Hyppää sisältöön
Etusivu / Terveys & Hyvinvointi / Hyvä me! Hyvinvointikurssille osallistuneiden perheiden vahvuuksia ja onnistumisia

Hyvä me! Hyvinvointikurssille osallistuneiden perheiden vahvuuksia ja onnistumisia

Millaisia ovat meidän perheenjäsenten vahvuudet? Missä me perheenä olemme hyviä ja onnistumme? Kokosimme hyvinvointikurssille osallistuneiden perheiden vahvuuksia ja onnistumisia.

Elisa Luomaranta, terveyden edistämisen koordinaattori
Julkaistu 25.10.2021
Kuva: Anna Kara

Neuvokas perhe -tiimin Anne Kuusisto ja Elisa Luomaranta vierailivat Palkansaajien hyvinvointi ja terveys ry:n, PHT:n, perheiden hyvinvointikurssilla elokuun alussa. Jo pitkät perinteet omaava perheiden arjen jaksamista ja hyvinvointia tukeva kurssi järjestettiin Imatran kylpylässä Saimaan rannalla.Perheiden hyvinvointikurssille saapui kahdeksan perhettä eri puolilta Suomea. Viikon lukujärjestys oli täytetty toinen toistaan mielenkiintoisemmalla, perheiden yhteisellä puuhastelulla. Oli keilailua ja frisbeegolfia, kalastusta ja geokätköilyä – ja pääsivätpä perheet oikein Saimaan risteilylle nauttimaan Suomen suvesta. Lisäksi aikaa oli varattu erityisesti lasten kovasti odottamalle aktiviteetille: kylpylän altaista ja vesiliukumäistä nauttimiselle.

Tärkeä osa lukujärjestystä olivat myös kylpylän herkulliset ja monipuoliset buffet-ruokailut. Kasvisvalikoima oli runsas, kalaa lähes joka aterialla ja jälkiruoat suussa sulavia.

– Voi miten kiitollinen sitä onkaan joka kerta kun tähän pöytään istahtaa, että toiset ovat meitä varten tämän ruuankin valmistaneet, kommentoi yksi kurssille osallistunut vanhempi.

– Niin ja hoitaa myös tiskit! sanoi hänen puolisonsa vierestä.

Missä sinä olet hyvä?

Perheiden hyvinvointihetkissä keskusteltiin vahvuuksista ja siitä, missä kukin perheenjäsen koki olevansa hyvä. Lapset pohtivat ensin, kuinka voimakkaita he ovatkaan. Lihasvahvuuden ja -voiman lisäksi olikin hauska keksiä lisää:

– Mä olen kyllä tosi hyvä pelaamaan jalkapalloa!, Mä tykkään tosi paljon askarrella! Mä oon hyvä eläinten kanssa.

Vanhemmat vahvistivat upeasti lastensa sanoman todeksi: – Niin todella oletkin!

Seuraavaksi pohdittiin koko perheen vahvuuksia: mitä teidän perhe tykkää tehdä yhdessä? Perheen yhteisinä juttuina nostettiin esimerkiksi lautapelien pelailu, uimahallissa käyminen, yhteiset jutteluhetket ja metsäretket. Myös toimiva parisuhde nousi vahvuudeksi: – Me ollaan aikamoinen tiimi!

Miten löytää vahvuudet perheemme ja sukumme arjesta?

Vanhemmuus on ajoittain haastavaa ja sitä opetellaan yhdessä lasten kasvaessa. Pieni pysähdys ja keskustelu voi kirkastaa ajatuksia ja sitä, mikä tässä hetkessä on tärkeää sekä aikuisille että lapsille. Myönteisiä sanoja ei voi koskaan sanoa toisilleen liikaa ja tätäkin taitoa voi harjoitella, jos se on vaikeaa. Vanhemmuus vaatii paljon jaksamista ja yhteisiä hyvänmielenhetkiä kannattaa etsiä ja vaalia.

Monilla meistä on aivan erityisiä muistoja myös yhdessä isovanhempiemme kanssa. Aika usein ne liittyvät yhteiseen tekemiseen tai puuhasteluun. Kalastus, ruuanlaitto, leivonta, satujen lukeminen, askartelu, mummun tai vaarin tarinat; mitä se meille kullekin on. Näissä arvokkaissa yhteisissä hetkissä lapsi ja isovanhempi saavat molemmat kokea onnistumisen elämyksiä ja löytää kenties uusiakin taitoja ja vahvuuksia.

Aika-ajoin on hyvä kysyä ja kuulostella, mitkä asiat tuovat voimavaroja juuri meidän perheemme ja sukumme arkeen? Nautimmeko me yhdessä pelailusta, lukemisesta, retkeilystä vai kenties leipomisesta? Missä meidän perhe on hyvä? Mikä meitä naurattaa yhdessä? Ja miksi se on kivaa? Missä olemme onnistuneet viime aikoina?

Puolison kanssa voi pohtia: Mikä meillä sujuu hyvin? Mistä olen ylpeä omassa vanhemmuudessani tai isovanhemmuudessani ja sinun vanhemmuudessasi tai isovanhemmuudessasi? Mitä tarpeita lapsilla ja lapsenlapsilla tässä hetkessä näkyy ja miten voimme yhdessä niihin vastata?

Lämpimästi suosittelemme myös tutustumaan PHT:n perhekursseihin omalla alueellanne ja kauempaakin. Kursseja järjestetään koulujen loma-aikoina.

Erään perhekurssille osallistuneen äidin sanoin:

– Aivan ihanaa, kun toiset ovat valmistaneet niin ruuan kuin ohjelmankin, saamme itse vain nauttia!

 

Palkansaajien terveys ja hyvinvointi ry

MIKÄ?

Järjestää muun muassa perheiden hyvinvointikursseja: viiden päivän mittaiset kurssit leikki- ja kouluikäisten lasten perheille.

MIKSI?

Tukevat perheitä ottamaan uuden suunnan koko perheen hyvinvointiin. Kurssit tarjoavat mahdollisuuden pysähtyä arjen hyvinvoinnin ja jaksamisen äärelle. Ammattitaitoiset ohjaajat ja tutkitusti toimivat ohjausvälineet, kuten Neuvokas perhe -työvälineet, auttavat perheitä tarkastelemaan arkeaan ja löytämään tapoja, jotka tukevat kaikkien perheenjäsenten hyvinvointia ja terveyttä.

Lue myös:

Parempaa unta – vinkkejä arkeen

 

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi