Siirry sisältöön

Olen 65v nainen , jolla todettiin sepelvaltimotauti angiossa viime joulukuussa. Ei toimenpiteitä. Sain Primaspan,Rosuvastatin ja Amlopidin lääkkeet entisten Diovan/ Diurexin lisäksi. Aluksi meni hyvin. Kevään mittaan alkoi ranteissa ja nilkoissa kipuja, jäytää, jomottaa ja lopuksi myös turvotusta . Olo oli kurja jota helle pahensi. Lopetin Rosuvastatin, ei apua. Lopetin sitten Amlopidinin. Parissa päivässä turvotus laski ja kivut parin viikon kuluessa. Nyt kuitenkin tuli uudestaan jalkapohjista lähtevää samanlaista korventamista ja poltetta sekä turvotusta. Panadol, Burana , Voltaren geeli ei auta. Reumakokeet normaalit. En uskalla syödä kollääkettäkään. Tuhoaako nämä lääkkeet kudoksia ja jättää pysyviä muutoksia elimistöön koska mitään tällaista ei ole tarvinnut kärsiä ennen em lääkettä? Milloinkaan ei ole rajoissa ole ollut ongelmia

09/05/2018

65vnainen

Vastaus

Anna-Mari Hekkala
Julkaistu 7.9.2018

Suosittelen, että kysyjä jatkaisi rosuvastatiini-lääkettään eli kolesterolilääkettä. Lääke olisi tehokkain tapa pysäyttää sepelvaltimotauti, eli sydämen omien valtimoiden ahtautuminen. Joskus kolesterolilääkkeet voivat aiheuttaa lihassärkyä, mutta oire katoaa lääkkeen lopettamisen myötä. Lihassäryt eivät siis jää pysyviksi. Jos oire ei tässä tapauksessa hävinnyt lääketauon aikana, kolesterolilääkettä voi turvallisesti jatkaa.

Amlodipiini on paljon käytetty, hyvä verenpainelääke. Yksi sen haittavaikutus on nilkkaturvotus, joka niin ikään häviää lääkkeen lopettamisen jälkeen. Nyt kannattaa seurata verenpainetta, ja hakeutua lääkärin vastaanotolle toisen lääkkeen aloitusta varten, jos verenpaine on omissa mittauksissa koholla.

Primaspan-lääke vaikuttaa veren hyytymiseen ja estää siten veritulpan syntymistä sepelvaltimoissa. Lääkkeeseen ei ole liitetty edellä kuvattuja haittavaikutuksia. Pitäisiköhän oireiden syytä kuitenkin etsiä muualta kuin lääkityksestä?

07/09/2018

Anna-Mari Hekkala

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset