagulanteilla.

Antikoagulantit

Antikoagulantit estävät veren moniportaisen hyytymisjärjestelmän yhtä tai useampaa osatekijää. Niitä kutsutaan joskus ”verenohennuslääkkeiksi”, mikä on virheilmaisu, koska ne eivät ohenna eivätkä laimenna verta, vaan vähentävät sen hyytyvyyttä. Tätä hoitoa kutsutaan antikoagulaatiohoidoksi (anti ’vastaan’, koagulaatio ’hyytyminen’), lyhennettynä AK-hoidoksi.
Hepariinijohdokset ovat suoneen tai tavallisemmin ihon alle pistettäviä.

Suun kautta otettavista antikoagulanteista eniten käytetty on varfariini. Sen annostelu on yksilöllistä ja perustuu INR-arvon seurantaan. INR on veren hyytyvyyttä kuvastava suhdeluku, jonka arvo on normaalisti lähellä yhtä. Varfariinihoidon aikana tavoitearvo on yleensä 2,0–3,0, tekoläppäpotilailla usein 2,5–3,5. Jos arvo on alle kahden, hoito on tehotonta ja varfariiniannosta tulee lisätä. Jos arvo on liian korkea, verenvuodon vaara lisääntyy, ja annosta on pienennettävä. Vuotovaara lisääntyy merkittävästi kuitenkin vasta INR-arvon ylittäessä 4,0–4,5.

Varfariinihoito

Varfariinihoidon aiheita ovat laskimo- ja keuhkoveritulppien ehkäisy ja hoito, aivoinfarktin ehkäisy eteisvärinäpotilailla ja sydämen tekoläpät. Hoidon kesto määritellään tapauksen mukaan.

Varfariinilla on yhteisvaikutuksia monien lääkkeiden ja rohdosvalmisteiden kanssa. Viimeksi mainitut (”luontaislääkkeet”) eivät yleensä ole suositeltavia varfariinin käyttäjille. Ravinnon K-vitamiini vaikuttaa varfariinihoitoa heikentävästi. Siksi erityisesti runsaasti K-vitamiinia sisältävien tummanvihreiden kasvisten käytössä on noudatettava kohtuutta ja säännöllisyyttä. Lisätietoja on Sydänliiton ravitsemussuosituksessa.

Suorat antikoagulantit

Laskimotukoksen ehkäisyssä ja hoidossa ja eteisvärinään liittyvien aivoverenkiertohäiriöiden ehkäisyssä varfariinin asemesta voidaan käyttää uudempia, niin sanottuja suoria antikoagulantteja: apiksabaania, dabigatraania, edoksabaania tai rivaroksabaania. Nimitys ”suora” antikoagulantti tarkoittaa, että nämä lääkkeet vaikuttavat vain yhteen hyytymisjärjestelmän tekijään, kun taas varfariini vaikuttaa moneen tekijään. Suorat antikoagulantit eivät sovi tekoläppäpotilaille (mekaaninen tekoläppä), vaan heidän on käytettävä varfariinia. Suorat antikoagulantit eivät vaadi INR-seurantaa, mikä toisaalta asettaa suuret vaatimukset lääkityksen säännöllisyydelle. Yhteisvaikutuksia ravinnon kanssa ei ole. Munuaisten toiminta ja yhteisvaikutukset muiden lääkkeiden kanssa tulee ottaa huomioon. Munuaisten ja maksan toimintaa ja verenkuvaa on seurattava vähintään vuosittain otettavilla verikokeilla, tarvittaessa tiheämmin.

Suorille antikoagulanteille saa eteisvärinässä sairausvakuutuksen peruskorvattavuuden reseptimerkinnällä lyhytaikaiseen (3 kuukautta), sähköisen rytminsiirron yhteydessä toteutettavaan hoitoon. Pitkäaikaiseen hoitoon peruskorvauksen saa lääkärin kirjoittajamlla B-lausunnolla, jossa osoitetaan, että tukosriski on suuri (ns. CHA₂DS₂VASc-riskinarviossa vähintään kaksi pistettä). Korvauksen saa myös, jos tukosriski on keskisuuri (1 piste) ja Marevan-hoito on epäonnistunut tai sitä ei voi käyttää.

Laskimotukosten je keuhkoveritulpan hoitoon tai niiden ehkäisyyn tekonivelleikkauksen yhteydessä peruskorvauksen saa määräajaksi reseptimerkinnällä. Pitkäaikaiseen hoitoon ne saa, jos Marevan-hoito on epäonnistunut tai sitä ei voida käyttää. Tämän osoittamiseksi vaaditaan B-lausunto.

Verihiutaleiden estäjiä ja antikoagulantteja ei yleensä tule yhdistää. Tähän sääntöön on poikkeuksia, esimerkiksi määräaikainen hoito sepevaltimostentin asennuksen jälkeen lääkärin harkinnan mukaan. Antikoagulantteja käyttävien tulee välttää ASAa sisältäviä käsikauppalääkkeitä (muun muassa flunssalääkkeitä).

*Geneerisen lääkkeen valmistaja, esim. ASA-Ratiopharm