Kohtaako lääkäri hoitosuhteessa myös ihmisen?

Päivi Hietanen kuuluu kuusihenkiseen työryhmään, joka suunnittelee ja käsikirjoittaa vuorovaikutustaitoja käsitteleviä koulutuksia ja opetusvideoita vakavia sairauksia hoitaville lääkäreille. Ryhmä myös näyttelee vuorovaikutusroolit itse.

Hietanen kiinnostui vuorovaikutustaitojen opettamisesta, kun hän havaitsi, että lääkäreillä oli puutteita ymmärtää somaattisissa sairauksissa psykologisen puolen vaikutusta: mitä vakava sairaus saa aikaan ihmisen mielessä ja miten potilas pystyy sopeutumaan sairauteensa.

– Potilaan tilanteen ymmärtäminen vaatii lääkäriltä hyviä vuorovaikutustaitoja. Ellei lääkäri pysty ottamaan huomioon, miten potilas on sairauteensa sopeutunut ja missä vaiheessa hänen sopeutumisensa on, vuorovaikutus ei voi onnistua hyvin.

– Tarve ihmisen psyykkiseen tukeen on suuri. Suomessa, kuten muissakin maissa, siitä osaamisesta on edelleen puutteita. Kysymys on aina resursseista ja arvovalinnoista, eli mihin resurssit milloinkin kohdennetaan.

Päivi Hietanen puhui Keskustelevan Psykologian klubilla helmikuussa hoitohenkilökunnan ja potilaan välisen vuorovaikutuksen merkityksestä.

Vuorovaikutustaidoilla on erityisen suuri merkitys silloin, kun potilaalle kerrotaan vakavia uutisia hänen terveydentilastaan. Hyvässä vuorovaikutuksessa on kyse empatiakyvystä ja tunnemaailman ymmärtämisestä.

– Potilaan mieleen jää loppuiäksi, miten ikävät uutiset kerrotaan. Silloin sanojen sävyt ja tunnelmat ovat yhtä tärkeitä kuin sanat. Lääkärin tunnetaidot ja kyky kuunnella potilasta herättävät luottamusta.

– Miten ihminen näkee itsensä terveydenhuollossa, yksilönä vai hoidon kohteena? Potilaalle jo kuulluksi tuleminen on parantava kokemus.

Vuorovaikutustaitoja voi opetella

On sattumanvaraista, minkälaisia lääkäreitä potilas elämänsä varrella kohtaa.

– On ymmärrettävää, että vuorovaikutustaitoja on vaikea opettaa lääkärille, jonka empatiakyky on luonnostaan hyvin puutteellinen. On myös tyypillistä, että vuorovaikutuskoulutukseen hakeutuvat sellaiset ihmiset, jotka jo entuudestaan ovat vuorovaikutustaitoisia ja siksikin kiinnostuneita aiheesta.

– Nykykäytännön mukaan ihmisen hoitaminen ei lähde suoraan hoidettavasta ihmisestä, vaan enemmän siitä, miten organisaatio toimii. Sitä kuvastaa se, että ihminen ei saa nimettyä lääkäriä, vaan jos potilas sairastaa pitkään, hän tulee kohtaamaan kymmeniä eri lääkäreitä.

– Monet potilaat sanovatkin, että hoito oli teknisesti todella hyvää, mutta se oli niin teknistä.

– Organisaatiolähtöistä hoitotapaa kuvastaa myös se, että jos potilas lähetetään tutkimuksiin, hänelle sanotaan, että täältä tulee sitten aikanaan kutsu jatkotoimenpiteisiin. Silloinkin kun pelätään jotain pahanlaatuista sairautta.

– Kuolemanpelko on ihmiselle perustavanlaatuinen pelko, eivätkä tällaisessa tilanteessa kaikki ihmiset kestä odotusta, vaan kääntyvät yksityislääkärin puoleen, jos heillä on siihen varaa.

Vaihtoehtoisten hoitojen houkutus

– Jos potilaan turvallisuudentunne ei toteudu, on hyvä myös pohtia, mitkä tekijät nykylääketieteessä ajavat potilaan hakemaan apua vaihtoehtoisista hoidoista.

Lääketiede on kehittynyt viimeisten vuosikymmenten aikana todella paljon ja ihmisten elinajanodote on noussut kaikissa niissä kehittyneissä maissa, joissa on tarjolla korkealaatuista terveydenhoitoa.

– Samalla se merkitsee sitä, että lääkärit osaavat yhä enemmän yhä vähemmästä, eli ollaan hyvin pienen alueen spesialisteja. Kun etenkin vanhat ihmiset sairastavat monia eri sairauksia, ihmisen kokonaisuus jää helposti huomaamatta, kun jokainen keskittyy vain siihen pieneen omaan siivunsa.

– Tällöin monisairas ihminen ei saakaan sitä parasta apua näiltä kymmeneltä eri spesialistilta, joista kukaan ei hahmota kokonaisuutta.

– Maailmalla on meneillään tutkimuksia, joissa perusterveydenhuollon lääkäri, joka tuntee potilaan, ohjaa potilaan tarpeen tullen sairaalaan ja on myös mukana sairaalahoidossa.

– Ennen ajateltiin, että sairaalalääkäri on paras lääkäri, koska hän on spesialisti. Jossain tapauksessa se omalääkäri on potilaalle parempi, sillä hän osaa hahmottaa potilaan kokonaisuuden.

Tänä päivänä lääkärin ammatti on muutoksessa. Potilaan on vaikea saada pitkäkestoista, luottamusta herättävää lääkärisuhdetta, jossa lääkäri oppii tuntemaan potilaan elämänkaaren ja sairaushistorian.

– On olemassa lääkäreitä, jotka ovat kiinnostuneita ihmisistä ja haluavat pitkiä hoitosuhteita, mutta on myös niitä lääkäreitä, jotka näkevät lääketieteen liiketoimintana. Toki hekin haluavat kehittää hoitoa. Toivoisin, että ihmisläheiset lääkärit ohjautuisivat tehtäviin, joissa ihmisläheisyyttä erityisesti tarvitaan.

Vuorovaikutus vaatii pysähtymistä

Tulevaisuudessa osa potilaiden tapaamisista tulee tapahtumaan etäyhteyden välityksellä. Mm. maaseudulla, jossa vallitsee lääkäripula, lääkäri voi arvioida Skypen välityksellä, onko vastaanottokäynti tarpeellinen.

– Voidaan silti kysyä, missä määrin koneet vastaavat ihmisen ahdistukseen ja pelkoon, jos tieto välittyy vain koneiden välityksellä. Kaiken kaikkiaan tämä kertoo, että elämme yksinäisyyden aikaa yhteiskunnassamme.

– Lääketieteen maailma on usein tutkimuksen ja kilpailun maailma, jossa lääkärille tulevat muut asiat mieleen silloinkin kun pitäisi pysähtyä potilaan äärelle. Vain pysähtymisen ja potilaan kuuntelun avulla voidaan rakentaa onnistunutta vuorovaikutusta ja hoitoa.

– On myös tärkeää, että ihminen kohdataan henkilökohtaisesti, eikä pelkkänä sairautena, jolloin ihminen jää anonyymiksi. Potilaan tulee saada itse osallistua ja vaikuttaa omiin asioihinsa.

– Ei myöskään riitä, että potilas lähetetään vain kotiin ja kerrotaan, että tilanteen tullen sairaalasta otetaan sitten yhteyttä. Ihmisen turvallisuudentunne tulisi taata niin, että potilas tuntee, että hänet otetaan vakavasti. Ihmiselle tulisi tarjota toivoa elämänsä loppuun saakka.