Majojen rakentaminen ja intiaanileikit – lapsuuden leikit sodan jälkeisessä Suomessa
Sotien jälkeen, jälleenrakentamisen aikana kotona saattoi olla ahdasta tai kotia vasta rakennettiin. Lapset leikkivät kotien ulkopuolella. Toiset lapset leikkivät metsässä tai soramontuilla, toiset ratapihoilla ja kerrostalojen kellareissa – asuinpaikasta riippuen.
Antti Malinen ja Tuomo Tamminen tarkastelevat toisen maailmansodan päättymisen jälkeistä aikaa kirjassaan Jälleenrakentajien lapset. Kirjoittajat halusivat ymmärtää, miten lapset kokivat elämänsä erilaisissa ympäristöissä, millaisia tuolloin olivat lapsuuden leikit. Kirjoittajat keräsivät laajan lähteistön. Kirjassa lapsuudestaan kertovat entiset lapset, nyt jo vähintään keski-ikään ehtineet aikuiset.
Malisen ja Tammisen kirja palaa laajojen alkuperäislähteiden, muisteluaineistojen ja valokuvien kautta 1940- ja 1950-luvun Suomeen. Kun aikuiset olivat töissä, lapset kerääntyivät pihalle leikkimään ja seikkailemaan.
Lapsuuttaan muistelevat kertovat muun muassa vapaamuotoisesta, ryhmässä tai yksin viettämästään vapaa-ajasta. Isolla porukalla leikittiin polttopalloa, rosvoa ja poliisia, intiaanileikkejä, vakoilua tai vaikka tervapataa.
Eräs herra Humppilasta muistelee, että poikien urheiluharrastukset aiheuttivat välillä vanhemmille harmaita hiuksia ja joskus jopa särkyneitä ikkunoita. Housujen polvet olivat usein rikki.
Talvella lapsuuden leikit käsittivät lumisotaa, kesällä tavanomaisia sotaleikkejä. Sotaleikit ja majojen rakentaminen olivat nuorten poikien suosikkileikkejä vuosina 1944–1951. Pojat kaipasivat toimintaa, mutta kyllä puissa kiipeily ja erilaiset hyppyleikit kiinnostivat myös tyttöjä.
Tapani Markkula Lammilta kertoo, että he kaivoivat talvisin lumeen juoksuhautaverkosto, jossa lapset leikkivät. Liisa Hätinen Pielavedeltä muistaa, miten isä teki hänelle potkulaudan, jossa pyörät olivat vanhoista lastenvaunuista.
Leluilla leikkiminen oli suosittua ja lapset osasivat tehdä niitä itsekin. Käpylehmien lisäksi syntyi esimerkiksi kaarnalaivoja, puumiekkoja ja leikkipyssyjä. Kuralätäköt kiehtovat lapsia vuosikymmenestä toiseen. Keväiset patoleikit taitavat olla monella muistissa.
Jälleenrakentajien lapset kuvaa elävästi, millaista lapsen elämä oli sodasta toipuvassa Suomessa. Kirja auttaa ymmärtämään myös omien vanhempien kokemuksia.
Antti Malinen, FT, on tutkijatohtori Yhteiskunnan historian huippuyksikössä, Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksella. Malinen on erikoistunut toisen maailmansodan jälkeiseen sosiaali- ja perhehistoriaan Suomessa sekä lastensuojelun ja perheneuvonnan historiaan.
Tuomo Tamminen on hämeenlinnalainen vapaa tiedetoimittaja.