Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydän.fi  / Ajankohtaista / Sydän- ja keuhkosiirrokkaat – SYKE ry hakee toiminnanjohtajaa

Toiminnanjohtajana osallistut yhdistyksemme toiminnan ja talouden suunnitteluun, johtamiseen sekä seurantaan yhdessä hallituksen kanssa. Yhteistyö yhdistyksemme rahoittajien ja sidosryhmien kanssa, jäsenille suunnattujen tapahtumien suunnittelu sekä hallituksen että jäsenkokouksien valmistelu kuuluvat myös tehtäviisi.

Odotamme

  • Kokemusta toimimisesta yhdistys- tai yritysympäristössä vastaavanlaisissa tehtävissä.
  • Kokemusta STEA- tai vastaavasta rahoittajayhteistyöstä
  • Nykyaikaisten digisovellusten käyttötaitoja
  • Talousosaamista
  • Osaamista ja näkemystä vaikuttavuuden mittauksesta
  • Yhteistyökykyä ja joustavuutta
  • Itsenäistä työotetta ja organisointikykyä

Tarjoamme mielenkiintoisen ja monipuolisen työn valtakunnallisessa potilasyhdistyksessä. Työpaikka on Helsingissä, osa työstä voidaan tehdä etänä. Työ on osa-aikainen, vähintään kolme päivää viikossa. Työtehtäviä ja kokonaistyöaikaa voidaan osin muokata hakijan osaamisen ja toivomusten mukaan. Palkka on sosiaalialan järjestöjen työehtosopimuksen mukainen. Työ toivotaan aloitettavan mahdollisimman pian.

Odotamme hakemuksia sähköpostilla 30.10.2022 mennessä osoitteeseen syke@syke-elinsiirrot.fi.

Lisätietoja tehtävästä antaa Sydän- ja keuhkosiirrokkaat- SYKE ryn hallituksen puheenjohtaja Esko Sohlo, puh. 045 2784055, eskosohlo@hotmail.com tai varapuheenjohtaja Mika Kirjavainen, puh. 050 4614159, mika.kirjavainen@outlook.com. Lisätietoja yhdistyksestämme löydät myös osoitteesta: https://sydan.fi/syke

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi