Hyppää sisältöön
Etusivu / Terveys & Hyvinvointi / Maija Karala yhdistelee tiedettä ja luovuutta

Maija Karala yhdistelee tiedettä ja luovuutta

Maija Karala innostuu dinosauruksista ja kummallisesta luonnosta. Kiinnostuksen kohteet pääsevät oikeuksiinsa hänen kuvituksissaan.

Tiina Eloranta, toimittaja
Julkaistu 26.11.2019
Päivitetty 3.12.2019
Maija Karala. Kuva: Ville Sinkkonen

Ehdottomasti paleotaide, vastaa Maija Karala kysymykseeni, mikä on hänen suosikkinsa kuvitusaiheissa. Paleotaiteella Karala tarkoittaa dinosaurusten ja muiden esihistoriallisten eliöiden kuvittaminen sellaisina, kuin ne olisivat nykytieteen mukaan oikeasti voineet olla.

– Paleotaide on vaikea mutta palkitseva ala, jossa on juuri sopiva yhdistelmä tiedettä ja luovuutta. Lisäksi alalla on hieno kansainvälinen yhteisö, Karala kertoo aiheen kiehtovuudesta.

Myös Maija Karalan puoliso Ville Sinkkonen on paleotaiteilija. Kotona käydään siis pitkiä keskusteluja vaikkapa siitä, millaiset huulet sapelihammaskissoilla oli.

Kuvittava biologi

Maija Karala, 31, tuntee luontoaiheet, onhan hän koulutukseltaan biologi.

Piirtänyt hän on siitä saakka, kun oppi pitämään kynää kädessä. Pitkään Karala ajatteli, että kuvittaminen olisi vain harrastus.

– Aioin ensin tutkijaksi ja sitten tiedetoimittajaksi. Tiedetoimittaja minusta tulikin. Piirtämisestä tuli vähän vahingossa työtä siinä ohessa, ja nyt se on vähintään yhtä iso osa uraani kuin kirjoittaminenkin.

Karala on kuvittanut muun muassa oppikirjoja ja Helsingin Sanomien artikkeleita. Kun Karala laskee kuvittamiensa kirjojen määrää, se ihmetyttää hän itseäänkin: 11 yläkoulun ja lukion oppikirjaa ja yksi muu tietokirja. Lisäksi hän on kääntänyt ja toimittanut kaksi lastenkirjaa.

Vapaa-ajan ongelma sanana tuntuu olevan outo käsite, enemmänkin se naurattaa Karalaa.

– Harrastan pitkälti samoja asioita kuin teen työkseni, joten selkein ero työn ja vapaa-ajan välillä on se, tuleeko siitä palkkaa, ja sekin on usein vähän sumea.

Vähäisillä lomillaan Karala ottaa läjäpäin luonto- ja eläinvalokuvia, joita hän käyttää kuvitusten apuna. Lisäksi hän yrittää ehtiä työstää omia projektejaan. Tällä hetkellä keskeneräisiä harrastusprojekteja ovat esimerkiksi sarja ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykekarttoja maapallosta 252 miljoonaa vuotta sitten. Lisäksi hän työstää piirrossarjaa, joka esittelee hevoseläinten monimuotoisuutta viime jääkaudella.

– Ihan oikeaa vapaa-aikaa yritän viettää lukemalla kirjoja, pelaamalla videopelejä ja viettämällä aikaa kesyrottieni kanssa, mutta niistäkin huomaan napsivani työhön liittyviä ideoita.

Kalojen mitalla -kirja

Kalojen mitalla -kirjassa tutustutaan muun muassa haukeen.

Yhteistyö Carlos da Cruzin kanssa

Syksyllä 2019 ilmestyi kirja Kalojen mitalla, joka on kirjasarjan kolmas osa. Edelliset ovat Eläinten mitalla ja Dinosaurusten mitalla. Karala oli mukana dinosaurus- ja kalakirjojen teossa.

– Kalojen mitalla on lasten tietokirja, jossa esitellään kalojen monimuotoisuutta vertailemalla niitä tuttuihin arkipäiväisiin asioihin ja ihmiskehoon. Mukana on sekä suomalaisia kaloja että kaikenlaisia eksoottisia eväkkäitä sormenkynnen kokoisesta merikrotista bussinkokoiseen valashaihin, Karala kuvailee.

Maija Karala kävi läpi Carlos da Cruzin kirjoittaman englanninkielisen käsikirjoituksen, tarkisti tietoja tieteellisestä kirjallisuudesta, ehdotti lisäyksiä ja lopulta suomensi käsikirjoituksen.

– Carlosilla on aivan erilainen tyyli kuin minulla, ja se sopii mahtavasti lastenkirjojen kuvittamiseen, Karala kehuu. – Kalojen mitalla -kirjaa edeltänyttä Dinosaurusten mitalla -kirjaa tehdessä paleotaiteilijataustani pääsi kuitenkin hyötykäyttöön, koska pystyin keräämään Carlosille mallikuvia ja ohjeita avuksi dinojen kuvittamiseen. Suurin osa esimerkiksi Googlen kuvahaun tarjoamasta materiaalistahan on hyvin kaukana näiden eläinten oikeasta ulkonäöstä, joten uskottavat dinosaurukset eivät ole mikään läpihuutojuttu.

Karala kiittelee yhteistyötä.

– Pätevien ammattilaisten kanssa on aina mukavaa tehdä yhteistyötä. Teen suuren osan työstäni melko yksin, joten tällaiset yhteisprojektit ovat aina tervetullutta vaihtelua.

Lue myös Pieni merenneito -musikaali tuo näyttämölle taikaa ja aikataulujen palapelin

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi