Outi Heiskanen mursi, muutti ja loi uusiksi taiteen
Harvoista suomalaisista taiteilijoista on kirjoitettu niin paljon haastatteluita, lehtikirjoituksia, artikkeleita ja tehty niin monia radio- ja tv-ohjelmia sekä filmejä, Tuula Karjalainen kertoo kirjoittamassaan kirjassa Outi Heiskanen – taiteilija kuin shamaani (Siltala 2021).
Taiteilijalla Tuula Karjalainen tarkoittaa ystäväänsä, graafikko Outi Heiskasta (s. 1937). Karjalainen ja Heiskanen tutustuivat vuosikymmeniä sitten Espoon Hanasaaren kulttuurikeskuksen järjestämässä taideseminaarissa. Tuolloin Karjalainen huomasi, että Heiskasen persoona vetää ihmisiä puoleensa kuin hunaja mehiläisiä. ”Jo samana iltana meidän pieneen huoneeseemme oli ahtautunut yli puolet koko kurssin osallistujista.”
Heiskasen ympärillä kävi jatkuva kuhina. ”Oli läheiset, lapset, aviomies, rakastajat ja taiteilijaystävät, sitten melko läheiset ja sellaisiksi pyrkivät”, Karjalainen kirjoittaa.
Heiskanen rakasti julkisuutta ja julkisuus häntä. ”Hän oli karismaattinen, kielellisestikin lahjakas ja omintakeinen sekä värikäs persoona, joka ei kieltäytynyt arkisistakaan esiintymisistä.”
Isän tytöstä taiteilijaksi
Outi Heiskanen piirsi lapsena äidin pyynnöstä hyviä kuvia, että ”isä pääsee pois rintamalta”. Ja isä tuli kotiin.
Karjalainen kertoo, että aikuisena Heiskanen kertoi miettineensä, että äidin pyyntö oli avainkokemus taiteilijauralle. ”Yritys parhaan kuvan piirtämisestä tarttui jotenkin kiinni sieluun eikä hellittänyt koskaan.”
Opiskelu Taideteollisessa oppilaitoksessa kuvaamataidon opettajaksi takasi taiteilijalle leivän pöytään. Taideteollisessa oppilaitoksessa Outi Heiskanen tapasi tulevan aviomiehensä Toivo ”Topi” Heiskasen.
Outi Heiskanen löysi teostensa aiheet mielensä kerrostumista ja kaikesta näkemästään. Karjalaisen mukaan niissä näkyy surua, rakkautta, iloa, kuolemaa, pelkoa, kaipuuta, syntymää, raskautta.
”Outin työt eivät julista, eivät väitä, eivätkä selitä. Silti niissä on jokin emotionaalinen taso, joka tuo teokset vastaanottavaisen katsojan iholle.”
Taiteilijapersoona teki ahkerasti töitä. Hän rakasti suuria tapahtumia ja näyttelyitä, jotka ”eivät noudattaneet totuttua taidemaailman näyttelykaavaa, vaan olivat jännittäviä, yllättäviäkin, kuuluvia ja näyttäviä tapahtumia, enemmän jonkinlaisia kokonaistaideteoksia ja performansseja kuin klassisia taidenäyttelyitä”, Karjalainen kirjoittaa.
Tarve pitää näyttelyitä vei Outi Heiskasta näyttelystä toiseen. ”Merkillinen vietti toi näyttelyvietti – se on sukua nälälle ja kiimalle. Yritetään lentää korkealle niin kuin mehiläiset ikään, jotakin semmoista siinä täytyy olla…”, taiteilija kirjoitti päiväkirjaansa.
Matkustaminen viehätti graafikkoa
Näyttelyt veivät häntä ympäri maailmaa, mutta hän teki matkat myös esimerkiksi Intiaan ja Nepaliin. Nepalin matkan jälkeen Outi Heiskasen muisti alkoi heiketä. Vuosien mittaan sairaus tuli aina vain ilmeisemmäksi. Hänen taikapiirinsä oli kuitenkin niin vahva, että sairauskaan ei sitä hevin muuttanut, Karjalainen kirjoittaa.
”Huononevasta muististaan huolimatta tai ehkä juuri siksi hänen intonsa tehdä uusia asioita vain lisääntyi, itse asiassa projektit suurenivat ja etsivät uusia luovuuden väyliä. Hän ei halunnut pysähtyä eikä rauhoittua odottamaan hämärtyvää tulevaisuuttaan, vaan elää väkevästi niin kauan kuin se vähänkin on mahdollista.”
Nyt unohdus on voittanut hänen elämänsä. ”Hän ei ole kuollut mutta ei enää tavoitettavissa”, Karjalainen toteaa.
Mutta ihmiset eivät unohda Outi Heiskasta, hänen teoksiaan ja uraansa. Hänen grafiikkaansa, performansseja ja installaatioita.
Karjalainen kirjoittaa kirjan viimeisillä riveillä:
”Taiteilijana Outi sai kaiken mitä kukaan voi toivoa – palkintoja, arvonimiä, varallisuutta ja kunnioitusta. Kaikkea tätä hän arvosti suuresti, mutta suurinta hänestä oli ollut kuitenkin ihmisenä olo, tämä matka kohdusta kuolemaan, kuten hän vuonna 2002 kiteytti elämäänsä: Ihmeellistä on ollut saada olla ihminen.”
Ateneum, Outi Heiskanen 8.10.2021–9.1.2022, 3.krs, ripustuskuva.
Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen
Ateneumin taidemuseossa Helsingissä on Outi Heiskasen näyttely ajalla 8.10.2021–9.1.2022.
Näyttelyn on kuratoinut Heiskasen taiteen tuntija ja pitkäaikainen ystävä FT Tuula Karjalainen yhdessä Ateneumin intendentin Sointu Fritzen kanssa.
Lue myös: