Hyppää sisältöön

Painetta vain sopivasti – muista nämä verenpaineesta

Kohonnut verenpaine on usein oireetonta, muttei suinkaan harmitonta.

Anna-Mari Hekkala, ylilääkäri
Julkaistu 20.8.2021

Lähes kahdella miljoonalla suomalaisella on kohonnut verenpaine. Paine alkaa nousta 40 ikävuoden jälkeen ja jatkaa nousuaan miehillä noin 70 ja naisilla noin 80 vuoden ikään asti. Liiallinen paine rasittaa sydäntä ja verisuonia sekä erityisesti aivoja aiheuttaen aivoinfarkteja ja muistisairauksia.

Jokaisen tulee olla tietoinen omasta verenpaine­tasostaan viimeistään keski-iästä lähtien.

Omat kotona tehtävät mittaukset ovat luotettava tapa todeta painetaso, ja tulokset pitää aina ottaa mukaan lääkärin vastaanotolle. Epäselvissä tapauksissa painetasoa voidaan tutkia vuorokausirekisteröinnillä.

Lääkehoidolla verenpaine saadaan yleensä normalisoitua.

On tavallista, että tarvitaan kaksi tai useampiakin lääkkeitä. Jos verenpaine on lääkityksestä huolimatta koholla, syynä on yleensä liian pienet lääkeannokset tai elintapatekijöihin ei ole puututtu riittävän ponnekkaasti. Lääkitys ei ole yksittäinen kuuri, vaan vuosia jatkuva.

Monet elintapoihin liittyvät tekijät vaikuttavat verenpaineeseen. Tärkeimpiä paineen kohottajia ovat ylipaino, suolan käyttö, stressi, nikotiinituotteet, liiallinen alkoholin käyttö, uniapnea ja liikkumattomuus. Verenpainetta hoidetaan vaikuttamalla näihin tekijöihin.

Verenpaineen tavoitearvot ovat omissa mittauksissa alle 135/85 mmHg, monilla sydänpotilailla jopa alle 130/80 mmHg. Iäkkäillä tavoite on sama, tosin jos ajoittaiset paineen vaihtelut ovat ongelma, voidaan heillä hyväksyä vähän korkeampia arvoja. Seurantakäynnillä pitäisi käydä vähintään kahden vuoden välein, tarvittaessa useamminkin.

 

Lue myös:

Kuinka paljon pitempään sukulaiseni olisivat eläneet jos he olisivat saaneet tämän päivän lääketieteen täsmäohjeet ja lähes ihmeitä tekevän hoidon, Juhani Vahtokari pohtii blogissaan Sydämellinen lääketiede.

Sydänliiton verkkoluento: Sydänsairauksien periytyvyys (Youtube)

Periytyykö sepelvaltimotauti? Tai läppävika? Entäpä rytmihäiriöt? Luennolla Sydänliiton ylilääkäri Anna-Mari Hekkala kertoo, miten sydänsairaudet periytyvät.

Miksi kohonnut verenpaine on vaarallista?

Kohonnut verenpaine (hypertensio) on yksi tärkeimmistä sydän- ja verisuonisairauksien vaaratekijöistä. Pitkään jatkuessaan kohonnut verenpaine johtaa valtimoverisuonien vaurioitumiseen ja ateroskleroosiin eli valtimoiden kovettumiseen. Koska valtimosuonia tarvitaan kaikkialla elimistössä, niiden vaurioituminen voi haitata monien elinten toimintaa. Parasta olisi, jos kaikki hypertension aiheuttamat haitat voisi ehkäistä ennalta. Siksi verenpaineen mittaaminen, eli tietoisuus omasta verenpaineesta, ja tarvittaessa verenpaineen hoito on niin tärkeätä.

Tatamilla Antti Aho keskittyy vain harjoitteluun

Jujutsu ja filippiiniläinen taistelulaji escrima vaativat täydellisen keskittymisen, ja se sopii Antti Aholle. Sydäninfarkti unohtuu salilla täysin.

Lue seuraavaksi

Haku

Löytynyt 0 tulokset