Hyppää sisältöön
Etusivu / Terveys & Hyvinvointi / Musta Kotka lennossa

Musta Kotka lennossa

Mika Kempaksen dekkari Musta Kotka antaa aihetta ajatteluun.

Marja Kytömäki
Julkaistu 5.8.2022
Mika Kempas. Kuva Sofia Virtanen

Satamakaupunki Kotka luo oivalliset puitteet uuden kotkalaiskustantamon perustajan esikoisteokselle, jota tekijät itse luonnehtivat hybridiksi.

– Kaikki alkoi yhdestä Vesku Langin kuvasta, kustantaja Mika Kempas kertoi lämpimäisestään kesäkuussa uuden kustantamon neljän ensimmäisen teoksen julkistamistilaisuudessa Kotkan Merikeskus Vellamossa.

Kuva, joka lopulta päätyi myös kirjan sivuille, sai alun perin Kempaksen mielikuvituksen lentoon.

Kirja rakentuu Langin mustavalkoisista valokuvista ja Kempaksen mininovelleista tai proosarunoista. Valokuvat eivät ole tekstin kuvitusta, eivät välttämättä aina edes tekstin innoittajia. Itsenäiset elementit täydentävät ja syventävät toisiaan.

Satamakaupungin synkät pilvet ja pimeät kujat toimivat näyttämönä paikallislehden pikku-uutisten epäselvissä olosuhteissa sattuneisiin kuolemantapauksiin, mahdollisesti henkirikoksiin. Itsenäisistä kuvan ja tekstin kokonaisuuksista muodostuu lopulta yhden vuorokauden aikana tapahtuva tarina, joka tuntuu aivan mahdolliselta.

Sopivasti viitteellinen teksti jättää tilaa lukijan omalle ajattelulle. Ehkä se saa työstämään omia pelkoja, pettymyksiä, syyllisyyttä, pahuutta, kenties myös lojaalisuutta, rakkauttakin. Saako paha aina palkkansa, ja onko se hyvä vai paha? Onko pahoja tekoja ylipäätään mahdollista hyvittää? Vai päättyykö kaikki unohdukseen?

Vaikka kirja on pieni ja helppolukuinenkin, suosittelen varaamaan lukukokemukseen perusdekkaria rauhallisemman tilan. Se kyllä palkitsee.

Musta Kotka

Mika Kempas: Musta Kotka. Kuvat Vesku Lanki. Kustantamo etc. 2022. Kirjan kannen suunnittelu: Kaisa Naakka

Lue myös Juha Mattilan haastattelu Kirjoittaminen tuo päivään rytmiä.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi