Karvedilolin haittavaikutukset

Karvediloli on beetasalpaaja, jolla on myös verisuonia laajentavia vaikutuksia. Ensimmäiset sitä koskevat julkaisut ovat 1980-luvun puolivälistä, ja niistä ajoista se on myös ollut yleisessä käytössä.

Luettelot lääkkeiden haittavaikutuksista ovat pitkiä, ristiriitaisia ja harhaanjohtaviakin, koska niissä raportoidaan haitalliset tapahtumat ja oireet, joita on esiintynyt kyseisen lääkkeen käytön aikana, mikä on eri asia kuin käytön vuoksi. Karvedilolia käytetään sydänsairailla ja ja verenpainepotilailla, joten on ymmärrettävää, että sen käyttäjillä esiintyy runsaasti muun muassa sydämen vajaatoimintaa.

Edellä sanotun perusteella kysymys, kuinka moni karvedilolin käyttäjä on kuollut, on suunnilleen yhtä järkevä kuin kysymys, moniko ruisleivän syöjä on kuollut.

Beetasalpaajien ollessa uusia lääkkeitä niiden käyttöä sydämen vajaatoiminnassa pidettiin jyrkästi kiellettynä. Tämä oli tavallaan loogista, koska beetasalpaajilla on sydämen toimintaa hillitsevä vaikutus. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että sydämen vajaatoiminnan siinä muodossa, jossa vasemman kammion supistuvuus on heikentynyt, tietyt beetasalpaajat, esimerkiksi juuri karvediloli, vähentävät kuolleisuutta ja sairaalahoitojen tarvetta. Tämän katsotaan johtuvan siitä, että vajaatoiminnassa veressä on ylimäärin adrenaliinin kaltaisia hormoneja, jotka yrittävät kiihdyttää sydämen toimintaa, mutta pitemmän päälle johtavatkin sydämen väsähtämiseen ja vajaatoiminnan pahenemiseen. Beetasalpaajat suojaavat sydäntä tältä ”katekolipiiskaukselta”. Hoitoon liittyvien haittojen välttämiseksi beetasalpaajahoito aloitetaan vasta, kun vajaatoiminta on muilla keinoin saatu tasapainoon. Aluksi käytetään pieniä annoksia, joita vastetta seuraten vähitellen suurennetaan.