Kai Ekholm: kirjasto on muistiperinnön aarteisto

Kansalliskirjaston johtaja, ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm määrittelee Kansalliskirjaston tehtävän: tallentaa suomalainen painettu ja julkaistu muistiperintö.

Olipa kerran kyläkirjasto

– Pelkästään kirjallisuutta on painettu suomeksi ja Suomea varten yli 800 000 nimekettä. Pienpainatteita on miljoonia, samoin sanoma- ja aikakauslehtiä. Kukaan yksittäinen henkilö ei voi hallita tätä kokonaisuutta, jossa toteutuu järjestetyn tiedon perinne, jota Kansalliskirjasto on ylläpitänyt yli 300 vuotta. 

Ekholm muistuttaa, että julkaisutuotanto muuttuu: 1960-luvulta alkoi suomalaisen median kultakausi, joka jatkui 1990-luvulle. Kirjatuotanto kolminkertaistui 1950-luvun jälkeen; yleisiä kirjastoja oli 4 500 (nyt 850); joka kylässä oli kirjakauppa, kirjasto ja elokuvateatteri.

– Kansalliskirjasto seuraa median sähköistymistä huolella. Olemme haravoineet internetiä jo vuosikymmenen, tallennamme verkkolehtiä, ja saamme päivälehdistä useat jo sähköisinä versioina.

Turvassa tästä ajasta eteenpäin

Mikä on merkittävin ero yleiseen kirjastoon verrattuna?

– Yleiset kirjastot välittävät kirjoja tavalla, jota voisi kuvata au courant, ne ovat läsnä ajassa, tarjoavat niitä kirjoja joihin yleisöllä on juuri sillä hetkellä suuri kiinnostus.

Tietenkin klassikot ja niin sanottu pitkä häntä, kaunokirjallisuuden keskeiset teokset eri aikakausilta, löytyvät myös yleisistä kirjastoista. Mutta: Kansalliskirjasto tallentaa ja palvelee systemaattisesti, se antaa kokonaiskuvan, säilyttää aineistonsa satoja vuosia, siirtää tarvittaessa aineistoa eri formaatteihin (lehdet – mikrofilmit – digitointi).

Kokoelmat keskuudessamme

– Kansalliskirjasto on last resort, turvasatama, jonka takana ei ole mitään. Tämä on tietenkin jylhästi sanottu. Myös Kansalliskirjaston kokoelmissa on puutteita, ja saamme usein upeita keräilijäkokoelmia, jotka täydentävät aineistoamme. Viimeksi olemme saaneet elokuvatutkija Peter von Baghin kirjallisuus- ja videolevykokoelman, taidemaalari Lars Gunnar Nordströmin levykokoelman, ministeri Max Jakobsonin kirjaston, ja tulossa on runoilija-kääntäjä Anselm Hollon kirjasto Yhdysvalloista.

Myös professori Markus Brummer-Korvenkontion kokoama hieno lastenkirjakokoelma Brummeriana on juuri täydentynyt.

Yhteinen kulttuuri vaarassa

Kansalliskirjaston tulevaisuutta ei Ekholm – kulttuurin ja sivistyksen suorasanaisena puolestapuhujana tunnettu – näe ainakaan valoisana:

– Elämme aikaa, jossa kulttuurilla ei ole erityisasemaa. Valitettavasti Kansalliskirjastolta on edelleen leikattu varoja ja joudumme miettimään, mitä leikkaamme seuraavaksi.

– En halua valehdella. Tulevaisuus ei ole sellainen, jota toivoisin. Kulttuuriperinnön digitointi ja sähköiset palvelut pitävät kansakunnan sivistystä yllä. Meillä ei ole varaa tyhmistyä enää tästä… Poliitikkojen pitää ymmärtää yhteisen kulttuurin merkitys ennen kuin on myöhäistä, ja olemme menettäneet jotakin arvokasta.

Kellarissa, ytimessä

Käynti kirjastorakennuksessa itsessään on myös todellinen taide-elämys.

– Yleensä kaikki huokaisevat ihastuksesta Kupolisalissa, joka on Engelin uusklassismin mestariteos. Sen monet yksityiskohdat ovat upeita. Jokainen voi miettiä esimerkiksi miten lehterit, joissa pylväätkin ovat puuta, luovat yhden suurimmista suomalaisista puurakenteista.

– Itse vien vieraat aina ensin kellariin, koska vain sieltä voi hahmottaa olevansa talon ytimessä. Rotunda on myös hieno l´art nuevo -kokonaisuus. Monessa ulkomaisessa kirjastoarkkitehtuuriteoksessa juuri se on valittu kuvaan.