Hyppää sisältöön
Etusivu / Ruoka & Ravitsemus / Kananveri pelastaa edelleen

Kananveri pelastaa edelleen

Vierailimme Edelfina Gonzalesin perheen luona Perun Liman slummissa kaksi vuotta sitten. Perheenäidin työ vapaaehtoisena terveystietouden levittäjänä on tuottanut tulosta.

Leena Filpus
Julkaistu 28.6.2017
Päivitetty 6.9.2018
Edelfina Gonzales ja Angel-poika kodin edustalla.

Kaksi vuotta, voiko siitä olla jo niin kauan! Ja nyt saan vihdoin myös nähdä jutun painettuna! Edelfina Gonzales on hymyssä suin vastassa kotinsa edustan portailla, eikä malta sisälle asti, kun Sydän-lehdessä vuonna 2014 ilmestynyt juttu värikkäine kuvineen on jo kaivettu esiin. Perheen vanhin poika, nyt jo 9-vuotias Angel, nauraa yhdessä äitinsä kanssa, miten pieneltä pikkuveli Mateo kuvissa näyttääkään. Mateo, 4, on juuri nyt esikoulussa.

Tarkoitus on tietenkin ollut, että Sydän-lehti olisi kolahtanut postilaatikkoon Liman El Salvadorin rinteillä tuoreeltaan, mutta lehti ei ole milloinkaan saapunut perille.

World Visionin kouluttamana terveysvapaaehtoisena nyt jo seitsemättä vuotta ollut Gonzales valmisti edellisessä jutussa maksaa, papumuhennosta ja limellä maustettua salaattia. Hän halusi näyttää, minkälaista on ravitseva ja terveellinen ruoka perulaisittain.

– Tietoisuus ravitsevasta ruoasta ja sen merkityksestä on parantunut alueellamme. Olen siitä tosi iloinen. Kaksi vuotta sitten esimerkiksi anemiaa oli tällä alueella 40 prosentilla alle 5-vuotiaista, nyt enää 25, Edelfina Gonzales sanoo.

Kananverimousse

Parantuneet terveystulokset ovat osin Edelfina Gonzalesin kaltaisten terveysvapaaehtoisten ansiota. He kiertävät naapurustossaan kertomassa vanhemmille terveellisen ruoan ja hyvän hygienian merkityksestä.

– Olen saanut paljon lisäkoulutusta ja osallistun nykyisin myös erilaisiin workshopeihin muuallakin kuin lähinaapurustossa. Autamme vaikkapa vammaisten lasten vanhempia hyväksymään lapsensa ja hoitamaan heitä.

Gonzales kertoo, miten monessa perheessä esimerkiksi down-lapsia saatetaan hävetä, eikä heitä välttämättä haluta tuoda ihmisten ilmoille. Terveysvapaaehtoiset ovat tärkeitä asennemuokkaajia.

Edelfina Gonzales korostaa, että lasten hyvinvointi on hänelle ykkösasia. Myös niukemmillakin tuloilla elävä voi syödä terveellisesti.

– Käytän itse paljon esimerkiksi kanan verta, joka on huomattavasti edullisempaa kuin kana. Siitä saa jopa lapsille maistuvia jälkiruokia, kun sekoittaa joukkoon kaakaota, Gonzales vinkkaa ja Angel kertoo makean kananverimoussen ja kananverihampurilaisten olevan suosikkiruokiaan.

Haaveena oma bisnes

Kaksi vuotta sitten Edelfina Gonzales oli kotiäitinä ja työskenteli satunnaisesti äitinsä kukkakioskilla. Hän haaveili ompelukoneesta, jotta voisi alkaa ommella vaatteita myyntiin. Haave on karannut hieman kauemmas, sillä perheellä on taloudellisesti vaikeaa. Edelfina Gonzalesille ja lasten isälle on tullut ero. Isä on edelleen perheen elämässä mukana ja maksaa elatusmaksuja, mutta toimeentulo on aiempaa tiukemmassa.

Nyt jo 4-vuotias Mateo käy päivittäin esikoulua ja 9-vuotias isoveli Angel ala-asteen kolmatta luokkaa. Molemmat pojat tulevat lounasaikaan kotiin syömään.

– Työnteon kannalta tämä on hankalaa. Haaveilen silti oman bisneksen perustamisesta, vaikka kukkakioskista. Olen optimisti, kyllä asiat järjestyvät.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi