Siirry sisältöön

Muista aina liikenteessä

Yhä useampi ikääntyvä ajaa autoa. Usein vieressä istuva vaimo toimii navigaattorina, kun mies istuu ratin takana. Ikäautoilijan kuntokurssin tarkoitus on rohkaista naisia jatkamaan autolla ajoa.

Tiina Eloranta
Julkaistu 10.3.2014
Kuva: Tiina Eloranta

Kouluttaja Pekka Kärkkäisen ääni kohoaa. Parikymmenpäinen yleisö säpsähtää.
– Muistakaa se vilkku! Ensin vilkku, sitten katsotte taustapeiliin ja vasta sitten jarrutatte.

Istumme oulunkyläläisessä auditoriossa. Parhaillaan on menossa Ikäautoilijan kuntokurssin luento, jota rytmittävät yleisön välihuomautukset.

Välihuomautuksia riittää, sillä yleisön joukkoon mahtuu kokeneita autoilijoita.
Myös kurssin vetäjillä, Pekka Kärkkäisellä ja Matti Herlevillä, riittää kokemusta. Eivät he ensimmäistä kurssiaan pidä. Molemmat aloittivat Liikenneturvan kouluttajina jo 80-luvun alkupuolella.

Kärkkäinen on tottunut keskeytyksiin. Niinpä hän jatkaa luontevasti luennointiaan ennakoivasta ajosta.
– Liikenteessä on aina muistettava, että autoilijan pitää ilmoittaa, mitä hän aikoo seuraavaksi tehdä. Muista myös, että tarkkailet taustapelistä muuta liikennettä.

Iäkkäät ajavat autoa entistä pidempään

Vuonna 2012 yli miljoona suomalaista oli yli 65-vuotias. Heistä reilulla 586 000 oli voimassa oleva ajokortti.

Kun ikää tulee lisää, tilanteiden havaitseminen ja arvioiden teko liikenteessä hidastuu. Ruuhkassa ajaminen tuntuu hankalalta, samoin kaistanvaihdot ja liikkeellelähdöt.

Liikenneturva on valtakunnallisena liikenneturvallisuustyön keskusjärjestönä huomioinut autoilijoiden ikääntymisen. Se järjestää kuntokursseja ikäautoilijoille, jotta he voivat jatkaa autoilua turvallisesti.

Helsingin Sydäntoipilaat järjestää sydän- ja verisuonisairauteen sairastuneille kuntoutumista pääkaupunkiseudulla. Yleensä kuntoutus on liikunnallista, mutta nyt keskitytään ajotaidon ylläpitoon. Puolisot on kutsuttu mukaan kurssille.
– Tarkoitus on rohkaista naisia jatkamaan autolla ajamista, Herlevi kertoo.

Vaimot ratin taakse

Luennon jatkuessa Herlevi korostaa pariinkin kertaan, että on tärkeää, että myös nainen pitää ajotaitoaan yllä.
– Mökkireissulla vaimo voi välillä istua ratin taakse ja mies saa levätä.

Mökkireissulla kuskia vaihtavat Mariita (71) ja Pentti Ahonen (73).
– Mieheni kuuluu sydäntoipilaisiin, Mariita kertoo.

Kun Pentti Ahonen sai 41-vuotiaana sydäninfarktin, vaimolla ei ollut ajokorttia. Pentti toipui ja muutaman vuoden päästä hän opetti sekä vaimonsa että heidän vanhimman poikansa ajamaan. Poika läpäisi ajokokeen helposti, olihan hän opetellut ajamaan autoa jo isänsä sylissä mökkitiellä Keski-Suomessa. Mariita läpäisi “inssin” toisella kerralla.

Mariita on tyytyväinen, kun sinnitteli itselleen ajokortin. Pitkillä matkoilla Mariita ajaa ainakin puolet matkasta. Hän ajaa myös yksin, kyyditsee lapsenlapsiaan harrastuksiin ja välillä miestäänkin kotiin. Mariita kertoo, että juhliin mennessä he sopivat etukäteen, kumpi on kuskina kotimatkalla.
– Kun sain kortin, ajoin paljon Helsingin keskustassakin.

Liikenteessä riittää muistettavaa

Liikenneturvan kouluttajina Kärkkäinen ja Herlevi muistuttavat, että turvallinen liikkuminen on nopeutta tärkeämpää. Onkohan oppi mennyt perille, sillä Tilastokeskuksen tietojen mukaan yli 64-vuotiaiden liikennekuolemia sattui vähiten vuonna 2012. Kuolleita oli 58, kun niitä vuonna 2011 oli 82.

Muistettavaa liikenteessä riittää. Muista turvavyö, ajovalot, turvaväli, muu liikenne.
– Muista katsoa vielä kerran, Herlevi kertaa keskeisimpiä asioita risteyskäyttäytymisestä.

Keskustelu risteyksen liikennesäännöistä käy vilkkaana, ovathan liikennesäännöt ja -merkitkin vuosien saatossa jonkin verran muuttuneet. Kun keskustelu siirtyy sumuvalojen käyttöön, yleisön joukosta kuuluu: – Kun harvoin käyttää sumuvaloja, niin ei sitä muista, missä ne nappulat ovat. Kommentti herättää hilpeyttä. Lopulta yleisön joukosta kuuluu vastakommentti: – Älä kerro tuota lääkärillesi.
Lämminhenkinen nauru täyttää auditorion.

Ajaminen tuntuu mukavammalta, kun muistat muutaman vinkin:

  • valitse mukava ajoreitti
  • muista varata riittävästi aikaa ja vältä ruuhka-aikoja
  • varmista, että tuulilasi ja silmälasit ovat puhtaat
  • aja mieluummin valoisaan aikaan
  • muista turvavyö
  • muista pitää riittävä turvaväli
  • ole tarkkana risteyksessä, ohituksissa ja kaistanvaihdoissa
  • muista, että turvallisuus on sujuvuutta tärkeämpää
  • pidä ainakin pidemmillä matkoilla riittävästi taukoja

Lähde: Liikenneturva

Epäiletkö ajotaitoasi? Tee Liikenneturvan testi ikäkuljettajille

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset