Hyppää sisältöön
Etusivu / Kulttuuri / Kirjat / Äänikirja vapauttaa kädet

Äänikirja vapauttaa kädet

Kirjastonjohtaja Tarja Vuorinne antaa äänikirjavinkkejä kesän automatkoille tai vaikkapa pihapuuhastelun ohessa tai kävelyretkillä kuunneltavaksi.

Marja Kytömäki
Julkaistu 16.5.2018
Päivitetty 29.3.2019
Tarja Vuorinne.

Tarja Vuorinne johtaa Koillis-Helsingissä Pukinmäen, Suutarilan ja Tapanilan kirjastoja, joissa lukuvinkkaus kuuluu viikoittaisiin palveluihin, kirjastojen ja erilaisten tapahtumien ohella myös sosiaalisessa mediassa.

Tapanilan kirjasto oli mukana kaupunginosan kevään aloituksessa, Mosa herää -kylätapahtumassa, keräämässä käyttäjätoiveita, jakamassa lukuvinkkejä ja myymässä poistokirjoja. Lukuvinkin sai valitsemalla itselleen sydämen muotoisen kartonkipalan, jonka kääntöpuolelta paljastui lukutehtävä. Minä sain luettavakseni Michael Cunninghamin kirjan Koti maailman laidalla. Tunnit tunsin ennestään, mutta tätä kirjaa en ollutkaan vielä lukenut.

Viikon vinkki on torstaisin Facebookissa julkaistava aineisto- tai palveluvinkki, jossa kirjastojen henkilökunta jakaa omia lukusuosituksiaan, mutta vinkata voidaan myös kirjastojen palveluita, elokuvia, lautapelejä sekä paljon muuta.

Koillis-Helsingin kirjastoissa on vinkattu mm. lastenkirjoista, joiden mukana pääsee matkustamaan Suomessa ja ulkomailla niin junalla, laivalla kuin lentokoneellakin.

Valmennusta kirjavalintoihin ja tietotekniikkaan

Tapanilan kirjaston lukupiiri juhli Satavuotiasta Suomea käsittelemällä kirjallisuutta kaikilta itsenäisyyden vuosikymmeniltä 1910-luvulta aina 2010-luvulle saakka. Joka vuosikymmeneltä valittiin yksi romaani ja yksi runoteos. Aleksin Kiven päivänä, 10.10., taas on vietetty Mielikirjapäivää. Kirjastosta saa myös lukuvalmennusta kirjallisuuteen perehtyneiltä kirjastoammattilaisilta. Kirjaston Lukuvalmentajat tekevät tarpeen mukaan henkilökohtaisen lukulistan. Lukuvalmentajalta on mahdollista varata aika myös kahdenkeskiseen tapaamiseen.

Kirjastoissa toimii myös Enter ry, jonka vapaaehtoiset vertaisopastajat tarjoavat apuaan ja tukeaan kaikissa tietokoneisiin, tabletteihin ja kännyköihin liittyvissä kysymyksissä. Opastus on henkilökohtaista ja maksutonta eikä vaadi yhdistyksen jäsenyyttä ja siinä edetään aina opastettavan osaamisen ja toiveiden mukaisesti. Kohderyhmänä ovat ensisijaisesti seniorit: vanhemmat ikäluokat, eläkkeelle siirtyneet tai siirtyvät. Oman laitteen voi ottaa mukaan, mutta kirjaston konettakin voi käyttää.

Koillis-Helsingin kirjastojen äänikirjavinkit

Kirjailijavinkkejä aikuisille: Elena Ferrante, Sophie Kinsella, Enni Mustonen (Syrjästakatsojan tarinoita), Agatha Christie, Viveca Sten, Riikka Pulkkinen.

Vinkkejä lapsille ja lapsiperheille: Vera Salmen Puluboi-kirjat, Siri Kolun Me Rosvolat-sarja, Paula Norosen Supermarsu-kirjat ja Tuutikki Tolosen Mörkövahti.

Kirjastojen henkilökunta muistuttaa, että äänikirjoina julkaistaan nykyään ihan uutta kirjallisuutta, usein kirja ja äänikirja yhtä aikaa, mikä on lisännyt niiden suosiota.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi