Hoitotasoni pitäisi olla Marevania käyttäessäni 2-3. Viime mittaus osoitti 3.3 tasoa, onko veri nyt paksumpaa vai ohuempaa?
13/03/2015
Ohjeista ei ole apua
Vastaus
Kansanomaisesti puhutaan ”verenohennuslääkkeistä”, kun oikeastaan on kyse veren hyytymistä estävistä lääkkeistä. Veri voi kyllä olla normaalia paksumpaa (siinä mielessä kuin siirappi on paksumpaa eli vähemmän juoksevaa kuin vesi) esimerkiksi silloin, kun veressä on liikaa punasoluja ja hemoglobiiniarvo on korkea (ns. polysytemia). Marevan-hoidon aikana veri ei tässä mielessä ”ohene”, vaan hyytymän muodostus on hitaampaa, ja esimerkiksi haava vuotaa kauemmin kuin ilman tätä lääkitystä. Toivottu vaikutus on tietenkin, että sairauteen liittyvä liiallinen hyytymänmuodostus, joka voi johtaa veritulppien syntyyn, vähenee. Hyytyvyyden säätely on tehtävä sopivasti, jotta saadaan tavoiteltu vaikutus, mutta ei liiallista vuotoherkkyyttä. INR-arvo 3,3 on hieman suurempi kuin tavoiteltu arvo (2,0–3,0), jolloin hoito on tehokkaampaa kuin olisi tarkoitus. Ero suositusarvoon on kuitenkin pieni, eikä verenvuodon vaara ole merkittävästi suurentunut. Jos INR-arvo on toistuvasti yli 3, Marevan-annosta pienennetään. Ja päinvastoin, jos se on alle 2, annosta suurennetaan.
18/03/2015
Mikko Syvänne