Hyppää sisältöön
Etusivu / Ruoka & Ravitsemus / Mökkihöperöiden kesäkeittiö

Mökkihöperöiden kesäkeittiö

Kesän tullen väki kirmaa mökeille. Tässä pari vinkkiä helppoon kesäkokkaukseen. Myös kesävieraat saavat osallistua ruoanlaittoon!

Heljä Hyytiä
Julkaistu 2.5.2018
Päivitetty 14.6.2019

Salaatit ovat mitä parhainta kesäruokaa ja syntyvät kuin itsestään, kun raaka-aineet ovat tuoreita ja kätevästi saatavilla. Salaateista saa helposti muokattua tarpeen mukaan ruokaisampia tai keveämpiä lisukkeita vaihtamalla. Näin niistä riittää isommallekin joukolle. Lisäksi salaatteihin voi aina upottaa esimerkiksi yli jääneet perunat tai savukalan rippeet ja vähentää samalla ruokahävikkiä.

Vartaista saa muokattua joka makuun sopivia: laita esille valmiiksi paloiteltuna kasviksia, kanaa, kalaa tai lihaa ja anna ruokailijoiden itse koota vartaat. Grillimestariksi nimetty vieras saa kunnian hoitaa loput. Tarjoa vartaiden ohessa vielä salaattia, niin kesän paras makuelämys on taattu.

Tuoretta leipää syntyy mökkioloissa pika pikaa ihan paistinpannullakin. Leipätaikinan teko voi olla myös pikkuväelle kiva ohjelmanumero. Kokeile leivän päällä vaihteeksi erilaisia kasvistahnoja, maukkaita ohjeita löydät Sydänmerkin sivuilta.

 

Lue myös Villiyrtit ovat parhaimmillaan alkukesästä

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi