Verenpainelääke joka ei turvota eikä lihota?
Hei, minulla on ollut viimeisen 11 kuukauden aikana ollut 4 kertaa rytmihäiriö. Kerran nukutuksessa uudelleen rytmitetty, muut kerrat saatu lääkkeillä korjattua. Lääkkeitä on muokattu urakalla, esim. Bisoprolol eikä Natrilix eivät käy minulle ollenkaan sivuvaikutusten vuoksi. Viimeisin kerta johtui kun kalium-arvot romahtivat yhtäkkiä, eli en voi käyttää nesteenpoistolääkkeitä. Aiemmin pystyin käyttämään Diurex Miteä. Nyt käytössä Atacandin rinnakkaisvalmiset Candexeteil 8 mg, mutta sivuvaikutuksena turvotusta ja paino noussut ehkä 3-5 kiloa. Kysymys kuuluukin, onko mitään muuta lääkettä olemassa, joka ei aiheuttaisi oheisia sivuvaikutuksia? Liikunnan puutteesta ei johdu, Liikun 4-6 kertaa viikossa, vähintään tunnin joka kerta. Juon vettä paljon ja huolehdin muutenkin ruokavaliostani.
13/04/2015
Päivi I
Vastaus
Turvotukset tai muu nesteen kertyminen ei ole tyypillinen kandesartaanin (Candexetil) haittavaikutus. Olisiko kyse jostain muusta, esimerkiksi siitä, että nesteenpoistolääkityksen lopettaminen aiheuttaa ”vieroitusoireita”? Yksi mahdollisuus olisi yhdistää kandesartaani ja aikaisemmin sopinut Diurex mite, mutta hoitoratkaisut kuuluvat luonnollisesti hoitavalle lääkärille. Voi myös kysyä, onko veden juonti jopa liiallista.
14/04/2015
Mikko Syvänne