Hyppää sisältöön

Sydänvika kulkee Heidi Meriman matkassa

Heidi Merima, 46, on haaveillut Lontooseen muutosta jo vuosia. Ajankohta ei tuntunut koskaan sopivalta. Kun Brexitin ja vapaan liikkumisen siirtymäajan loppu läheni, Heidi päätti myydä omaisuutensa ja hypätä tuntemattomaan.

Teksti  ja kuvat Heidi Merima
Julkaistu 30.3.2021
Karanteeni on tavallaan onni onnettomuudessa. Lontoon kadut ovat tyhjiä, jolloin riskiryhmäläinenkin uskaltautuu ajoittain ulos nauttimaan auringosta.

Koneen lähtöön on hieman päälle tunti aikaa. Minä, Heidi Merima, istun autossa kehä kolmosella. Mahdun juuri ja juuri etupenkille matkatavaroiden keskelle. Puolisoni Tero Marttinen huudattaa kaasua ja kiroaa punaisia valoja.

Kun pääsemme perille, lähtöselvityksen sulkeutumiseen on seitsemän minuuttia. Tero lähtee viemään autoa parkkihallin samalla, kun minä aloitan puolijuoksun kohti Finnairin tiskiä. Huokaan helpotuksesta, kun saan matkalaukut luovutettua henkilökunnalle. Helpotukseni on kuitenkin ennenaikainen. Lentomme kohdalla lukee ”Last Call”, viimeinen kuulutus.

Kehon muuttuminen ollut vaikeinta

Sairastin endokardiitin eli läppätulehduksen vuonna 2009. Minulle laitettiin biologinen sydänläppäproteesi. Ennen leikkausta työskentelin ensihoitaja-sairaanhoitajana pääkaupunkiseudulla ja urheilin vähintään kuusi kertaa viikossa.

Leikkauksen jälkeen olin yhtäkkiä kymmeniä kiloja painavampi ja pelkästään käveleminen otti koville. Rinnassani oleva leveä ja pitkä arpi kerää katseita vielä tänäkin päivänä, mutta se ei vaivaa minua. Kehon muuttuminen ja kunnon romahtaminen – niiden kanssa on todella vaikea päästä sinuiksi. Vielä kymmenisen vuotta sitten olin ystäväpiirissäni se, joka juoksi kymmenen kilometrin lenkkejä aamuisin. Nykyään olen se, joka tarvitsee apuvälineitä pidemmillä kävelymatkoilla.

”Matkustajia Merima ja Marttinen pyydetään siirtymään välittömästi lähtöportille 52A”, kovaäänisistä kuuluu. Olen päässyt puoleen väliin turvatarkastuksen jonoa, puolisoni on jonon hännillä. Pyydämme anteeksi kaikilta kanssajonottajilta, jotka päästävät meidät jonon ohitse.

Laukkuni vetoketju hajoaa ja mukanani ollut muovikassillinen ruokatarvikkeita leviää lattialle. Otan laukkuni kainaloon ja juoksen etsimään lähtöporttiani.

Laukkuni painaa kuin synti ja olen jo tässä kohtaa niin hengästynyt, että pelkään pyörtyväni. Näen puolisoni huitovan käytävän päässä. Hän huutaa stuertille ”täältä se tulee!” Kerään viimeiset voimani ja puuskutan eteenpäin.

Portilla stuertti katsoo minua päästä varpaisiin. ”Kone myöhästyy sinun takiasi. Jos joskus vielä matkustat, lähde kentälle aikaisemmin”, tämä toteaa. Rytmihäiriöni ovat niin voimakkaita, että korvani soivat ja kuulen vain puolet alentuvasta kommentista. Jätän vastaamatta.

Tässä maassa ei toimita näin!

Muutto ulkomaille ei ole aivan yksinkertaista, kun muuttamassa on kaksi ihmistä ja kaksi kissaa, joilla jokaisella on pitkä lista sairauksia ja vammoja. Ja minulla vielä sydänvika. Ison-Britannian kansallinen terveyspalvelu NHS on lähimpänä suomalaista terveyskeskusjärjestelmää. Internetistä löytämäni tiedot olivat sen verran monimutkaisia, että käännyin sosiaalisen median Britanniansuomalaisten-ryhmän puoleen.

Neuvot olivat yksiselitteisiä: tule maahan ennen Brexit-siirtymäkauden loppua, hae kansalaisuutta, kansallista sairausvakuutusta ja rekisteröidy oman alueesi yleislääkärin potilaaksi.

Omalta alueeltani Itä-Lontoosta löytyi kymmeniä palveluntarjoajia, mutta yksikään ei vastannut sähköposteihini tai soittopyyntöihini tiedustellessani sydänvian hoitokäytännöistä, lääkityksistä ja seurannasta. Valitsin summamutikassa lyhyen kävelymatkan päässä olevan NHS-keskuksen.

Rekisteröitymistapaamisessa sairaanhoitaja tykittää kysymyksen toisensa perään: Mitä uskontokuntaa edustat? Mihin sukupuoleen identifioidut? Mikä on seksuaalinen suuntautumisesi? Syötkö kasviksia? Liikutko tarpeeksi?

Seuraavaksi käsitellään lääkityksiäni. Käytän verenohennuslääke-Marevanin lisäksi melatoniinia ja mirtatsapiinia, joiden avulla olen saanut kymmeniä vuosia kestäneen unettomuuden viimein päättymään.

– Tässä maassa emme käytä näitä lääkkeitä, hoitaja toteaa ja osoittaa minulle ovea. – Varaa vastaanotosta aika lääkärille, voit jatkaa lääkekeskustelua hänen kanssaan.

Suomesta tuomani lääkkeet riittävät pariksi viikoksi.

Pitäisikö itkeä vai nauraa?

Seuraavana päivänä puhelin soi. Aloitan hermostuneen monologin ennen kuin lääkäri ehtii sanoa mitään. Kerron yhdellä pitkällä lauseella sekä verenohennuslääkkeeni että yölääkkeideni tärkeydestä ja maalaan kauhukuvia, mitä ilman niitä tulee tapahtumaan.

– Tässä maassa emme käytä näitä lääkkeitä, käytetään vastaavia lääkkeitä. Ne ovat täällä eri nimisiä ja eri vahvuisia, mutta pärjäät niillä hyvin. Eikä tässä maassa ole INR-seurantaa, mies sanoo, hyvästelee ja katkaisee puhelun.

Päätän turvautua internetin apuun. Tiedän olevani oikeutettu kaikkiin ilmaispalveluihin ainakin vielä kuuden kuukauden ajan ja jos ”pre-settled”-hakemukseni menee läpi, oikeuteni säilyvät myös määräajan päättymisen jälkeen.

Vertaistukiryhmiä ja muita välttämättömiä menoja

Kotini lähistöltä Itä-Lontoosta löytyy yli kaksisataa tukiryhmää sydänpotilaille. Koronapandemia on lisännyt paitsi avun tarvetta, myös erilaisia apu- ja tukimuotoja kaikille potilasryhmille. Omalla kohdallani parhaat uutiset löytyvät Anticoagulation UK -sivustolta. Kyseessä on hyväntekeväisyysjärjestö, joka järjestä muun muassa koulutusta varfariinin itseannostelua varten.

Nyt, muutama kuukausi muuton jälkeen, sairauteni ovat osoittautuneet siunaukseksi. Isossa-Britanniassa leviää uusi koronaviruskanta, jonka vuoksi Lontoon alue on ollut täyssulussa yli kahden kuukauden ajan. Riskiryhmään kuuluvana olisin suljettuna kotiini, mutta tukiryhmät sekä hoito- ja seurantakäynnit katsotaan välttämättömiksi.

Saamani vertaistuki ryhmissä ja sosiaalisen median ryhmissä on ollut korvaamaton apu. En osannut odottaa kaipaavani ystävieni fyysistä läheisyyttä näin paljon, etenkään, kun olin jo Suomessa ollessani usean kuukauden ajan kotikaranteenissa.

Istun uuden kotimme ikkunalaudalla ja katselen ohi lentäviä, luonnonvaraisia papukaijoja. Ikkunastamme on upeat näkymät Itä-Lontoon pilvenpiirtäjille. Kuulen vihellyksen ja katson alas. Naapurini Tracey heiluttaa minulle kasvomaskiaan ja osoittelee talomme takaa lähtevää luontopolkua. Päätän, että kävelylenkki kuuluu välttämättömiin menoihin. Heilautan Tracylle ja lähden juoksemaan – tai, no, nilkuttamaan portaita alas. Hymyilyttää.

Heidi Merima

Heidi Merima kertoo, että hänen saama vertaistuki ryhmissä ja sosiaalisen median ryhmissä on ollut korvaamaton apu.

Heidi Merima

Mitä: muutto Lontooseen marraskuussa 2020

Kenen kanssa: puoliso Tero Marttinen sekä kissat Mandi ja Saga

Mitä vaatii: Asunto kannattaa hankkia välittäjän kautta, sillä yksityiset vuokranantajat jättävät usein kertomatta esimerkiksi homeongelmista, joita Iso-Britanniassa on paljon. Suosittelen OpenRent-palvelua, joka listaa kaikkien valitsemasi alueen välittäjien ilmoitukset. Asunnot vuokrataan usein kalustettuna ja täysin varusteltuina.

Miten paljon? Lontoon vuokrataso on korkea, joten kannattaa etsiä ”Bills included” -ilmoituksia (sähkö, vesi ja ”council tax” kuuluvat vuokraan). Pienen, hyvin varustellun kaksion saa 1000–1500 eurolla alueesta riippuen.

Brexitin siirtymäaika päättyi 31.12.2020 ja päätti samalla vapaan liikkumisen EU-alueelta Iso-Britaniaan. Lisätietoja löydät esimerkiksi: gov.uk/

 

Lue myös artikkeli läppävioista

Tutustu Sydänkaupan potilasoppaisiin tai tilaa Endokardiitin ehkäisy -hoitokortti.

Lue seuraavaksi

Haku

Löytynyt 0 tulokset