Hyppää sisältöön
Etusivu / Terveys & Hyvinvointi / Muutokseen sopeutumisen lepokeitaat

Muutokseen sopeutumisen lepokeitaat

Elämään mahtuu isoja muutoksia, surua ja iloa. Muutoksen hetkellä tunteille on hyvä antaa aikaa.

Tiina Eloranta, toimittaja
Julkaistu 15.11.2022
Päivitetty 22.11.2022

Isojen muutosten keskellä ei kannata jäädä yksin. Ystävien ja tuttavien tuen lisäksi tarvitsemme taukotupia, lepokeitaita ja tankkauspisteitä, kuten terapeutti ja eroasiantuntija Marika Rosenborg sanoo.

Surun ja epävarmuuden tunteet kaipaavat rinnalleen iloa ja hyvien asioiden kokemusta. Ilo ja hyvät kokemukset antavat voimia kohdata ikävät tunteet.

– Olen monta kertaa saanut nähdä, kuinka ihmiset haluaisivat vain suorittaa vaikean vaiheen mahdollisimman nopeasti pois häiritsemästä omaa elämää.

Tunteille on hyvä antaa aikaa, huomiota ja tilaa.

– Sinulla on oikeus ilmaista tunteitasi rakentavasti ja suoraan niin, ettei sinun tarvitse olla varuillasi siitä, mitä se herättää kuulijassa.

On myös tärkeää opetella kuuntelemaan toista ihmistä. Tarvittaessa myös laittamaan rajoja, jos tilanne kehittyy sellaiseksi. Rosenborg puhuu myönteisestä jämäkkyydestä. Tällä hän tarkoittaa olotilaa, jossa ihminen kokee luottamusta itseään kohtaan ja uskaltaa siksi ilmaista ajatuksiaan, vaikka ne voivatkin poiketa muiden ajatuksista. Jämäkkä ihminen ottaa epäonnistumiset oppimiskokemuksina, puolustaa omia ajatuksiaan ja on valmis perustelemaan ne.

Elämänmuutokseen sopeutuminen vie aikaa ja tuo aika on yksilöllinen. Joskus läheiset ja ystävät hoputtavat toipujaa.

– Sinulla on kuitenkin oikeus edetä omaan tahtiin. Et ole suorittamassa vaan oppimassa.

Harjoitus: Kirje tulevaisuuteen

Kirjoita itsellesi vuoden päähän kirje, jossa kuvaat tarkasti, missä tilanteessa haluat silloin elämässäsi olla.

Kirjoita kirje preesensissä, jotta voit mahdollisimman hyvin asettua maisemaan, jossa asioihin on tullut muutos. Kiinnitä kirjeessä huomiota yksityiskohtiin ja uskalla unelmoida. Lue kirje vuoden kuluttua: voit yllättyä. Muista laittaa siitä muistutus kalenteriin, jotta asia ei unohdu.

 

Marika Rosenborg on helsinkiläinen terapeutti, eroasiantuntija, mindfulness-ohjaaja ja tietokirjailija. Marika uskoo uusiin alkuihin ja siihen, että kaikissa ihmisissä on mahdollisuuksia, jotka ansaitsevat tulla näkyviksi.

Marika Rosenborgin uusin kirja Luopumisen kauneus – Kirja hellittämisestä ja hyväksymisestä. Hidasta elämää, 2022

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi