Lauri Danska haluaa jakaa tositarinoita ihmisistä ihmisille

Henkilöt, tarinankerronta, estetiikka, todellisuus – niistä on dokumentti tehty.

– Dokumenttia katsoessaan voi eläytyä toisen ihmisen kokemukseen. Tarinan kautta voi elää hetken niiden ihmisten kanssa, joista se kertoo, Lauri Danska summaa.

Hän uskoo dokumenttiin nyt ja tulevaisuudessa, sillä: – Dokumentti voi nostaa asioita tietoisuuteen, muuttaa ajattelua ja sitä kautta vaikuttaa, tai ainakin avata silmiä ja havahduttaa.

Dokumenttielokuvaohjaaja Lauri Danska käy läpi kuvamateriaalia suomalais-brittiläisen hakkeri Lauri Loven kohtaamisesta lontoolaismedian edustajien kanssa. Työn alla on dokumentti USA:n tarkimmin varjeltuihin tietojärjestelmiin murtautuneesta miehestä.

– Jos Love luovutetaan USA:han, häntä odottaa 99 vuoden tuomio, Lauri kertoo.

Hän on palannut vastikään kuvausmatkalta Briteistä yhteistyökumppaninsa ja mentorinsa, elokuvanteon rautaisen ammattilaisen Raimo Uunilan kanssa. Työn lisäksi rupeamaan mahtui iso ilon ja ylpeyden aihe: Laurin oma lopputyö National School of Film and Televisioniin esitettiin kesä–heinäkuun vaihteessa Edinburghin kuuluilla filmifestivaaleilla.

Markku and Me käsittelee mielenterveysongelmia omintakeisesta näkökulmasta, veljen kokemusten kautta. Veli Markku kiteyttää oman kohtalonsa kolmeen sanaan: kiusaaminen, kömpelyys ja muuan kauhuelokuva. Ne vaikuttivat osaltaan skitsofrenian puhkeamiseen teini-iässä.

Mutta ennen kuin projektista keskustellaan enemmän, on siirryttävä porvoolaisen taiteilijayhteisön työn intohimoa ja aherrusta henkivästä pesäpaikasta kaakkoissuomalaiselle luomutilalle veljesten lapsuuden maisemiin.

Luomulapsuudesta taidemaailmaan

– Olihan se erilaista. Soitin selloa ja katselin klassikkoelokuvia, muistelee Lauri kasvuvuosiaan. – Jälkeenpäin ajateltuna se kaikki on tullut voimavaraksi. Kun muutin nuorena Helsinkiin, sain kavereita taiteilija- ja muusikkopiireistä. Paljon ystäviä löytyi myös varusmiessoittokunnasta.

Elokuvasta tuli Laurille ammatti vuosia ennen opintojen aloittamista Lontoossa. Mutta miksi hän halusi juuri dokumenttien ohjaajaksi?

– Kai minä olen aina ollut tarkkailija, Lauri arvelee. – Dokumenttielokuva on hyvä keino päästä syvemmälle sekä esteettisyyteen että tarinankerrontaan, ja lisää haastetta tuo se, että työssä ollaan todellisuuden armoilla.

Lopputyön aiheen valintaan vaikutti osaltaan kollaasi, jonka veljesten isä oli tehnyt voimauttavan valokuvauksen kurssilla suvun miehistä. Jokaisessa sukupolvessa oli yksi, jolla oli kannettavanaan enemmän taakkaa kuin muilla.

Kunnioitusta ja aitoja tilanteita

Lauri halusi elokuvanteon myötä muun muassa oppia ymmärtämään paremmin veljensä sairautta. Hän vietti brittiäänittäjän kanssa kuukauden Markun arkea seuraten. Sen mahdollisti paitsi koulun ehdoton tuki myös Markun asuinyksikön henkilökunnan myönteinen asenne. – Kaikki olivat avuliaita ja innokkaita, Lauri kiittää.

Oman opinahjon kenties parasta selkänojaa projektille antoi koulun ulkopuolinen tutor Kim Longinotto ja kolme–neljä mentoria, alansa huippuja jokainen. Heidän kanssaan saattoi pohtia ongelmia, heiltä voi pyytää nevoja ja kysyä mielipidettä. Siitä Lauri on tänä päivänäkin kiitollinen.

– Heidän kanssaan tein sopimuksen, ettei mukana ole näyttelemistä, vaan oikeita, aitoja tilanteita.

Vaatiiko raskas aihe kevennykseksi huumoria? Laurin kasvoilla käväisee hymy:

– On mahtavaa, jos dokumenttia tehdessä syntyy spontaania huumoria. Riippuu kuitenkin henkilöistä, syntyykö tilannekomiikkaa.

Yhdestä hän ei todellakaan tingi, nimittäin siitä, että ihmisiä, jotka antavat muiden nähdä elämäänsä, on kohdeltava kunnioittavasti.

Kohti ajattelun avaamista

Markku huomauttaa, että hänen mielestään mielenterveysaiheisissa ohjelmissa olisi olennaista keskittyä ihmisten tapaan ajatella, avata sitä, ja niihin ongelmiin, joita he kohtaavat – ei suinkaan siihen, miten he toimivat ja mitä tekevät, kuten kovin usein on laita.

Veljelleen hän antaa dokumentista kelvollisen arvosanan. Aluksi kamerat toki häiritsivät, mutta niihin tottui, ja nyt hän toivoo lopputuloksen palvelevan ymmärtämättömyyttä ja ennakkoluuloja hälventävästi.

Tavallaan Markun toive on jo toteutumassa. Ensiesityksessä Lontoossa vaikenemisen muuri paukahti rikki, kun katsojat tulivat kertomaan Laurille omista kokemuksistaan. Dokumenttia on jo esitetty mielenterveystyötä tekeville koulutuksessa, ja Briteissä sen nähneet ovat olleet vaikuttuneita siitä, miten hyvää hoitoa Markku saa Suomessa – vastaavaan on vain vauraimmilla heidän oloissaan mahdollisuus.