Hyppää sisältöön
Etusivu / Terveys & Hyvinvointi / Mielen hyvinvointi / Mummodisko – kuin aikamatka nuoruuteen

Mummodisko – kuin aikamatka nuoruuteen

Vanhustyön opiskelijoiden ideoimat Mummodiskot tuovat rock´n´rollia ikäihmisten elämään. Maunula-talossa diskoilijoita viihdytti välillä laulaja Meiju Suvas.

Leila Itkonen
Julkaistu 23.4.2018
Päivitetty 18.4.2019
Juontaja Tuija Piepponen ja laulaja Meiju Suvas ovat upealla tavalla Aikuisia Naisia.

Siinä vaiheessa, kun juontaja Tuija Piepponen rohkaisee istujia nostamaan pepun penkistä, lähes koko Maunula-talon väki tanssii jo. Mitä mitä? Olemmeko Mummodiskossa? Vai aikamatkalla 80-luvulla, jolloin MC Hammerin hitti U Can´t Touch This aiheutti hysteriaa nuorison keskuudessa?

Mummodisko-idean kehittäneet Mikko Haapalainen ja Joni Tammisalo myhäilevät tyytyväisinä. Rastatukkansa ylös nostanut Mikko seisoo dj-pöydän takana. Seuraavaksi hän aikoo soittaa 1960-luvun lopulta tutun Eero, Jussi and The Boysin Kaunis nainen -kappaleen.

Vaan vielä hetki hiphopataan. Toimittaja kuulee ensimmäisen kommentin tapahtuman annista.

– Ihan kyyneleet tulee silmiin. En ole pitkään aikaan kuullut nuoruuteni musiikkia, tanssimaan siirtyvä nainen sanoo.

Kun Kaunis nainen alkaa soida, monet diskoilijat halaavat toisiaan. Osa laulaa ikivihreän mukana: Kaunis nainen tuli kaupunkiin, Kaunis nainen, ja heti huomattiin…

Hevi puri jo palvelutalossa

Osa helsinkiläisen Maunula-talon diskoilijoista kertoo olleensa mukana jo viime syksynä ensimmäistä kertaa Tavastialla järjestetyssä Mummodiskossa. Maunula-taloon tapahtuma tuli asukasyhdistyksen kutsumana.

– He järjestivät äänestyksen siitä, millaista toimintaa tänne haluttaisiin. Saimme hyvin ääniä, Mikko Haapalainen kertoo.

Hän ja Joni Tammisalo huomasivat työharjoitteluaikanaan, että myös ikäihmiset haluavat elämäänsä rock´n´rollia. Kun Kuk Norris -taiteilijanimellä dj-keikkoja tekevä Mikko soitti Koskelan palvelutalossa Black Sabbathin hevibiisin Paranoidin, hän tajusi iskeneensä kultasuoneen.

– Aloimme miettiä, pitäisikö palvelutalojen päivätoimintamuodoista pyyhkiä pölyjä laajemminkin. Geronomikoulutuksessa korostetaan sitä, että ei pidä mennä diagnoosi edellä, vaan jokaisen ihmisen tarpeita tulee kuunnella yksilöllisesti, Haapalainen sanoo.

Mummodiskokonsepti syntyi hänen ja Joni Tammisalon pähkäilyn tuloksena. Suomen pitkäaikaisimman rockbändin Jussi & The Boysin solisti Jussi Raittinen on antanut kaksikolle vinkkejä tulevaa varten.

– Jussi tuli myös esiintymään Tavastialla järjestämäämme pikkujouludiskoon.

Yleisö muistaa Meijun hitit

Maunula-talon diskossakin on myös elävää musiikkia. 35-vuotistaiteilijajuhlaansa viime vuonna viettänyt Meiju Suvas kysyy yleisöltä keikkansa alussa, muistavatko nämä hänen ensimmäisen hittinsä.

Koska Pure mua ei osu ihan nappiin, Suvas antaa vinkin: Se on se, mitä sä sanot, kun menet naimisiin. Kun yleisö vastaa Tahdon sinut, Suvas antaa mennä. Välillä hän ojentaa mikrofonin yleisöä kohti, ja pian myös itse artisti siirtyy yleisön joukkoon revittelemään.

Taustalla Mikko Haapalainen kertoo lisää Mummodiskon tavoitteista, kuten yksinäisyyden torjumisesta. Tapahtumissa hän, Joni Tammisalo ja näyttelijänä tuttu Tuija Piepponen kiertelevät jututtamassa ihmisiä. Välillä esitetään tanssiinkutsujakin.

– Nimestä huolimatta kaikenikäiset ovat tervetulleita diskoihimme.

Esitanssijaksi lavalle!

Uusia tuttavuuksia syntyy varsinkin jorausringeissä. Riitta Heleste on iloinen siitä, että hän on päässyt tutustuttamaan Nina Mularin ja Vappu Pellisen kunnolla.

– Nina ja Vappu olivat vain hyvänpäivän tuttavia rivitanssikurssin perusteella.

Tänään naiskolmikko näyttää muillekin mallia rivitanssiin. Kolmikosta myös Riitta Heleste ja Vappu Pellinen tutustuivat tanssillisissa merkeissä.

– Kun Riitan oli jätettävä Syystien palvelukeskuksen SYKE-ryhmän vetäminen, minä siirryin ryhmäläisestä ohjaajaksi, Vappu Pellinen kertoo.

Hän uskoo poimivansa Mummodiskosta ideoita myös omille tunneilleen.

– Ohjaan ryhmää vapaaehtoistyönä, taloushallinnossa työuransa tehnyt Pellinen sanoo.

Hänelle tanssi on myös keino ylläpitää sydänterveyttä.

– Lääkäri ei suositellut ihan hirveän paljon tanssimista heti pallonlaajennukseni jälkeen, mutta nyt tilanne on jo toinen.

Mummodiskossa juontaja-Tuija huomaa Vappu Pellisen taidot ja kaksikko tanssii kappaleen matkaa yhdessä.

Miehet vähemmistönä

Nina Mulari ja Riitta Heleste kokeilevat, kuinka heiltä sujuu paritanssi. Ja sujuuhan se! Liikunnan iloa ei nakerra edes Riitan ”melko tuore” polven keinonivel, kuten pyörätuoli ei ole este Leena Lahtisen joraamiselle.

Lahtinen kertoo osallistuneensa jokaiseen tähän mennessä järjestettyyn Mummodiskoon. Maunula-talossa paikalla on arviolta parisataa diskoilijaa.

Hitaita kappaleita odottava Hannu Nurminen uskoo, että Mummodiskoihin alkaa tulla pikku hiljaa enemmän myös miehiä.

– Esimerkiksi Vanhan Ylioppilastalon K50-discoissa oli aluksi vähän miehiä, mutta siellä miesten määrä on jo lisääntynyt.

Meiju Suvaksen kanssa selfieitä ottavat sekä naiset että miehet. Samalla Meiju paljastaa olevansa itsekin bonusmummo.

– Miehelläni on tytär, ja hänellä on pieni poika, laulaja kertoo ja kysyy, kuinka moni diskoilija on mummo.

Tavastialla tavataan?

Itä-Pakilan puolella asuvat Marita ja Kari Elo iloitsevat siitä, että he huomasivat Mummodisko-ilmoituksen netissä. Parikunta kertoo kuuluvansa kiireisiin eläkeläisiin, onhan heillä yritystoimintaa, mutta tanssille Eloilla on aina aikaa.

– Käymme Oopperan lämpiössä järjestettävissä senioreiden iltapäivätansseissa. Siellä paikalla on yleensä pari–kolmesataa henkilöä, ja orkesteri on upea.

85-vuotias Iiris Helonheimo näyttää mallia nuoremmilleen. Hän kääntyy tanssimaan vielä päällysvaatteissaan.

– Nämä ovat olleet tosi hyvät hipat! Me tanssimme paljon myös edesmenneen puolisoni kanssa, tapasimmekin tansseissa, Helonheimo kertoo.

Ennen kuin kolme tuntia kestävä tapahtuma päättyy, 1940- ja 50-lukujen nuoriso revittelee lambadan tahtiin. Seuraava Mummodisko pidetään palvelutalossa, mutta tapahtumia pyritään järjestämään jatkossakin myös isosti.

– Meillä on jo sponsorit Tavastialla toukokuun 16. päivä järjestettävään diskoon. Toivottavasti tapaamme mahdollisimman monia tuttuja siellä, Mikko Haapalainen sanoo.

Lisätietoja tulevista Mummodiskoista saa liittymällä Facebookin Mummodisko-ryhmään

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi