Hyppää sisältöön
Etusivu / Elämää sairauden kanssa / Vertaistuki luo hyvinvointia

Vertaistuki luo hyvinvointia

Olen rättiväsynyt pitkän päivän päätteeksi, kun kotimatkalla tapaan tuttuni. Hän istahtaa viereeni bussiin. Juttelemme ensin niitä näitä, mutta pian huomaan keskustelun syvenevän. Tuttuni katsoo silmiin, kuuntelee, ynähtää myötätuntoisesti, kun kerron väsymyksestäni. Kertoo sitten vähän omista kokemuksistaan. Pian olemme jo täydessä vauhdissa. Kun jään bussista pois, on väsymys tiessään ja hymyilen.

Marjaana Kirjavainen
Julkaistu 11.11.2014
Päivitetty 10.9.2018

Tämä on spontaania, jokapäiväistä kaikkia koskettavaa vertaistukea parhaimmillaan.

Vertaistuki voi myös olla suunniteltua. Tällöin koulutettu vertaistukihenkilö ja tuettava kohtaavat kahden kesken tai vertaistukiryhmässä. Tavata voi kasvokkain, puhelimitse, sähköpostitse tai verkossa. Vertaistukihenkilön voi myös kohdata mediassa, kun joku kertoo oman tarinansa. Koulutettu tukihenkilö voi vetää erilaisia keskustelu- ja harrasteryhmiä vaikka sydänyhdistyksessä. Joillakin paikkakunnilla tukihenkilöt käyvät sairaalassa tapaamassa potilaita tai osallistuvat kuntoutuskursseille.

Vertaistukea voi saada monella tavalla ja vertaistuesta on moneksi

Vertaistukitoiminta on sydänyhteisön ydintoimintaa. Se on vapaaehtoista ja vastavuoroista kokemusten jakamista ja tukea myötätuntoisessa ja kunnioittavassa ilmapiirissä. Jokaisen meidän kokemus on arvokas ja yksilöllinen. Jaettuna se ei puolitukaan vaan kasvaa.

Vertaistukihenkilö kuuntelee, kannustaa ja kunnioittaa. Hän on ehdottoman vaitiolovelvollinen tavallinen ihminen, joka auttaa ja ymmärtää toista samankaltaisessa elämäntilanteessa olevaa. Lisäksi hän voi toimia yhteistyössä ammattilaisten kanssa. Vertaistukihenkilö voi myös olla sairastuneen lähei­nen, sillä sairaus koskettaa aina koko lähipiiriä.

Jos tarvitset rinnallakulkijaa, jonka kanssa voit vaihtaa ajatuksia tai sinua askarruttaa sairastumisen aiheuttama elämänmuutos tai esimerkiksi tuleva sydäntoimenpide, ota rohkeasti yhteyttä oman alueesi sydänpiiriin tai yhdistykseen ja kysy vertaistukihenkilön yhteystietoja.

Sydänliitto, Aivoliitto ja Diabetesliitto kouluttavat Yksi Elämä -hankkeen puitteissa vertaistukihenkilöitä ja vertaistukiryhmänohjaajia. Kurssilaiset voivat olla itse sairastuneita sydänsairauksiin, aivoverenkiertohäiriöihin tai diabetekseen tai olla sairastuneiden läheisiä. Sydänpiirit järjestävät lisäkoulutusta ja tapaamisia koko alueen vertaistukihenkilöille. Sydänyhteisön valtakunnallisilla yhdistyksillä Sydänlapsilla ja aikuisilla, Karpatiat ry:llä ja Sydän- ja keuhkosiirrokkailla on myös tukihenkilötoimintaa. Ota yhteys sinulle lähimpään tahoon, jos haluat mukaan vertaistukitoimintaan.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi