Hyppää sisältöön
Etusivu / Terveys & Hyvinvointi / Kuoro on sydämen asia

Kuoro on sydämen asia

Kuorossa laulaminen lisää hyvinvointia. Kuorolaisen ei tarvitse olla yksin. Toisesta laulajista tulee kuorosiskoja. Esiintymiset ovat tärkeä osa harrastusta, samoin kuoroleirit. – Kuorossa laulaminen on terapeuttista, tietää Nota Benen johtaja Ive Riihimäki.

Teksti Terhi Friman, kuva Laura Vesa
Julkaistu 27.10.2022
Nota Bene pääsi esiintymään kuorosisko Heidi Majurin puolison Matti Majurin väitöskaronkkaan.

Nota Bene -kuoro laulajat odottavat Tampereella Tallipihan kahvilan edessä kuoronjohtaja Ive Riihimäkeä. Hymy on herkässä: korona-aikaan esiintymisiä oli tuskin ollenkaan ja nyt niitä alkaa taas olla. Esiintyminen on harrastuksen suola.

Luvassa on tänä iltana pieni konsertti, kuorolaisen puolison väitöskaronkka. Kesätauon takia paikalle tulee vain osa 40-päisestä kuorosta.

– Hyvän konsertin jälkeen euforia jää päälle. Kuorossa laulaminen on terapeuttista, kuvailee kuoronjohtaja, MuM Ive Riihimäki kuorolaulamisen hyviä vaikutuksia samalla kun hän johdattaa laulajia tien toiselle puolelle komeaan Finlaysonin Palatsiin.

Palatsissa kuoro ohjataan sivuhuoneeseen äänenavaukseen.

Tänään esitetään neljä kappaletta. Kun äänet on avattu, jokaisesta kappaleesta lauletaan pieni pätkä. Johtaja jakaa viimeisiä ohjeita. Kuorolaiset viimeistelevät esiintymisasunsa ja auttavat toisiaan pienissä tyyliseikoissa, kuten huivien asettelussa ja sandaalien remmien kiinnittämisessä.

Perinteikäs kuoro

Nota Benen laulu on soinut pian 70 vuotta. Alun perin kuoro oli sekakuoro ja toimi nimellä Kumin laulu, olihan kotikaupunki Nokia aikanaan kumityöläisten valtakuntaa.

Ive Riihimäki alkoi johtaa kuoroa kymmenisen vuotta sitten. Musiikin monitoiminainen on hyvin innostunut kuoronjohtamisesta.

Kuoro onnellistuttaa. Eräs kuorolainen sairastui keuhkosyöpään. Sairastelu oli rankkaa eikä harjoituksissa päässyt käymään. Kun hän tuli ensimmäisen kerran toipilaana laulamaan, hän itki ilosta harjoitusten jälkeen. ”Kiitos, että sain olla hetken ihminen”, hän kiitteli. Toinen kuorolainen puolestaan lähti synnytyssairaalaan suoraan harjoituksista.

– Yhdessäolo on tärkeä osa kuoroa, siksi meillä on kesätauonkin aikana aina jotakin kivaa yhteistä juttua, Riihimäki kertoo.

Kuorolaisen ei tarvitse olla yksin. Toisesta laulajista tulee kuorosiskoja. Kun yhdessä lauletaan eli hengitetään samaan tahtiin, vaihdetaan esiintymisvaatteet ja esiinnytään yhdessä, laulukavereista tulee tuttuja ja läheisiä.

Britanniassa on luotu vanhainkodeille kuoroja tietyllä konseptilla. Tutkimustuloset näistä kuoroista ovat olleet suorastaan hämmästyttävän positiivisia. Lääkkeiden käyttöä on vanhainkodeissa vähennetty. Vanhojen sydänterveys on parantunut ja hengityselinten kunto kohentunut, kun he ovat laulaneet säännöllisesti yhdessä.

Laulutriosta se alkoi

Riihimäen tie kuoronjohtajaksi on hieman epätyypillinen. Hän sai lapsena magnetofonin, jonne hän innostui nauhoittamaan laulua. Euroviisut olivat iso innostaja ja vaasalaistytön haaveena oli päästä joskus Euroviisujen taustalaulajaksi.

Yläasteella hän laittoi pystyyn kahden muu tytön kanssa laulutrion.

Laulu on tuonut monenlaista onnea. Ive Riihimäki pääsi trion ansiosta lukioon huonolla keskiarvolla, koska laulukolmikosta innostunut rehtori halusi trion esiintymään lukion juhliin.

Lukiosta tie vei kauppaopiston kautta Kuopion konservatorioon, jossa kuoronjohtamisen kipinä syttyi. Kuopiosta tie vei Sibelius-Akatemiaan ja Mystican kuoronjohtajaksi.

Tunteet mukana!

Kuoronjohtaminen on Ivelle ”mun juttu”.

– Nautin siitä, kun saan johtaa kuoroa. Pyydän käsilläni ja kuoro tekee juuri sitä, mitä toivon.

Yksi tähtihetki hyvässä konsertissa on loppuhetki. Kuorolaiset katsovat johtajaa, näytös on loppu, ja ihana hehku jää ilmaan muutamaksi sekunniksi.

– Tunteet ovat tärkeä osa kuoroa. Tunteista puhutaan harjoituksissa paljon. Minä muistuttelen tunteista kuorolle ja kuoro välittää ne yleisölle. Ilman tunteita homma ei toimi.

Kuoronjohtaja toivoo, että kotikaupunki Nokia osaisi arvostaa kuorojaan nykyistä enemmän. Kuoro tarvitsee riittävän hyvät tilat harjoittelua varten. Tässä olisi paljon parantamisen varaa.

– Nyt kuorosihteeri joutuu kuljettamaan nuotteja ja soittimia edestakaisin joka viikko, kun säilytystiloja ei ole. Tasokkaita tiloja on vaikeaa löytää ja usein vuokra on liian kallis.

Sydämen asia

Kuorolaulu on tutkimusten mukaan hyvä harrastus, sydämen asia.

– Mittailin verenpaineita parisen vuotta. Kun aloin lautaa Nota Benessä, en enää tarvinnut mittaria. Verenpaine laski ja on ollut sen jälkeen normaali, kertoo Titta-Maria Sylve.

Tuula Lätille kuorolaulu on hyvää vastapainoa kiireiseen arkeen. Perheenäiti oli kuljettanut monta vuotta lapsia heidän harrastuksiinsa, kun hän päätti saada myös itselleen omaa aikaa. Hän elvytti entisen harrastuksensa.

– Työpäivän jälkeen saatan olla väsynyt ja miettiä, jaksanko lähteä harjoituksiin. Joka kerran palaan sieltä kotiin virkistyneenä ja energisenä. Flow-tila jää päälle, Lätti sanoo.

– Se on se porukan voima. Kuorolaiset ovat samanhenkistä porukkaa, notabeneläiset kiittelevät.

Arvosana 9 +

Tohtoriksi väitellyt Matti Majuri odottaa kutsuvieraineen juhlasalissa. Arvokas juhla saa ihan kohta arvokkaan esityksen.

Kuoro astelee paikoilleen ja Majurin puoliso Heidi Majuri liittyy kuoroon. Juhlasalin ikkunan takana kesä on kauneimmillaan. Ilmassa on odotusta. Kuorolaiset ovat valmiina.

Ive Riihimäki esittelee kuoron ja naiset alkavat laulaa tunteikkaasti ja koskettavasti. Yksi esityskappaleista on Pepe Willbergin Aamu, jonka Riihimäki on sovittanut svengaavaksi korona-aikaan Taiteen edistämisen keskuksen apurahalla.

Kuoro astelee takaisin takahuoneeseen. Esiintyminen on ohi ja on aika vaihtaa esiintymisasu normivaatteisiin. Samalla puhutaan tulevasta keikasta, joka on Nokialla Tapsan tahdeissa. Sitä ennen pidetään yksi harjoitus.

– Esitys oli iloinen, arvosanalla 9 +, kuoronjohtaja kiittelee.

Kuorolaisia kiitos hymyilyttää. Kuoro on sydämen asia.

 

Kuoro tekee hyvää

Eri puolilla maailmaa tutkitaan kuorolaulun terveysvaikutuksia. Niitä on hyvin paljon ja ne ovat yllättävän monenlaisia:

  • Kuorossa laulaminen vahvistaa keuhkoja
  • Laulaminen lievittää kipuja
  • Ryhti paranee, kun laulaa kuorossa
  • Korolaulaminen parantaa muistia. Tutkimusten mukaan yli 60-vuotiaiden kuorolaulajien muisti on parempi kuin niiden, jotka eivät laula.
  • Sydämen sykevälivärähtely paranee
  • Laulaminen lisää mielihyvähormonien tuotantoa
  • Kuorolaulaminen on jännittäjälle hyvä tapa oppia rentoutta.

Lue myös:

Löydä oma tapasi harrastaa musiikkia

Musiikin avulla voi rentoutua, purkaa stressiä tai viettää laatuaikaa läheisten kanssa. Musiikki sopii myös oman mielen ja hyvinvoinnin lääkkeeksi, jossa ei ole suuremmin haittavaikutuksia, jos korvamatoa ei laske sellaiseksi.

 

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi