Hyppää sisältöön

Olen 70 vuotias perusterve nainen. Ei ylipainoa. Olen liikunnallinen, teen reippaita kävelylenkkejä päivittäin. Ei lääkityksiä. Verenpaine ihanteellinen, mutta syke aamuisin herätessä useimmiten 90-110 välillä, sitten laskee saman tien liikkeelle lähdettyäni tasolle n. 65-75. Minulle tehtiin 24 h Holter-tutkimus, jossa löydettiin kammiolisälyöntejä 160 ja 12 eteislisälyöntejä. Tutkimuksen tulos oli kuitenkin, ettei merkittäviä muutoksia sydämessä. Minulle on tullut mieleen, ennustaako tuollainen korkea aamusyke mahdollisesti sepelvaltimotautia, johon äitini sairastui n. 76 vuotiaana, hän eli siitä huolimatta 95 vuotiaaksi. Isälläni oli jonkinlainen koronaarisairaus verisuonissaan ja verenpainetauti, siitä huolimatta hänkin eli 80 vuotiaaksi. En tiedä, onko aamusykkeeni ollut aina korkea esim. jo nuorena, kun ei sitä koskaan mittailtu. Erään artikkelin luettuani aloin mitata aamuisin sykettäni, kun artikkelissa todettiin korkean aamusykkeen ennustavan hankaluuksia sydämelle.

16/10/2016

Aamusyke mietityttää

Vastaus

Julkaistu 20.10.2016
Päivitetty 4.6.2018

Heräämiseen kuuluu sympaattisen hermoston aktivoituminen, mikä johtaa muun muassa sykkeen ja verenpaineen tilapäiseen nousuun. Tämä on väistämätöntä, jos ylimalkaan haluaa herätä, ja sitähän useimmat meistä haluavat. Tuohon aamun aktivoitumiseen liittyy se, että suuri osa sydän- ja aivoinfarkteista tulee, jos on tullakseen, aamun tunteina. Kun kysyjän sydän on tutkittu ja hyväksi havaittu, ehdotan sykkeen tarkkailun lopettamista.

20/10/2016

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi