Hyppää sisältöön
Etusivu / Terveys & Hyvinvointi / Testit / ​Olemme metsäkansaa

​Olemme metsäkansaa

Suurelle osalle suomalaisia metsä on tärkeä.

Marjaana Lahti-Koski
Julkaistu 23.3.2018
Päivitetty 27.2.2019
Kuva: Sydänmerkki

Metsä on 83 prosentille suomalaisista melko tai erittäin tärkeä. Vain parille prosentille metsän herättämät tunteet ovat enemmän kielteisiä kuin myönteisiä. Naisille metsä on hieman tärkeämpi kuin miehille. Iän myötä metsän merkitys kasvaa. Vähintään kerran kuussa metsässä käy yli 60 prosenttia suomalaisista.

Tuore selvitys ei tue stereotypiaa siitä, että suomalaiset viihtyisivät metsässä enimmäkseen yksin tai koiran kanssa. Metsä koetaan kaikille yhteiseksi. Metsää ei yleensä pidetä pelottavana, vaan turvallisena. Siellä liikkuminen koetaan stressiä poistavaksi. Noin puolet suomalaisista nauttii eniten metsässä marjastuksesta ja sienestyksestä. Kuntoilusta eniten pitää kahdeksan prosenttia, muusta metsässä liikkumisesta 29 prosenttia suomalaista.

Havainnot ovat Kantar TNS:n tekemästä selvityksestä, jossa tutkittiin suomalaisten metsään liittyviä tunnetiloja ja niihin liittyviä tarpeita. Selvitys on osa maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaa ja Suomen Metsäyhdistyksen ja Suomen Metsämuseo Luston toteuttamaa Kestävästi metsäsuhteessa hanketta.

Sydänviikolla huhtikuussa on mahdollisuus mennä metsään tai muuten vain ulkoilemaan hyvässä seurassa. Sydänyhdistykset järjestävät silloin paikallisten latuyhdistysten kanssa Polulle sydämellä -tapahtumia.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi