Hyppää sisältöön
Etusivu / Elämää sairauden kanssa / Lasten asenne heijastuu koko perheeseen

Lasten asenne heijastuu koko perheeseen

Amerikan Sydänyhdistyksessä pitkään työskennellyt Kathy Rogers on nähnyt työssään, kuinka muutokset lasten asenteissa vaikuttavat perheisiin.

Leila Itkonen
Julkaistu 7.9.2015
Päivitetty 12.9.2018
Kathy Rogers. Kuva: Robert Lindström

– Lapset ovat ottaneet innolla vastaan esimerkiksi Kids Cook -kurssimme sekä koulujen opetuspuutarhat, joita meillä on paljon täällä Los Angelesin alueellakin, Kalifornian ja muiden USA:n läntisten osavaltioiden alueella AHA:n toimintaa johtava Kathy Rogers kertoo.

Rogersin mukaan lasten kautta toimiminen on usein jopa hedelmällisempää kuin informaation tarjoaminen aikuisille.

Haastetta Amerikan Sydänyhdistyksen työlle tuo USA:n laaja kansallisuuksien kirjo ja sitä kautta toisistaan poikkeava tapakulttuuri.

– Mikäli uusi sukupolvi omaksuu terveellisemmät elämäntavat, sukupolvelta toiselle helposti periytyvä sydän- ja verisuonisairauksien kierrekin voi katketa, Kathy Rogers sanoo.

AHA pyrkii vaikuttamaan myös julkiseen koulujärjestelmään.

– Puhumme sen puolesta, että kaikilla julkisia kouluja käyvillä lapsilla olisi päivittäin ainakin puoli tuntia liikuntaa.

– Myös kouluruuan pitäisi olla terveellisempää, Kathy Rogers linjaa.

Rogersista karkki- ja snack-automaattien paikka ei ole kouluissa. Amerikan Sydänyhdistys on kiinnittänyt huomioita myös muun muassa lastentarhojen syntymäpäivätarjoiluihin.

– Juhlia kertyy paljon, joten jäätelökakut voisi korvata terveellisimmillä vaihtoehdoilla, Rogers muistuttaa.

Samalla hän viittaa tutkimustietoon: jo kaksivuotiailla lapsilla on makumuisti. Mikäli lapsi on tottunut epäterveelliseen ravintoon, hän ei välttämättä halua enää edes maistaa terveellisempiä vaihtoehtoja.

AHA on laatinut ravintosuosituksia kaiken ikäisille lapsille.

– Me olemme kiitollisia yksityisille ja yrityslahjoittajille siitä, että myös heillä on vahva intressi tukea lasten hyvinvointia, Kathy Rogers kiittelee.

Amerikan Sydänyhdistys tekee paljon yhteistyötä myös eri säätiöiden ja muiden yhteistyökumppanien kanssa.

– Esimerkiksi Michelle Obaman Let´s Move -kampanja on hieno juttu, Kathy Rogers kiittelee.

Sisarjärjestö onnittelee

Vuonna 1924 perustettu American Heart Association on maailman vanhin sydänjärjestö.

AHA antoi Suomeen asiantuntija-apua siinä vaiheessa, kun Suomen Sydäntautiyhdistystä oltiin perustamassa.

– Omassa maassamme olemme tehneet esimerkiksi koulujen kanssa yhteistyötä jo nelisenkymmentä vuotta, Kathy Rogers kertoo.

Hän tutustui Suomen Sydänliiton tämänhetkiseen toimintaan jo ennen haastatteluamme.

– Teillä on upeaa vapaaehtois- ja paikallistoimintaa. Onnittelut kuusikymmentä vuotta jatkuneesta taipaleestanne ja menestystä jatkossakin.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi