Hyppää sisältöön
Etusivu / Terveys & Hyvinvointi / Luontopoluilla Janin stressi kaikkoaa ja mieli innostuu uudesta

Luontopoluilla Janin stressi kaikkoaa ja mieli innostuu uudesta

Se, että tekee liikaa töitä ja on työssään tunnollinen, vie joskus yöunet. Sairaana ei malta levätä, ja sydän tykyttää ylikierroksilla. Tämä on Jani Julkuselle tuttua.

Tiina Eloranta, toimittaja
Julkaistu 14.1.2020
Päivitetty 16.1.2020
Jani Julkunen kuvasi poikansa Jimin ja Mikon Stockmannin raunioilla Kauniaisissa. Sisko Ella jättää luontoseikkailut väliin.

Jani Julkunen korjaa työkseen kodinkoneita ja asentaa uusia. Työssä riittää kiirettä. Lisäksi yksi teinityttö ja kaksi ala-asteikäistä poikaa kaipaavat huomiota ainakin silloin, kun ovat isällään.

Jani, 41, asuu Vihdin Nummelassa nykyisen puolisonsa ja heidän kahden koiransa kanssa. Hän kertoo olevansa luonteeltaan stressaaja ja vähän työnarkomaanikin.

– Pienetkin asiat herättävät helposti omassa päässä huolestuneita ajatuksia ja vievät unet, vaikka syytä ei olisikaan.

Ero lisäsi huolia. Alkoholi ei tuonut stressiin helpotusta. Siitä meinasi tulla paha tapa, Jani kertoo.

Keväällä 2019 alkoivat kovat sydämentykytykset.

– Tässä iässä alkaa kroppa varoittelemaan. Kärsin sydämentykytyksistä pitkään, kun en ole lääkäriin menevä ihminen.

Kun Janin olo ja mieli kävivät tukalaksi, hän lähti myöhään illalla päivystykseen. Häneltä otettiin peruskokeet ja sydänfilmi.

– Odottelin tohtoria, ja lopulta hän tuli ja antoi huojentavia uutisia. Sydän oli täysin kunnossa ja kohonnut verenpaine johtui luultavasti samasta asiasta, loppuun palamisesta. Tovin siinä juteltuani lääkäri kehotti hillitsemään tahtia.

Itselle pitää antaa aikaa rauhoittua, lääkäri suositteli.

Jimi Julkunen kuvasi isänsä Janin Puumannin laavulla Vihdin Pääkslahdessa.

Jimi Julkunen kuvasi isänsä Janin Puumannin laavulla Vihdin Pääkslahdessa.

Valokuvauksesta ja luonnossa liikkumisesta mielen tasapainoa

Kaivatun rauhan ja hyvän olon Jani Julkunen löysi uudesta harrastuksesta.

Aamuvirkkuna hän on useimmiten ensimmäisenä hereillä. Usein viikonloppuisin aamukahvin jälkeen hän ottaa kameran ja lähtee metsiin kuljeksimaan. Hän etsii hylättyjä kohteita, erityisesti autoja tai taloja.

– Taloista löytyy usein joku tarina, ainakin omassa mielessäni, joten ne ovat sellaisia mukavia kohteita. Usein pojat lähtevät mukaan. He tykkäävät tarinoista, joita saatan kohteesta keksiä. Myös pojat ovat kiinnostuneita kuvaamaan kohteita, Jani kertoo perheen miesten yhteisestä harrastuksesta.

– Luonto ja rauha aamun sarastaessa pitää mieleni virkeänä. Vaikka olen luonteeltani sosiaalinen ja vähän rauhaton sielu, metsässä saan omaa aikaa.

Metsässä Janin stressioireet ovatkin kaikonneet.

Sen Jani haluaa kertoa autiotalobongauksistaan, että kenenkään kotirauhaa hän ei koskaan häiritse ja kohteiden sijaintitietoja hän ei jaa julkisesti.

– Saman henkisille kavereille toisinaan kyllä.

Jani viihtyy poikien kanssa myös luonnonpuistoissa ja luontopoluilla. Kesällä koko porukka aikoo yöpyä laavulla.

Jani kiittelee vanhempiaan, sillä he kuljettivat poikaa ralleihin ja mökkeilemään. Vanhemmalla iällä hän ”kaupunkilaistui”, ja mökkeilyt ja rallit jäivät.

– Vasta tässä keski-iän kynnyksellä olen herännyt uudelleen luonnon rahoittavaan tekijään. Siksi kesäisin reissataan paljon ex-tempore-reissuja puolison kanssa. Liikumme aina teltalla. Se on mukavaa. Myös pojat viihtyvät telttailemassa. Käydään myös joka vuosi Neste-rallissa poikien kanssa. Se onkin ihan oma elämänsä sitten.

Hyvä palaute sai innostumaan

Valokuvaus on Janille tavallaan uusi harrastus. Pienenä hän ei pitänyt valokuvista lainkaan.

– Kuvaaminen on ollut vasta parisen vuotta tapetilla, koska pienenä vihasin kuvaamista.

Syyksi paljastuu isän omistama valokuvausliike ja isän into kuvaamiseen. Isä kantoi aina kameraa mukanaan ja otti paljon kuvia. Yleensä Jani joutui malliksi.

Kuitenkin Janin suhde valokuvaukseen muuttui.

– Otin pari kertaa kuvia, jotka saivat kiittävää palautetta, Jani kertoo ajatusmaailmassaan tapahtuneesta muutoksesta.

– Siitä se sitten lähti. Päivisin liikun työn puolesta paljon autolla. Välillä myös matkalla pysähdyn kuvaamaan mielenkiintoista kohdetta. Jos aika ei anna periksi, yritän painaa kohteen muistiin ja käyn paremman ajan kanssa.

 

Janin kuvia löytyy Instagramista nimellä J. Julkunen photography.

Lue myös Hyvää mieltä luonnosta ja Kaisa Kuurne huomasi, että elämän kriiseissä tukirakenteet murentuvat

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi