Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydän.fi  / Outo syke kuntopyöräillessä

Mistä on kysymys, kun kuntopyörää polkiessa syke alkaa laskea jopa 100:sta 65:een?
Mitään tuntemuksia ei ole. Olen 79-vuotias nainen eikä sepelvaltimovikaa tai eteisvärinää ole todettu, ei myöskään sydämen vajaatoimintaa, lisälyöntejä tunnen itsekin. Rasituskoe ontehty kolme vuotta sitten ja ultraus kaksi vuotta sitten. Tällöin kardiologin mukaan suurta riskiä sepelvaltimovikaan ei ole. Lisälyöneihin sain kolme vuotta sitten 1,25 mg Bisoprololia. Neurologi kehotti ottamaan Primaspan 100mg aamulla. Verenpainetautia ei ole. Onko kuntopyöräily syytä lopettaa? En polje kerralla kuin 5-15 min.
Kiitos vastauksesta!

22/03/2019

Ride

Vastaus

Anna-Mari Hekkala
Julkaistu 22.3.2019

Kysyjä ihmettelee äkillistä sykkeen laskua pyöräilyn aikana, ilman että ilmiöön liittyisi mitään oireita.

Jos oireita ei ole, ensimmäiseksi selitykseksi tulee mieleen tekninen mittausvirhe. Jos syke oikeasti putoaisi polkiessa lähes 40 yksikköä, tämän huomaisi varmasti suorituskyvyssä.

Toinen mahdollisuus on, että polkiessa esiintyy kysymyksessä mainittuja lisälyöntejä. Näitä, erityisesti kammioista lähteviä lisälyöntjä sykemittari ei välttämättä pysty tunnistamaan eli mittaamaan, jolloin mittari ilmoittaa vain normaalien lyöntien lukumäärän. Tällaisessakin tilanteessa esiintyy yleensä oireita, kuten hengenahdistusta ja äkillistä suorituskyvyn laskua.

Näillä tiedoin kuntopyöräilyä ei pidä lopettaa.

22/03/2019

Anna-Mari Hekkala

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi