Siirry sisältöön

Ompeluseura tarjoaa Los Angelesissa asuville suomalaisille myös sielunhoitoa

Los Angelesin seudulla liikkuu päivittäin jopa 13 miljoonaa autoa. Kun eri puolilla metropolia asuvien suomalaisnaisten on aika suunnata Pohjois-Hollywoodin kaupunginosaan, kukaan heistä ei välitä ruuhkista ja pitkistä ajoajoista.

Leila Itkonen, Robert Lindström
Julkaistu 9.9.2015
Päivitetty 6.9.2018
Suomalaisuus on arvokas asia. Omasta kansallisuudesta puhutaan pystyssä päin muuallakin kuin ompeluseurassa ja Suomi-yhteisön tilaisuuksissa.

On lauantaipäivä. Muu osa katua uinuu, mutta Suomi-Kerhon tilojen edessä halaillaan ja nauru raikaa.

Osa paikallaolijoista on tavannut toisensa viimeksi kuukausi sitten täällä Los Angelesin laaksossa.

Tunnelma on myös tietyllä tapaa nostalginen: yhdeksäntuhannen kilometrin päässä Suomessa ompeluseurat ovat lähinnä kansanperinnettä, mutta täällä langat, ­kutimet, ompelukoneet ja ylipäänsä kaikki ­käsitöihin liittyvä kerää ystävät yhteen.

Paikalle on tullut niin vuosikymmeniä Kaliforniassa asuneita naisia kuin erimerkiksi au pair -vuotensa jälkeen 1980-luvulla Los Angelesiin jäänyt Tiina Purtonen.

Kaikki vakuuttavat, että ompeluseuran kokoontumisessa vuosirenkaat ja tittelit ovat sivuseikkoja.

Vahvin side on Suomi

Suomalaissyntyisten naisten työpaikoilla puhutaan englantia, ja monilla paikallaolijoista on amerikkalainen puoliso.

Ulkopuolisesta vaikuttaa siltä, että käsitöitäkin tärkeämpää ompeluseuralaisille taitaa olla se, että he voivat taas tänään puhua omaa äidinkieltään ja olla muutenkin suomalaisittain.

Ompeluseuran kuukausittain järjestettävissä tapaamisissa kaikilla on vapaat kädet: paikalle voi tulla vaikka vain juttelemaan, ja miehet ja lapsetkin ovat tervetulleita.

Tänään paikalla on reilu kymmenkunta osallistujaa.

Parilla naisella on mukanaan ompelukone. Yhdessä pöydässä aletaan askarrella kortteja, ja joku kutoo.

Nelivuotinen traditio

Ompeluseura on kokoontunut neljän vuoden ajan. Sen perustaja Liisa Linnala on vahva lenkki myös muussa Suomi-Kerhon toiminnassa.

Linnala kuuluu Suomi-Kerhon johtokuntaan, ja hän päätoimittaa seuran jäsenille neljä kertaa vuodessa postitettavaa lehteä.

– Suomessa käyn 3–4 vuoden välein, suomalaisuuttaan uudessa kotimaassaan vaaliva Linnala sanoo.

Rakkaustarina toi hänet Los Angelesiin vuonna 1982.

– Suomalaissyntyinen mieheni on asunut Yhdysvalloissa lähes koko ikänsä. Me tapasimme ensimmäisen kerran, kun hän sai vanhemmiltaan Suomen-matkan yliopistosta valmistuttuaan. Muutamaa kesää myöhemmin hän tuli taas, ja me aloimme olla yhdessä.

– Pian kesän jälkeen minä tulin tänne Ahvoa tapaamaan. Äidilleni en uskaltanut sanoa, että saatan viipyä pidempäänkin kuin kaksi kuukautta, Liisa Linnala nauraa.

Kun nuori pari meni naimisiin, oli selvää, että Linnalat jäävät Yhdysvaltoihin.

– Minä pääsin töihin täällä tänään olevan Maikkan korttikauppaan ja meille syntyi tytär, Liisa Linnala kertoo.

Pienimmät syntyneet USA:ssa

Myös muiden ompeluseuralaisten Amerikkaan päätymistarinat ovat värikkäitä.

Iäkkäin tänään käsitöitä tekevä ompeluseuralainen on 77-vuotias Tuula Norda. Los Angelesissa Norda on asunut jo viitisenkymmentä vuotta.

Hänen perheensä muutti ensin siirtolaisina Kanadaan, mutta jatkoi matkaansa länttä kohti.

Ompeluseuraan Nordan on tuonut oma poika, Suomi-Kerhon hallituksen jäsen Roy Norda.

Myös Tuula Nordan nuorempi siskonsa Marja-Liisa Rush, joka tuli aikanaan Tuulan perheeseen hoitamaan lapsia, on mukana tänäänkin.

Päivän pienimmät askartelijat Lilja, 6, ja Niko, 3, sekä heidän äitinsä ovat saapuneet Pohjois-Hollywoodiin muita osallistujia myöhemmin.

Eeva-Kaisa Johnson sanoo, että lapsiperheenä heillä on lauantaisin myös lasten urheiluharrastuksia, mutta välillä ompeluseuraan on vaan päästävä.

– Kaikilla meillä näihin tapaamisiin osallistuvilla on välillä koti-ikävä, ja täällä on helppo mainita sana kaipuu.

– Koemme ajoittain olevamme ikään kuin kahden maan välissä – tai kahden maan loukossa – toisin kuin ne suomalaiset, jotka muuttivat tänne pioneeriaikoina laivalla ja tiesivät, että he eivät palaa koti­maahan enää ikinä, Eeva-Kaisa Johnson kuvailee.

Suomalaisia ollut enemmänkin

Ompeluseuran kuopukset eli Lilja ja Niko ovat tuttujen tätien silmäteriä. Välillä Lilja ja Niko halaavat tätejä ja välillä napataan keksejä kahvipöydästä. Sitten jatketaan taas käsitöitä.

Aikuiset ovat kuulleet, että suomalaisilla nuorilla aikuisilla on ollut bileet edellisenä iltana juuri näillä seuduilla. Toisin kuin ennen Suomi-Kerhon perustamista, Suomesta Los Angelesiin muuttavat hakeutuvat yleensä aina jollain tavalla muiden suomalaisten seuraan.

Juurista ollaan ylpeitä, eikä niitä missään tapauksessa häpeillä.

Suomi-Kerho hankki omat toimitilansa 1970-luvulla, kun Los Angelesissa asui vielä enemmän suomalaisia kuin tällä hetkellä.

Parhaillaan kerhoon kuuluu 165 jäsentä.

– Ensimmäinen suomalaisten aalto tuli tänne 1960-luvulla. Monet heistä olivat lähteneet jo 1950-luvun lopulla Kanadaan, koska siellä sijainneille kaivoksille ja metsätyömaille oli helppo saada työlupa, Maikka eli Marja-Liisa Rush kertoo.

Suomalaisuus näkyy tänään myös käsitöissä.

Liisa Linnala tekee koristeita edellisellä Suomen-matkallaan hankkimista tarvikkeista. Touhu pienten puuenkeleiden parissa vaatii tarkkaavaisuutta.

Muutamat naiset juttelevat ompeluseuralaisten yhteisistä projekteista: he tekivät vastikään Suomi-Seuralle sisustustauluja paikallisesta outletista löytyneistä Marimekon kankaista.

Kirkkokin on yhteinen

Ompeluseura kokoontuu aina kolmen tunnin ajan.

Monet mukanaolijat, kuten Liisa Linnala ja Tiina Purtonen, aikovat viettää myös seuraavan päivän suomalaisyhteisön seurassa.

– Toisella puolella kaupunkia, Santa Monicassa, järjestetään huomenna suomalainen jumalanpalvelus, Linnala ja Purtonen kertovat.

Jumalanpalveluksessa heidän roolinsa vaihtuvat käsityöntekijöistä kuorolaisiksi.

– Kirkko kokoaa ainakin sataviisikymmentä täällä asuvaa suomalaista varsinkin kauniimpien joululaulujen aikaan. Silloin ei meinaa saada edes autoa parkkiin, naiset kertovat.

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset