Hyppää sisältöön
Etusivu / Terveys & Hyvinvointi / Rauhoittumisen taito yhä tärkeämpää

Rauhoittumisen taito yhä tärkeämpää

Rentoutuminen ja rauhoittuminen on monille entistä vaikeampaa. Mieli on levoton ja ajatukset laukkaavat villisti sekä tulevaan että menneeseen. Aivomme ovat tottuneet vauhtiin ja viihdykkeisiin, jota ympäristömme nykyään tarjoilee yltäkylläisesti.

Anne Kuusisto, lapsiperheasiantuntija, Mindfulness-ohjaaja.
Julkaistu 23.10.2023
Kun keskityt mihin tahansa oikein, oikein tarkasti, niin keho ja mieli rauhoittuvat. Kuvitus Maija Ukko

Pystytkö sinä pysähtymään ja hengittelemään hetken tekemättä mitään? Haluaisitko palauttaa mieleesi tapoja, miten rentoutua tai vähentää stressaamista ja ylikierroksia? Tai kokea lisää hyvän mielen ja levollisuuden tunteita?

Rentoutuminen hoitaa mieltä monella tapaa. Hiljentäminen ja rauhoittuminen auttavat havainnoimaan itseä ja kuulemaan omia tunteita ja ajatuksia. Mitä minulle kuuluu tässä hetkessä? Rentoutumisella on kiistattomia vaikutuksia terveyteen. Se muun muassa vähentää stressiä, parantaa elämänhallintaa, unta, keskittymiskykyä ja resilienssiä, eli kykyä selviytyä vastoinkäymisistä. Se myös edistää painonpudotusta.

Jo 15 minuuttia rentoutumista tekee hyvää. Siihen, miten tämän ajan viettää, on lukemattomia eri tapoja. On löydettävä itselle sopivin tapa. Voit esimerkiksi istua ja lukea, kuunnella musiikkia tai rentoutusäänitettä, kävellä, tanssia tai laulaa. Pääasia on, että kehosi palaa takaisin tilaan, jossa se ei koe olevansa ”hyökkäyksen kohteena” eli informaation ja virikkeiden tulvassa. Entä somen tai uutisvirran katselu, rentouttaako se? Ihmiset ovat tässä suhteessa erilaisia. Mutta yleisesti voidaan todeta, että digilaitteet virittävät aivoja ja hermostoa mieluummin kuin laskevat kierroksia.

Mindfulness-harjoituksista apua ylivirittyneisyyteen

Mindfulness on hyväksyvän läsnäolon tietoista harjoittelemista. Se on ikään kuin mielen jumppaa, jossa harjoitellaan huomion suuntaamista tähän hetkeen. Harjoittelu on yksinkertaista ja helppoa, ja se hyödyttää terveyttä laaja-alaisesti.

Mindfulness-harjoitukset tukevat myös sairastumiseen ja sairauteen liittyvien pelkojen ja ajatusten hallintaa.

Keinoja rauhoittaa mieltä ja kehoa

Hengitys

Syvään hengittäminen on nopein reitti rauhoittaa kehoa ja sitä kautta myös mieltä. Koita ottaa omiin päivärutiineihin mukaan syvä­hengityksiä:

Hengitä rauhallisesti nenän kautta (jos mahdollista) syvään sisään niin, että vatsa kohoaa ja pidennä uloshengitystä. Toista kolme kertaa.

Näitä tietoisia syvähengityksiä kannattaa tehdä päivän mittaan, mutta etenkin silloin, jos tunnet olevasi hermostunut tai kiihdyksissä. Tämä on äärimmäisen helppo ja joustava keino, koska sen voi tehdä lähes missä ja milloin vain, eikä maksa mitään. Voit laittaa itsellesi muistilapun autoon, jääkaapin oveen tai eteisen peiliin: Hengitä – kaikki on hyvin.

Huomion kiinnittäminen tähän hetkeen

Tuo huomio ympäristöösi, mitä näet, kuulet, haistat tässä hetkessä. Miltä keho tuntuu nyt tässä asennossa? Mielellä on taipumus seikkailla tulevissa asioissa ja suunnitelmissa, mitä pitää tehdä tai mitä tulee tapahtumaan. Myös murheet ovat usein tulevaisuuden uhkakuvia. Tai sitten mieli pyörittää menneitä asioita, joihin ei voi enää vaikuttaa. Kun tietoisesti, päättäväisen lempeästi tuo huomiota tähän hetkeen, keho alkaa rauhoittua.

Kokeile kiinnittää huomiosi oikein, oikein tarkasti johonkin. Esimerkiksi tilassa olevaan esineeseen, huonekaluun tai kasviin. Voit myös katsella tarkkaavaisesti maisemaa tai taulua. Katso sitä niin kuin näkisit sen ensimmäistä kertaa elämässäsi. Olet läsnä kokemukselle ja mielesi voi tyyntyä.

Läsnä olemisen taito on keskeistä onnellisuuden kokemuksille. Voitko muistaa jonkin sellaisen hetken, kun jokin tilanne tai tapahtuma kosketti sinua? Tunsit ehkä hellyyttä tai liikutuksen tunnetta, kun toinen ihminen tavoitti sinussa jotain syvällä olevaa. Hellä katse, kauniit sanat, lempeä kosketus. Sellaisia hetkiä ei huomaa, jos ei ole läsnäolon tilassa.

Jouten olemisen taito

Tuleeko sinulla syyllinen olo, jos vain olet paikallasi? Jotain pitäisi saada aikaan tai käyttää aika hyödyksi? Rentoutuminen ja jouten oleminen ilman syyllisyyttä on tärkeä taito jatkuvan puuhastelun ja suorittamisen rinnalla. Jos huomaat sisäisen kriitikkosi soimaavan itseäsi, että pitäisi olla tehokkaampi, voi vastata sille että ”Vai niin – mieli taas huutelee, mutta minulla on oikeus myös levätä ja rentoutua.”

Koita opetella tuhlaamaan aikaa. Hyvä tapa on päivittäin pitää hetki, jolloin ei ole mitään tekemistä. Hetki, jolloin vähän jopa pitkästyy. Silloin aika tuntuu pidemmältä ja tyhjä tila synnyttää uusia ajatuksia ja luovuutta. Tämä tyhjä aika auttaa myös palautumaan. Kokeile erilaisten yllykkeiden vastustamista ja lisää pelkästään mielihyvää tuottavien, epähyödyllisten asioiden tekemistä.

Lue myös: Hyvä uni rakennetaan päivällä

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi