Siirry sisältöön

Vapaaherratar: Elettyä talteen

Viisissäkymmenissä aloin kiinnostua juuristani. Niin kai useimmille tuossa iässä tapahtuu.

Ritva Viljanen, Maija Ukko
Julkaistu 14.11.2016

Tietoni olivat vajavaisia, ja monia kysymyksiä nousi mieleeni, mutta vanhempani eivät olleet enää vastaamassa. Onneksi Elsa-äitini kaksi nuorempaa sisarta Elma ja Ruotsissa asuva Edla olivat vielä hyvissä voimissa.

Edlan kesäisen Suomen-vierailun aikana 1994 riensin kannettava tietokone kainalossa haastattelemaan tätejäni heidän elämästään, erityisesti lapsuusvuosista. Tein etukäteen jäsentelyn ja joukon kysymyksiä muistelun virittäjäksi. Oli ilo kokea, miten tädeistäni tuli jälleen pikku tyttöjä heidän muistellessaan elämäänsä Pielaveden syrjäkylällä kuusilapsisessa perheessä. He totesivat lapsuutensa olleen köyhää mutta onnellista, koska eivät paremmasta tienneet eikä paha maailma yltänyt pitäjän perukoille.

Elsa ja Elma syntyivät Venäjän vallan aikana, Edla itsenäiseen Suomeen. Sisarussarjan esikoisen Elsan tullessa kouluikään koulupakkoa ei vielä ollut, eikä isä Heikki pitänyt koulua tarpeellisena, mutta äiti Reetta sai isän mielen muuttumaan. Äidistäni tuli kympin oppilas nelivuotisessa kansakoulussa. Perheen nuoremmilla lapsilla koulunkäynti oli jo itsestään selvää. Kymmenen kilometrin koulumatka taivallettiin jalan halki metsien. Sydäntalvena pitkämatkalaiset yöpyivät koulun käsityöluokassa siskonpedillä.

Sisarussarjan vanhimmat ehtivät elää pärevalossa ennen öljylampun tuloa, sähköä heidän lapsuudenkodissaan ei ollut. Elma muisteli lämmöllä niukkuuden kautta, jolloin leipäviljaa jouduttiin jatkamaan petulla. Leivän teko aloitettiin tuomalla tupaan petäjän runko, josta kuorittiin leipäainekset eli pettu. Pettu kuivattiin ja jauhettiin. Elma ihastui pettuleipään niin, että kaipasi sitä parempien aikojen tultua. Kokkelipiimä oli lapsuusajan suurinta herkkua, ja sen muisteleminen sai veden herahtamaan kielelle vieläkin. Leikkikalut ja pelivälineet askarreltiin tietysti itse. Eläinten karvoista ja saippuasta syntyi pallo, jonka monivaiheisessa heittelyssä kisailtiin paremmuudesta. Kotileikeissä Elma ja Edla solahtivat rooleihinsa sulassa sovussa: herraskaisempi Elma oli hieno rouva, vaatimattomampi ja aina avulias Edla palvelija. Roolit säilyivät samantapaisina läpi elämän. Kesävierailuillaan toimelias ja ketterä Edla teki isosiskollaan suursiivouksen seinien pesua myöten. Perheessä luettiin Nyyrikkiä, jonka posti toi naapuriin parin kilometrin päähän. Vuonna 1904 perustettu lehti ilmestyy yhä.

Tein tätieni muisteluista parikymmensivuisen kertomuksen, jolla ilahdutin sukulaisiani. Erityisen ihastuneita olivat itse muistelijat, kun näkivät oman tarinansa kirjoitettuna. Tarinoista suvun nuorinkin polvi saa kuvan entisajan elämästä.

Olen alkanut kirjata tietokoneeni muistiin myös omia elämänvaiheitani. Mielen uumenista pulppuaa joukoittain hassujakin juttuja, joita ripottelen ”elämänkertani” mausteeksi. Pari esimerkkiä kertokoon, että olin kekseliäs tyttö toteuttamaan unelmiani.

Kaikkien pikkutyttöjen lailla haaveilin korkokengistä. Äidin kenkiä käytin joskus salaa, vaikka jalkani täytti häthätää puolet kengästä. Sitten keksin tehdä itse korkokengät: laitoin sievimpien nilkkasukkieni sisään kantapäiden kohdalle lankarullat hoitamaan korkojen virkaa. Ei mikään kestävä ratkaisu, mutta hetken ilon se soi.

Olin hentohiuksinen pellavapää. Ihailin naapurin Anna-Liisan runsaita ruskeita hiuksia. Kahdesta paksusta palmikosta hänelle tehtiin upea korvalliselta toiseen ulottuva niskanuttura. Minäkin halusin sellaisen, niinpä taiteilin itselleni lettikampauksen ruskeasta villalangasta. Omat hiukseni peitin villamyssyllä, jolloin näkyvissä oli vain lankanutturani. Niine hyvineni tein kierroksen lähiympäristössä kerätäkseni ihailevia katseita.

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset