Hyppää sisältöön
Etusivu / Elämää sairauden kanssa / Kuntoutuminen / Terveydenhuollon palvelut kaikkien suomalaisten ulottuville

Terveydenhuollon palvelut kaikkien suomalaisten ulottuville

Terveyskylä.fi on yhdessä potilaiden kanssa kehitetty erikoissairaanhoidon verkkopalvelu. Se tarjoaa tietoa ja tukea kansalaisille, hoitoa potilaille ja työkaluja ammattilaisille.

Karoliina Halmesmäki
Julkaistu 17.3.2017
Päivitetty 28.5.2018

Terveyskylää on HUS:n koordinoima ja Suomen kaikkien yliopistollisten sairaanhoitopiirien yhteinen sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama digitaalisten palveluiden projektikokonaisuus. Tavoiteena on, että jokaisella on mahdollisuus päästä oikea-aikaisen ja luotettavan tiedon lähteille asuinpaikasta riippumatta silloin, kun hänelle itsellensä parhaiten sopii.

Digitaaliset palvelut täydentävät perinteisiä hoitomuotoja ja sopivat erityisen hyvin esimerkiksi elämänlaadun, oireiden ja elintapojen seuraamiseen sekä pitkäaikaisen sairauden kanssa elämiseen. Niiden myötä ennakoivan hoidon merkitys kasvaa ja ihmisten mahdollisuudet oman terveyden ylläpitämiseen lisääntyvät merkittävästi.

Sydäntalo ja Verisuonitalo avutuvat

Terveyskylään ovat jo avautuneet tai pian avautuvat Aivotalo, Allergia- ja astmatalo, Niveltalo, Reumatalo, Sydäntalo ja Verisuonitalo. Myöhemmin vuoden aikana avautuvat muun muassa Lastentalo, Vertaistalo ja Syöpätalo. Nämä nousevat seitsemän jo pystyssä olevan talon rinnalle, ja tuovat digitaaliset sairaalapalvelut tarjolle yhä suuremmalle asiakasjoukolle.

Kaikkiin Terveyskylän taloihin tulee tänä vuonna mm. oirenavigaattoreita, useita digihoitopolkuja, kytköksiä erilaisiin mobiilisovelluksiin ja IoT-laitteisiin sekä entistä laajempi ammattilaisten osio työkaluineen.

Heti avautuessaan talot sisältävät laajan, luotettavan, näyttöön perustuvan tietopaketin. Sydäntalo käsittelee ensi vaiheessa sepelvaltimotautia, sydämen rytmihäiriöitä ja läppävikoja sekä niiden hoitoa. Verisuonitalo puolestaan keskittyy suonikohjuihin ja alaraajojen valtimoiden terveyteen. Jatkossa Verisuonitalossa on tarkoitus sivuta myös kaulavaltimonahtaumaa ja aortan pullistumista.

Sydänliitto ja sydän.fi ovat tehneet arvokasta ja merkittävää työtä Terveyskylän rakentajien kanssa asianmukaisen ja ajantasaisen tiedon laatimisessa ja välittämisessä.

Digihoitopoluilla oma hoito tulee näkyväksi – esimerkkinä Verisuonitalo

Verisuoni- ja Sydäntaloon, kuten moneen muuhun Terveyskylän taloon, tullaan avaamaan kirjautumista vaativia palveluita, eli digihoitopolkuja. Potilaalle avataan pääsy omalle tilille, jolla voi seurata hoitonsa edistymistä.

Esimerkiksi Versiuonitalon digihoitopolulla asiakas voi vastata muun muassa oirekyselyyn toimenpidettä ennen ja sen jälkeen. Sivuston palvelulinjan kautta asiakas voi kysyä neuvoa mieltään askarruttavista seikoista, kuten millaiset oireet ovat tavallisia suonikohjutoimenpiteen jälkeen. Alaraajojen tukkeavaa valtimotautia, eli mm katkokävelyä aiheuttavaa valtimonkovettumatautia, sairastaville on suunniteltu valtimotautivalmennusta.

Ennen erikoislääkärin vastaanottoa asiakas voi tutustua valtimonkovettumataudin syntyyn vaikuttaviin seikkoihin ja keinoihin muun muassa verenpaineen, kolesterolin, tupakoinnin ja kohonneen verensokerin hallitsemiseksi. Tällöin vastaanottoaika voidaan käyttää asiakkaan mieltä askarruttavien asioiden pohdintaan. Näin toivotaan asiakkaan sisäistävän hoidon syyt ja tavoitteet paremmin, jolloin sitoutuminen hoitoon lisääntyy. Samaan aikaan vastaanotolla pystytään kohtaamaan asiakas ja kohtaamaan hänen yksilölliset tarpeensa suunnitelmallisemmin. 

Suunnitelmissa on myös sisältöä, joissa asiakas voi lähettää tietojaan mm. verenpainearvoistaan. Verisuonitalon valtimovalmentaja neuvoo asiakasta, kuinka päästä asetettuihin verenpainetavoitteisiin. Mikäli asiakkaan haasteena on liikkumisen lisääminen, motivaatiota tähän voi hakea liikuntapelistä.

Luonnollisestikaan kaikki verisuoniasiakkaat eivät halua tai pysty käyttämään sähköisiä palveluita. Heille perinteinen vastaanottotoiminta säilyy entisellään. Ihanteellisinta on, että jokainen saa tarvitsemansa avun yksilöllisesti, itsellensä parhaiten sopivalla tavalla. Sähköisten palveluiden tavoite onkin lisätä hoidon laatua ja hoidon ja sen tarpeen kohtaamista, eikä karsia sitä.

Ammattilaisille työkaluja ja ohjeita

Terveyskylä tarjoaa tulevaisuudessa palveluita ja työkaluja myös terveydenhuollon ammattilaisille. Heille tulee tarjolle esimerkiksi työkaluja etäkonsultaatioon sekä potilas- ja läheteohjeiden tietopankki. Ammattilaisten sivuille kirjaudutaan Väestörekisterikeskuksen myöntämän terveydenhuollon varmennekortin avulla.

Verisuonitalon sivuille on laadittu ammattilaisille läheteohjeet selkiyttämään sitä, milloin henkilö hyötyy erikoissairaanhoidon palveluista ja milloin digihoitopolku on hänelle toimivampi ratkaisu. Vastaavasti tavoitteena on, että osa erikoissairaanhoidon konsultaatiosta voidaan tehdä Verisuonitalon kautta. Verisuonitalon kautta tehtävän konsultaation toivotaan nopeuttavan yhteyden saamista verisuonikirurgiin.

Kutsu yhteistyöhön

Onko sinulla mielessäsi ajatuksia, ideoita, keinoja tai tarpeita, joita Sydän- tai Verisuonitalon kannattaisi huomioida? Lähetä ideasi Tiinalle (tiina.granberg-hakala@hus.fi) juhannukseen 2017 mennessä, niin lähdemme kehittämään niitä. Ideoiden antaminen onnistuu myös Terveyskylän etusivulla olevan vihreän Jaa ideasi -painikkeen kautta tai Facebookissa osoitteessa facebook.com/terveyskyla.fi.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi