Lihavuuden hoidossa tulee ymmärtää lihavuuden biologiaa

Emme voi välttyä median laihdutus-, rasvanpoltto- ja dieettiviestinnältä. Kun jouluna tai juhannuksena tuli herkuteltua, houkuttelee nopea ja tehokas muutos. Kalorit sisään, kalorit ulos. Olet varmasti kuullut tämän painonhallintaan liitetyn uskomuksen. Kun syöt vähemmän kuin kulutat, laihdut varmasti. Yksinkertaista?

– Laihduttamiseen liittyy hirveästi väärinymmärryksiä, kertoo lihavuuteen erikoistunut sisätautien erikoislääkäri Kirsi Pietiläinen. Sehän on helppoa, kun vaan ryhdistäytyy; alkaa syömään vähemmän ja liikkumaan enemmän, hän latoo yleisiä uskomuksia. Ihminen ei usein ymmärrä, että elimistön vastaisku painonpudotukselle on hyvin voimakas, erityisesti lihavuuteen taipuvaisilla ihmisillä.

Biologia vastustaa laihtumista. Eihän evoluutiossa henkiinjäämisen kannalta ole ollut järkevää suosia painonpudotusta edistäviä mekanismeja. Kaikki ravinto, mitä on ollut tarjolla, on ollut syytä varastoida.

– Kyse ei ole vain siitä, että päättää tai on päättämättä laihtua. Biologian voima ylittää tietoisen yrityksen laihtua.

Laihtumisen hankaluutta selittävät ainakin kaksi eri mekanismia

Kun laihdutamme, elimistö yrittää saada meitä syömään enemmän lisäämällä nälkähormonien eritystä ja vähentämällä kylläisyyshormonien eritystä. Lisäksi keho yrittää alentaa perusaineenvaihduntaa, jotta energiaa ei kuluisi niin paljon.

– Mitä rajumpia laihdutuskeinoja ihminen käyttää, sitä voimakkaammin nämä kaksi vastaiskua kytkeytyvät päälle.

Laihdutus laskee perusaineenvaihduntaa

Nopea laihdutus on haitallista, koska elimistö ei pysy mukana tahdissa. Nopea laihdutus vaatii vähäistä syömistä, jolloin keho ottaa tarvitsemansa energian rasvakudoksesta. Rasvan käyttö energiaksi kiihtyy johonkin pisteeseen asti, mutta vähitellen energiaa otetaan myös lihaskudoksesta elimistön tarpeisiin. Näitä tarpeita ovat ihmisen peruselintoiminnot, kuten hengittäminen, sydänlihaksen toiminta ja lämmönsäätely. Nopeaan laihduttamiseen liittyvä lihaskato aiheuttaa perusaineenvaihdunnan laskua. Silloin yleensä puhutaan säästöliekistä, mikä tarkoittaa, että elintoimintojen ylläpitoon tarvittava energiankulutus laskee.

Pietiläisen tutkimusryhmän tutkimusten perusteella on näyttöä siitä, että soluissa energiaa kuluttavien koneistojen, mitokondrioiden, aktiivisuus vähenee rasvakudoksessa laihdutuksen seurauksena. Se voisi heikentää rasvakudoksen energiankulutusta ja selittää perusaineenvaihdunnan laskua ja laihdutuksen vaikeutta.

– Laihtumiseen liittyy kuitenkin paljon yksilöllistä vaihtelua sekä asioita, joita ei pystytä mittaamaan. Jotakin nopea painonpudotus voi motivoida alkuun, kunhan sitten on myöntyväinen faktalle, että painonpudotuksen jälkeen keho on pienempi, energiantarve alhaisempi ja ruokailu muuttuu pysyvästi. Aiempiin tottumuksiin ei voi palata, jos painon haluaa pitää pudotetulla tasolla.

Erityisen hyvin tiedetään liikunnan tehostava vaikutus. Lisäksi liikunnasta tulee hyvä mieli ja se tukee hyvää syömistä. Painonpudotuksen jälkeen aktiivisesti liikkuvat pystyvät ylläpitämään painon huomattavasti liikkumattomia paremmin. Erityisesti ikääntyneet liikkuvat usein vähän ja matalalla teholla. Tämä lihasten vähäinen käyttöaste liittyy sitten perusaineenvaihdunnan madaltumiseen, kun fysiologisesti aktiivinen lihaskudos korvautuu rasvakudoksella.

Perusaineenvaihdunnan ylläpitämisen kannalta muutoksen kannattaakin olla kokonaisvaltainen ja maltillinen, jotta uudet elämäntapamuutokset omaksutaan pysyvästi. Jos muuttaa kaiken kerralla liian radikaalisti, on usein oltava valmis pysymään sillä tiellä.

Nälän ja kylläisyyden säätely on biologista

Suoliston nälkähormonit saavat syömään lisää, ja kylläisyyshormonit jarruttavat syömistä. Tiedetään, että kylläisyyshormonien erittymisessä on yksilöiden välistä vaihtelua. Tutkimuksissa on havaittu, että lihavilla kylläisyydestä vastaavien hormonien, GLP-1:n ja PYY:n pitoisuus verenkierrossa aterian jälkeen on alhaisempi kuin normaalipainoisilla. Lihavilla nälkä ei lähde.

– Hormonaalinen kylläisyysvaste eli tunne kylläisyydestä on fysiologinen ilmiö, jota yksilö ei voi päättää. Yksilö voi toki päättää, syökö enemmän, muttei sitä, tuliko kylläiseksi.

Sitä, onko alhainen kylläisyyshormonien pitoisuus syynä lihavuudelle vai onko lihavuus aiheuttanut alhaista pitoisuutta, ei vielä tiedetä.

Geeneillä on osuutensa pelissä. Lihavuuden genetiikka on kuitenkin monimutkainen asia. Joitakin yksittäisten, lihavuudelle altistavien geenien mutaatioita tiedetään, mutta on myös suuri joukko geenejä, joiden itsenäinen merkitys on vähäinen. Jos kuitenkin lihavuudelle voimakkaimmin altistavien geenien mutaatioita on sattunut kohdalle, ruokahalun säätely voi olla hankalampaa.

– Ruokahalun säätelyyn vaikuttaa siis perimä, mutta uskoakseni systeemin saa sekaisin myös lihomisella. Siksi lihavuuden ehkäisy on varmasti kaikista keskeisintä. Koska kun kerran lihoo, fysiologia suosii jatkossakin lihavuutta.

Kliinisessä potilastyössä Pietiläinen on havainnut, että monella jojolaihduttajalla paino tahtoo palata yleisimmin vallinneeseen painoon. Näyttää käyvän niin, että elimistö tulkitsee korkeimman koskaan saavuttamansa painon mukavuuspainokseen, johon se yrittää aina uudelleen pyrkiä. Sekin selittää painonhallinnan hankaluutta.

Syömiseen liittyy vahvasti myös tunteet

Pietiläisen näppituntuma on, että usein naisilla tunteet sekoittavat laihduttamista enemmän kuin miehillä.

– Tämä on kuitenkin karkea yleistys, hän jatkaa. Meillä on paljon tunnesyömiseen taipuvaisia miehiä, ja erityisesti paljon alkoholilla tunteita sääteleviä miehiä, joilla esiintyy lihavuutta. Syöminen ja tunteet kytkeytyvät aivojen palkitsemisjärjestelmiin. Ruoka aiheuttaa meissä tunteita.

Lihavuusleikkaus ja -lääkkeet lihavuuden hoidossa

Lihavuusleikkaus on tarkoitettu vaikeasta lihavuudesta kärsiville, kun muut keinot on todettu riittämättömiksi ja lihavuus aiheuttaa terveyshaittaa. Lihavuusleikatuista suuri osa onnistuu painonhallinnassa pitkässä seurannassa, kun taas perinteisistä laihduttajista suurimmalla osalla paino palaa entiselleen. Lihavuusleikkauksesta on siis merkittävä apu.

Lihavuuslääkkeet ovat lupaava lihavuuden hoitomuoto. Markkinoilla on jo kolme lääkettä, joista kaksi vaikuttaa ruokahalua vähentävästi ja yksi rasvojen imeytymistä heikentävästi. Ruokahalua vähentävät vaikuttavat veren kylläisyyshormonipitoisuuteen ja aivojen nälkäkeskukseen.

– Ikään kuin olisi koko ajan aterianjälkeisessä, kylläisessä tilassa. Ihmelääkkeiksi niistä ei ole, mutta ne ovat todistetusti tehokkaita. Painonpudotus on 2–3 kertaa suurempaa lääkkeillä kuin ilman. Siinä mielessä niiden käyttöä pitäisi lisätä, kertoo Pietiläinen.

– Lääkehoito on pitkä. Kun ruokahalu viedään lääkinnällisesti pois, se palaa, kun lääkehoidon lopettaa. Se vaatii siis pitkän seurannan ja hoidon. Lihavuuden hoito lääkkeillä on ilman muuta tulevaisuutta.

Painonhallinnan avainsana on yksilöllisyys

Yksilön lihavuuden hoidon suunnittelussa pitäisi identifioida lihavuuteen johtaneet tekijät. Ne ovat yksiöllisiä – jollain se on ruokavalio, toisella liikunta, uni, stressinhallinta tai tunnesyöminen.

Mikään ulkopuolelta tuleva dieetti tai lista sallituista ja kielletyistä ruoista ei ole avain, vaan painonhallinta lähtee tarkastelemalla ihmisen omaa elämää. Silloin painonhallinnasta tulee uusi elintapa, joka kantaa pitkällä tähtäimellä.

Toinen keskeinen asia muutosprosessissa armollisuus itseä kohtaan. On tärkeää oppia tunnistamaan omat voimavarat, jotta muutosprosessi voi olla myös mielen hyvinvointia tukeva. Rajut muutokset aiheuttavat paitsi rajun biologisen vastaiskun, myös helposti tyytymättömyyttä ja riittämättömyyttä, jos itselle asetettuihin tavoitteisiin ei yllä.

Maltillinen, korkeintaan 0,5–1 kg viikossa etenevä painonpudotus mahdollistaa maltillisemmat, paremmin ylläpidettävissä olevat painonhallinnan keinot.

Kirsi Pietiläinen

• Koulutus: Sisätautilääkäri, Elintarviketieteiden maisteri (ravitsemustiede)
• Työskentelen: Lihavuustutkijana, opettajana ja lihavuuslääkärinä
• Väitöskirjan aihe: Kaksosten painonkehitys ja aineenvaihdunta
• Mitä parhaillaan tutkin: Mitokondriomuutoksia lihavuudessa ja erilaisten laihdutusmenetelmien jälkeen. Digivalmennusta lihavuuden uutena hoitomenetelmänä (Painonhallintatalossa)