Siirry sisältöön

Timo Renfors: Kun rohkeus ja itsearvostus ovat kateissa

Terveyden erikoispsykologi Timo Renfors kertoo artikkelissaan itsetunnosta ja siitä, kun elämän sujuminen katoaa.

Timo Renfors
Julkaistu 10.11.2020
Kuva: Timo Renfors

Kirjailija Fjodor Dostojevski totesi veljelleen lähettämässään kirjeessä, että ihminen on salaisuus. Ja jos koko elämäsi ajan ratkot tuota salaisuutta, älä sano käyttäneesi aikaasi hukkaan. Minä syvennyn tuohon salaisuuteen, sillä haluan olla ihminen.

Itsetunnon ja sen syntyminen on samanlainen salaisuus. Mistä se syntyy tai on syntymättä, mikä sitä ylläpitää tai on ylläpitämättä ja mikä sitä nakertaa tai on nakertamatta.

Itsetuntoon kuuluu kolme elementtiä: itsearvostus, itseluottamus ja itsetuntemus. Kolme itsealkuista sanaa. Tämä tuskin on riittävä itsetunnon määritelmä, koska monet määrittelyt juoksevat karkuun määrittelijäänsä, mutta riittäköön tässä yhteydessä.

Jokainen on tärkeä ja arvokas

Vuosia sitten olimme lastenlastemme kanssa Turussa. Pojat olivat tuolloin viisi- ja kuusivuotiaita. Menimme Turun linnaan ja osallistuimme linnassa järjestettävään opastettuun pikku ritari -kierrokseen. Kierros päättyi linnan kappeliin. Siellä opas kertoi, miten ritarit joutuivat osallistuman sotiin. Erikoista oli, ettei ritareita pyritty surmaamaan vaan ottamaan panttivangeiksi. Opas kertoi, että panttivangit saatiin takaisin omiensa luo maksamalla lunnaat ja lunnaat tarkoittivat tiettyä rahasummaa. Kaikki kierroksella olleet ymmärsivät asian. Opas kysyi lähellä olevalta noin viisivuotiaalta pojalta, maksaisikohan sinun perheesi sinusta lunnaat. Poika vastasi, ettei maksaisi. Viisivuotias lapsenlapsemme, vaikka häneltä ei mitään kysyttykään, ilmoitti kirkkaalla äänellä, että hänestä kyllä maksettaisiin. Tämä oli monella tavalla vavahduttava hetki. Jo tuossa iässä voivat lapset kokea oman arvonsa noin eri tavalla. Tuon ikäiset lapsethan eivät vielä osaa huijata.

Oppaan kysymys ja siihen vastaaminen liittyy elämän syviin peruskysymyksiin, joiden edessä me olemme päivittäin. Pääsemme, tai joudumme, kysymään itseltämme, mikä on arvomme ja merkityksemme, pidetäänkö minusta, välitetäänkö minusta, pidetäänkö minusta ja kuulunko joukkoon.

Itsearvostus on vastaus kysymykseen, mikä on arvoni ja merkitykseni. Mihin se nojaa? Suhteessa ilman muita, se tuskin onnistuu. Pienen lapsen toteamus Kyllä minusta maksettaisiin, on tulkinta, jonka hän on saanut muiden ihmisten suhtautumisesta häneen. Hän on kuullut olevansa tärkeä ja arvokas. Kuullut sen puhuttuna ja osoitettuna.

Riittävyys ja joukkoon kuuluminen

Nyt koronakriisin aikana on korostunut Suomen kilpailukyky. Yksittäisen ihmisen kohdalla keskiöön nousee riittävyys. Riittääkö se, että on kyllin hyvä, vai pitäisikö olla muita parempi. Kliinisen psykologin työuralta muistan erään asiakkaani, joka sanoi minulle: Et varmaan ole maailman paras psykologi, mutta minulle ihan sopiva. Voiko tämän enempää toivoa minkään oman roolin kohdalla. Jos on kyllin hyvä edes joissakin rooleissa, ei elämä liene mennyt aivan hukkaan. Itselle asetetut ylisuuret odotukset ja vaatimukset ovat mielen hyvinvoinnin syöpäsolukkoa, on asettaja sitten itse tai muut.

Tunne joukkoon kuulumisesta on lämmin kuiskaus siitä, että olet hyväksytty, arvokas ja pidetty. Se, ettei pääse minkään joukon jäseneksi, on iso taakka. Se ei ole mikään kuiskaus, vaan jäätävä huuto: Sinussa on jotain vikaa, olet kelpaamaton. Kelpaamattomuuteen voi riittää väärät vaatteet tai vaikkapa pisamat ja punainen tukka. Peppi Pitkätossu oli punatukkainen ja pisamainen. Ja näitä hän arvosti. Kun Peppi kulki kotikaupunkinsa apteekin ohi, hän näki ikkunassa mainoksen, jossa luki: Häiritsevätkö pisamat sinua. Peppi meni sisälle ja sanoi apteekkarille: Eivät häiritse. Apteekkari kysyi, mitkä eivät häiritse. Pisamat, vastasi Peppi. Apteekkari sanoi: Sinähän olet täynnä pisamia. Johon Peppi vastasi: Niin olen, mutta eivät ne häiritse. Ja jos sinulla on voidetta, jolla saan niitä lisää, ostaisin sitä. Millainen itsearvostus mahtaa olla niillä, jotka joukkovoimalla tietoisesti syrjäyttävät toisen ihmisen. Tuskin kovinkaan hyvässä kuosissa, vaikka se siltä ulospäin näyttää.  Itseluottamus voi olla korkealla, mutta itsearvostus ei välttämättä. Tämä voi johtaa arvottomiin ja armottomiin tekoihin.

Oman itsensä arvostaminen

Palaan vielä itsearvostukseen. Hannu Mäkelän kirjassa Pekka Peloton (Otava 1982) kerrotaan Pekasta ja metsän eläimistä, erityisesti eräästä karhusta. Karhu on metsän kuningas. Jokaisella karhulla riippuu kaulassa ketju, jossa on rohkeuden avain. Avain sopii lippaaseen, jonka karhu voi avata, jos rohkeus pettää. Lippaan avulla saa rohkeutensa takaisin. Eräänä päivänä tarinan karhu huomasi avaimen kadonneen. Avain oli varastettu. Tämän huomattuaan karhun rohkeus katosi ja metsässä alkoivat sekasortoiset ajat. Rohkeutta ei saanut takaisin, koska avainta ei ollut. Pekan avulla karhu sai avaimen takaisin ja avasi lippaan. Lippaassa oli pieni paperilappu, johon oli kirjoitettu: Sinä olet karhu, metsän voimakkain eläin. Sinun ei tarvitse pelätä mitään. Lapun nähtyään karhu muisti, että näinhän se on.

Tarina on sekä seikkailu että vertauskuva siitä, miten omien vahvuuksien unohtaminen saa elämän sekaisin. Usko elämän sujumiseen katoaa, eikä toivon pilkahduksia näy. Asiakastyössä olen antanut monelle kotitehtäväksi oman rohkeuden lippaan tekemisen. Lipas voi olla vaikkapa kirjekuori. Lippaaseen tai kirjekuoreen laitetaan pieni kirje itselle ja siihen kirjoitetaan, mikä on oma vahvuus tai vahvuudet. Lipas avataan, kun oma rohkeus pettää. Tuntuu toimivan käytännössäkin, eikä vain kirjassa.

Arvostamani psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen on kirjassaan Mikä minä on? (Kirjatoimi 1993) pohtinut itsetuntoa. Hän esittelee keinoja, joilla itsearvostusta voi kohentaa. Ajattelen näiden keinojen olevan talletuksia itsetunnon karttuvaan säästötiliin. Talletuksia, jotka kasvavat korkoa ja joita voi sieltä nostaa, kun elämässä tulee hankalampia hetkiä tai kun rohkeuden ja itsearvostuksen avain on kateissa. Näitä keinoja ovat muun muassa itsensä hemmottelu, itsensä kehuminen (ja kehun vastaanottaminen), taitojen kehittäminen, vastuun ottaminen, muiden auttaminen ja vertailusta luopuminen.

 

Aaro Hellaakosken runo kertoo paljon oman itsen arvostamisesta ja sisäisestä hehkusta. Pidetään yllä tuota loimua rinnan luolassa.

Ihan turhaan tuotakin tuskailet
jos päivä ei pilkota polkusi yllä.
Se valo, jota ulkoa löydä et,
sehän rintasi luolassa loimuu kyllä.

 

Timo Renfors kannustaa testaamaan: Parityönä pieni kehumisharjoitus

Parin osapuolet haastattelevat toisiaan. Yhtenä aiheena on Kerro missä olet hyvä. Haastattelija kirjaa toisen vahvuudet ja haastattelijaa vaihdetaan. Palataan ryhmään ja haastattelija alkaa luetella, eli kehua, toista ryhmän edessä. Jos joku joutuisi kehumaan itseään muiden kuullen, ei siitä tulisi mitään. Olemme kovin vaatimattomia ja itsen kehuminen on lähes rikos. Sanotaan, että oma kehu haisee mutta, kun toinen antaa kehuja, ne tuoksuvat. Ja tuoksuvat hyvälle ja synnyttävät kehutussa sisäisen hehkun. Samalla kehuja tekee päivän hyvän työnsä.

 

Kirjoittaja Timo Renfors

  • terveyden erikoispsykologi
  • tutkinut sydänkuntoutuksen vaikuttavuutta
  • kliinisen työn lisäksi opettanut yliopistolehtorina terveyden erikoispsykologien koulutusohjelmissa
  • ollut mukana tuottamassa oppikirjoja lukioille, alakouluille ja ammatillisiin oppilaitoksiin
  • toiminut uutterasti luennoitsijana ja kouluttajana
  • Timo Renfors ottaa vastaan palautetta: tirenfors@gmail.com
Timo Renfors Kesonsuolla

Timo Renfors kuvattuna Kesonsuolla Ilomantsissa. Kuva: Topi-Ylämononen, suomikuva.kuvat.fi

Lue myös:

Kiitollisuus piristää mielialaa – kokeile vaikka

Toisten kohtaamisesta iloa ja voimaa

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset