Sydänliiton hyvinvoinnin ja sydänterveyden verkkopalvelu

Aivoinfarkti oli arvokas opetus

Sairastumisensa jälkeen Janne Viljamaa uskoo ymmärtävänsä paremmin myös muita ihmisiä.

5.3.2018
·
Eeva Mehto
·
Janne Viljamaan uusin kirja on osoitettu kaikille pommisuojille, joissa on pingispöytä.

Janne Viljamaa oli juuri valmistunut sosiaalipsykologiksi ja heti sen jälkeen ammattikoulun opettajaksi. Hän odotti innokkaana ensimmäisen lukukauden alkua.

Kotona oli viisi alaikäistä lasta ja takana vuosikausia kestäneet yövalvomiset kahden koliikkilapsen kanssa.

Nuori mies oli juonut edellisenä iltana muutaman grogin, mutta meni silti tapansa mukaan treenaamaan salille, huonosti nukutusta yöstä huolimatta.

Viljamaa harrasti aktiivisesti voimanostoa. Hän teki salilla rankan treeniohjelman ja vielä 20 kertaa jalkakyykkyjä sadalla kilolla. Suorituksen jälkeen olo oli hyvä, kuten nuorella itseensä luottavalla miehellä hyvän suorituksen jälkeen tahtoo olla.

Kun Viljamaa meni parin tunnin kuluttua nukkumaan, häntä alkoi huimata voimakkaasti. Lopulta hän oksensi. Ex-vaimo soitti hädissään ambulanssin ja Viljamaa kiidätettiin Meilahden sairaalan teho-osastolle. Potilas oli yli viikon tajuttomana.

Janne Viljamaa oli saanut 28-vuotiaana aivoinfarktin.

Verihyytymä oli tukkinut verisuonia aivoissa. Tukosta ei voitu liuottaa, vaan osa pikkuaivoista poistettiin leikkaamalla.

Ei tarkkaan tiedetä, miksi nuori hyväkuntoinen mies sai aivoinfarktin. Syitä voidaan vain pohtia. Pitkä valvomisputki, kova treeni, lievä ylipaino, tupakointi ja edellisenä iltana otetut muutamat grogit eli monenlainen päällekkäinen stressi sen mahdollisesti laukaisi.

Varoittava verenpaine

Viljamaalla oli myös korkea verenpaine, jota ei lääkitty. Sitä vasta seurattiin. Jälkeenpäin Viljamaa on pohtinut, olisiko verenpainelääkitys ehkäissyt infarktin. Viljamaan suvussa verenpainetauti kulkee sukurasitteena.

– Olen aina tehnyt hulluna kaikkea. Nuorena pelasin Panttereissa koripalloa. Minulla on kymmenen nuorten maaottelua 80-luvulta. Tapanani oli nuorena tehdä kaikkea samaan aikaan. Opiskelin muun muassa sosiaalipsykologiksi samalla, kun tein 40-tuntista työviikkoa lastentarhanopettajana.

– Vasta myöhemmin tajusin kaivaneeni verta nenästäni, Viljamaa sanoo.

Koripallo on jäänyt, mutta edelleen Viljamaa käy päivittäin salilla, pelaa pingistä ja harrastaa voimanostoa.

Aivoinfarkti pysäytti miehen. Meilahden sairaalasta Viljamaa siirrettiin kolmeksi kuukaudeksi Käpylän kuntoutuskeskukseen.

– Vasen puoli oli halvaantunut, tasapaino oli heikko, enkä nähnyt kunnolla. Jouduin olemaan vuoden poissa töistä. Kuntoutin ja treenasin nyt itseäni samalla vimmalla, jolla olen aina ryhtynyt toimeen.

Kuntoutus oli työläs prosessi. Aluksi Viljamaa liikkui pyörätuolilla, myöhemmin rollaattorilla ja pikkuhiljaa siirtyi käyttämään kainalosauvoja.

– Olin maailman onnellisin mies, kun kykenin vihdoin kävelemään parikymmentä metriä ilman apuvälineitä, vaikka heti suorituksen jälkeen päädyin vessaan oksentamaan.

– Kun vuoden kuluttua aloitin työt ammattikoulun psykologian lehtorina, olin joka tunnin jälkeen niin väsynyt, että nukuin pöydällä.

Janne Viljamaa on aina osannut arvostaa sitkeyttä. Nyt sitä todella tarvittiin. Vaikka nuori ihminen kuntoutuukin nopeammin ja varmemmin kuin vanha ihminen vastaavassa tilanteessa, itse on se työ tehtävä.

Viljamaa ylistää Käpylän kuntoutuskeskusta loistavana paikkana. Kun oli suinkin mahdollista, Viljamaa alkoi pelata pingistä kunto-ohjaajan kansa.

– Haluaisin haastaa nyt sen kunto-ohjaajan, joka ilmoitti ylpeänä, ettei ollut koskaan hävinnyt asiakkaalleen. Olen nykyään pingiksessä vammaisten nelinpelin SM-tason kolmantena, mies kertoo tyytyväisenä.

– Oikea puoleni toimii täydellisesti, vasen puoli ei. Huomasin myös alkuaikoina, että puhumisen hienosäätö ei toiminut.

Sairastuminen havahdutti Janne Viljamaan uudenlaiseen ajatteluun.

– Nuorena tekeminen oli usein pakkomielteistä ja ilotonta. Nyt opin intiaanipäällikköasennetta: tämä on hyvä päivä kuolla. Ajattelen, että nuorena sairastuminen kasvattaa. Oli hyvä nähdä jo varhain elämän rajallisuus. Tänään teen parhaani, huomisesta ei voi olla varma.

Pingistä pommisuojassa

Janne Viljamaa syntyi kolmelapsisen perheen esikoisena.

– Olen ensimmäinen. Tietysti, Viljamaa sanoo ja nauraa.

– Mamma Viljamaa on se kovin Viljamaa. Toinen sisareni, Kate, on näyttelijä ja Reeta on oopperalaulaja. Isä oli vahtimestarina Kallion virastotalossa ja äiti toimi vaihetyökeskuksen emäntänä.

– Lapsuus asuttiin Helsingin Mellunmäessä. Minulla on työläistausta.

Janne Viljamaa on kirjoittanut vammautumisensa jälkeen yksitoista kirjaa. Syyskuussa ilmestyi se yhdestoista, Mitä minä teen tämän teinin kanssa? Kirja on osoitettu kaikille pommisuojille, joissa on pingispöytä.

Mellunkylässä oli nimittäin pommisuoja, jossa Janne vietti lapsena aikaa, ja sieltä intohimoinen pingisharrastus sai alkunsa.

– Olin hyvin rasittava lapsi, niin muut muistelevat. Mutta tyhmä en ollut. Kaikki sanovat, että olin kova mölisemään, haastamaan ja huutamaan välihuutoja. En ollut ilkeä, mutta vilkas olin.

– Isä oli pehmeä, leppoisa ja rauhallinen muumipappatyyppi, ei millään lailla diktaattori. Hiljattain edesmennyt isä luki meille Aku ankkaa ja rapsutti korvaa.

– Äiti oli ja on edelleen erittäin aktiivinen ja vahva persoona, voimakas tekijä. Äiti veti rekeä. Näen työmoraalissani äitini piirteitä. Olen edelleen aina joka ikinen jumalan aamu kello seitsemän pelaamassa pingistä.

Aivoinfarkti sai Janne Viljamaan myös muuttamaan elintapojaan. Tupakanpoltto ja alkoholinkäyttö jäivät. Viljamaa haluaa kertoa oppilailleen tupakan ja nuuskan vaaroista ja näyttää vakuudeksi suussaan olevaa koloa. Yksi hammas puuttuu, koska jo nuorena hän käytti nuuskaa. Se pahe Viljamaalla on kuulemma edelleen silloin, kun hän kirjoittaa.

Viljamaan paino on pudonnut viisitoista kiloa. Vaikka mies on ikänsä tiennyt terveellisen ruokavalion vaikutuksen, nyt se tieto on juurtunut toiminnaksi. 48-vuotiaana Viljamaa opettaa, lukee kirjan päivässä, kirjoittaa, puhuu ja pitää kunnostaan huolta käymällä päivittäin kuntoilemassa.

– 200 kiloa nousee edelleen maasta, mies kertoo tyytyväisenä.

Puuron puolesta puhuja

– Olen sanonut, että minulla on musta pipo psykologiassa. Olen aina valmis puhumaan. Opetan mopomiehille psykologiaa, nuorille, jotka eivät kenties ole lukenut yhtään psykologian kirjaa aiemmin.

– Ammattikoulussa vuorovaikutus on tärkeää nuorten kanssa. Ja ne innostuvat. Ne rakastavat minua ja minä rakastan niitä. Se on elämäntapahomma. Minä itse olen se työväline.

Viljamaan kaikki omat lapset ovat liikunnallisia ja luovia. Neljä viidestä pelaa myös koripalloa. Viljamaa on opettanut lapsiaan haastamaan ja kyseenalaistamaan asioita, kannustamatta silti kansalaistottelemattomuuteen. Hän haluaa opastaa lapsiaan ja oppilaitaan vastustamaan vääränlaista auktoriteettia ja ajattelemaan omilla aivoillaan.

Viljamaa opettaa nuorillekin terveellisen ruokavalion merkitystä ja painottaa pitkäkestoisten hiilihydraattien tärkeyttä tasaisen veren sokerin ja jaksamisen kannalta.

– On tärkeää, ettei nuoren veren sokeri heittele.

Ja puuroa Viljamaa ylistää.

– Nimenomaan puuro tekee maailmasta paremman paikan. Se täyttää, antaa energiaa ja pitää verensokerin tasaisena pitkään. Verensokerin tasaisuuden on todettu vähentävän väkivaltaa, Viljamaa vakuuttaa.

– Menemme aina ensimmäisen oppitunnin jälkeen opiskelijoiden kanssa puurolle. Tapa on loistava sosiaalinen tapahtuma ja ideariihi.

Lue seuraavaksi