Elämä sekunneista kiinni

– Näin jälkikäteen asiasta on hyvä ja lämmin fiilis, kuvailee Anssi Liukola tuntojaan, kun säbäpelikaverin elvytyksestä maallikkodefibrillaattorilla on kulunut reilu vuosi.

Tuusulalaisporukalla oli ollut parinkymmenen vuoden ajan salibandyvuoro kavereiden kesken, eikä tämä marraskuinen sunnuntai-ilta ollut poikkeus. Vuoro oli päättymässä ja Liukola hätisteli porukan viimeisiä pois kentältä seuraavan ryhmän tieltä.

Silloin pukuhuoneesta alkoi kuulua huutoa, että yksi joukkueen jäsenistä on tuupertunut lattialle, eikä hänellä näytä olevan kaikki hyvin.

– Menin paikalle ja näin, että pelikaverini Marco Hyvärinen makasi maassa ja kouristeli, Liukola muistelee.

Elvytystoimet kuin oppikirjasta

– Ensimmäisenä mieleeni tuli, että Hyvärisellä on epilepsiakohtaus. Samassa käskin veljeäni soittamaan hätänumeroon, 112:een. Muistin myös nähneeni viereisen rakennuksen tenniskeskuksessa maallikkodefibrillaattorin, ja käskin yhtä kavereista hakemaan sen, Liukola kertaa tapahtumia.

Pukuhuoneessa olevat pelikaverit käänsivät sillä välin Hyvärisen kyljelleen, jotta hengitys kulkisi paremmin.

– Hänen hengityksensä kuulosti vaivalloiselta, ja yksi pelikavereista totesi tunnustellessaan, että pulssi oli heikkenemässä.

Kun sydäniskuri eli defibrillaattori saatiin paikalle, miehet käänsivät Hyvärisen selälleen ja kiinnittivät elektrodit laitteessa olevan kuvan ohjeiden mukaisesti rintaan.

– Tässä defissä oli myös paineanturit. Ne kiinnitettyämme laite komensi antamaan paineluelvytystä, jonka aloitinkin saman tien. Hetken kuluttua laite käski painelemaan kovempaa. Puolen minuutin jälkeen kone opasti jälleen: ”Irti potilaasta, tutkin.” Tämän jälkeen se totesi: ”Annan iskun”, Liukola kertoo.

Sydäniskuri antoi elvyttävän iskun ja Hyvärisen rinta hypähti hiukan. Tämän jälkeen hengitys palautui, tosin raskaana. Kone komensi Liukolaa jatkamaan paineluelvytystä, ja pian Hyvärinen jo avasi silmänsä.

– Oli helpotus, kun pystyin sanomaan hänelle, ettei ole mitään hätää. Hetken kuluttua saatoin lopettaa paineluelvytyksen.

Tällä välin osa joukkueesta oli opastamassa ensiapuhenkilöstöä pukuhuoneeseen. Ammattilaiset ottivat tilanteen haltuun ja totesivat, että Liukola oli pelastanut toimillaan Hyvärisen hengen.

– Meitä maallikkoauttajia oli kuitenkin monta, ja toimimme koko säbäporukka ryhmänä, Liukola toppuuttelee.

Itseäkin tärisytti

– Vaikka veljeni puhelusta 112:een oli kulunut vain 12 minuuttia siihen, että ammattilaiset saapuivat paikalle, tapahtumat tuntuivat etenevän kuin hidastetusti, Liukola muistelee.

Kun ambulanssi lähti pelihallin pihalta, Liukola meni tavalliseen tapaan maksamaan pelivuoron ja vaihtoi vielä muutaman sanasen tapahtuneesta parin pelikaverinsa kanssa.

– En vielä täysin tajunnut, mitä juuri oli tapahtunut. Oli epätodellinen olo.

Vasta kotimatkalla autossa alkoi tärinä, eli ymmärrys tapahtumista alkoi valjeta toden teolla.

– Seuraava yö meni valvoessa, sillä pukuhuoneen tapahtumat toistuivat mielessäni kuin filminauhalta.

Vaikka tilanne päättyi kaikkien kannalta onnellisesti, sen dramaattisuus vaikutti pelastajaankin.

– Lopulta otin yhteyttä työpaikallamme käyneeseen ensiapukouluttajaan. Hän totesi, että asian käsittelemiseen tarvitaan kriisipsykologin apua. Pyysin hänet mukaan pari viikkoa myöhemmin pelivuoroommekin, jotta muutkin saattoivat käydä ammattilaisen avulla asian lävitse.

Liukola kävi myös tervehtimässä Marco Hyväristä sairaalassa.

– Hänelle laitettiin tahdistin sydämeen, eli tilanne oli ollut vakava. Taustavaikuttajaksi epäiltiin sydänlihaksen tulehdusta.

Monta onnea onnettomuudessa

Liukola listaa monta seikkaa, jotka myötävaikuttivat elvytyksen onnistumiseen.

– Olimme vielä vuotta aiemmin pelanneet viereisessä hallissa tenniskeskuksen puolella ja muistin nähneeni siellä defin, joten osasin opastaa pelikaverini juuri oikeaan paikkaan hakemaan sitä.

Liukola itse osallistuu säännöllisesti työpaikkansa järjestämiin ensiapukoulutuksiin, ja viimeisimmästä oli kulunut vain puolisen vuotta.

– Tästä syystä en pelännyt käyttää defiä – meillä on työpaikallekin hankittu sellainen, joten laitteen toimintaperiaate oli minulle tuttu.

Liukola oli aiemmin tehnyt myös mielikuvaharjoituksia siitä, miten toimisi, mikäli tällainen tilanne tulisi eteen.

– En siis niin sanotusti jäätynyt tosipaikan tullen, vaan osasin ottaa johtovastuun.

Tähän liittyi myös se, että Liukola kykeni ohjaamaan muita, jotka hiukan arastelivat defin käyttöä.

– Joku pelikavereista kysyikin, että voiko sitä noin vain käyttää ja entä, jos laite antaakin iskun turhaan. Sitähän nämä laitteet eivät tee, vaan ne analysoivat ensin, onko sydän kammiovärinässä ja vasta sitten opastavat irrottamaan otteen potilaasta iskua varten.

Jokaisen vastuulla

Liukolan mukaan jokaisen pitäisi osata tarttua tilanteeseen epäröimättä, jos vierustoveri saa sairauskohtauksen.

– Ei kannata jäädä tumput suorana seisomaan, vaan pitää toimia. Ihan ensimmäiseksi täytyy soittaa hätänumeroon. Sieltä neuvotaan, mitä on syytä tehdä potilaan hyväksi.

Toinen asia, jota Liukola painottaa, on ensiapukurssille osallistuminen.

– Sellaiseen on syytä ilmoittautua ja mennä vaikka heti – seuraava avuntarvitsija voi olla oma puoliso, lapsi tai vanhempi tai kuka tahansa kanssakulkija, jonka elämä voi kirjaimellisesti olla sinun käsissäsi.

Kanssaihmisen sairauskohtauksen iskiessä ei voi myöskään jäädä odottamaan, että joku muu ottaisi tilanteen haltuun ja kantaisi johtovastuun ensiavun antamisesta.

– Sinä olet se, jonka on vastuu otettava, Liukola napauttaa.