Seija Kiiverin sydämellä on yhteislaulun taika

Nykyään harmonikalla soitetaan kotona kaksin verroin, sillä se on äidin ja esikoulua käyvän Jonin yhteinen harrastus.
– Poika tahtoi sitä itse, Seija Kiiveri hymyilee.

Äitiyden myötä kiivastempoinen urasukkulointi musiikkiteatteriprojekteineen on jäänyt tai ainakin tauolla. Sen sijaan Seija on keskittynyt jakamaan Haminan kansalaisopiston musiikinopettajana kaikkea sitä musiikillista ja inhimillistä pääomaa, mitä vuosikymmenten aikana on takkiin tarttunut.

Toki tilaa on mieluisille projekteillekin, kuten Kymenlaakson Sydänpiirin laulukirjalle.

– Meitä oli sitä tekemässä aivan ihana työryhmä, kertoo Seija silmät säteillen. Säveltäjä, kuoronjohtaja Jouni Sjöblom ja Seija sekä poimivat sopivia kappaleita – kansanlauluja, lastenlauluja, iskelmiä – että tekivät niitä itse.

Yksi mukaan valituista, Ragni Malmsténin tunnetuksi tekemä Laihduttajan samba, soi aikoinaan alituiseen radiossa ja muutti monen korvamadoksi.

– Tytär on kertonut, että Ragni Malmstén lauloi sitä suihkussa, paljastaa Seija. – Koin tämän heti omaksi. Minulla ei ole ikinä ollut paino-ongelmia, vaikka syön kuin hevonen. Se johtuu ehkä siitä, etten ikinä ehdi syödä päivällistä. Kun kotiudun myöhään töistä, ”yöllä kinkkua mässään,/sitten maksamakkaraa”.

Georg Malmsténin rikkaasta lauluperinnöstä on poimittu myös Riepumatto, jonka hieno, Helena Eevan kirjoittama teksti kertoo elämän kirjosta ja edustaa Seijan mielestä sananikkarointia parhaimmillaan.

Omaa tuotantoa edustaa mm. riemukas lastenlaulu Keittiössä kuutamolla.

– Sen sanoittajan Marita Niskasen kanssa tavattiin parikymmentä vuotta sitten Kymenlaakson kesäyliopiston sanoitusseminaarissa. Tunnistin heti lahjakkuuden, ja siitä alkoi meidän yhteistyö.

Eikä Seija malta olla kehaisematta: – Mielestäni kirjan tietoiskut ovat todella hyviä ja tarpeellisia ihan jokaiselle. Nuottikirjasta tuli kierreselkäinen, jotta sivut eivät niitä käännettäessä repeile. Kaksisivuiset kappaleet ovat aina samalla aukeamalla. Se helpottaa säestämistä.

– Olin juuri Lahdessa kouluttamassa ohjaajia kirjan käyttöön Tarja Mänttärin kanssa, sillä tarkoituksena ei ole, että tämä jää pelkästään paikalliseksi. Se on tehty hyödyttämään kaikkia halukkaita.

Mutta miksi meidän pitäisi laulaa yhdessä? Terveys- ja hyvinvointivaikutusten luettelosta nousee yksi ylitse muiden: yhteisöllisyys ja sen seurannaisilmiöt.

– Laulun riemua ei saa viedä keneltäkään! Seija muistuttaa. – Usein ns. laulutaidottomuudessa on kyse korvan ja kurkun harjoittamattomuudesta, jonka oppii korjaamaan käytännössä lihastyöllä.

Vain promille ihmisistä ei itse kuule, miten laulaa, mutta Seijan mielestä se ei ole mikään syy luopua laulamisen ilosta:

– Kansalaisopistossa kuka vaan saa opiskella laulua. Jokainen voi osallistua yhteislauluhetkiin tai tulla laulutaidottomille tarkoitetuille kursseille.

Toki kuorolaulajille itsensä toteuttaminen on ehkä tärkein motiivi, mutta hyvänä kakkosena tulee sosiaalisuus ja kolmosena jakaminen, ilon tuottaminen kuulijoille.

– Kuoron yhteishenki syntyy, kun painitaan samojen ongelmien äärellä, uskoo Seija. Hän itse johtaa ja on johtanut useita kuoroja. Ruohonjuurityö on äänten opettamista silloin, kun lauletaan äänissä.

– Palkinto on suuri, kun laulu lähtee soimaan, hän huokaa, mutta lisää, että yhtä lailla kuoronjohtaja kokee nautintoa, kun yksiäänisesti laulettaessa kuoro kuulostaa siltä, kuin laulettaisiin kirjaimellisesti kuin yhdestä suusta.

Toisaalta on annettava kaikkien kukkien kukkia, äänten kirjon kuulua. Yhtä hyvä mieli tulee silloinkin, kun ihmiset nauttivat tekemisestään ja jokainen uskaltaa laulaa omalla äänellään.

Muistojen Bulevardia pitkin

Seija on viime vuosina vieraillut säännöllisesti Haminan kaupungin kohtaamispaikoissa ja hoivakodeissa. Alkusysäyksen antoi Riskien hallinnasta toimintakykyyn -hanke. Lauluhetkien sarja senioreille, erityisesti muistisairauteen sairastuneille ja heidän läheisilleen, on saanut nimekseen Muistojen Bulevardi. Nyt se kuuluu kansalaisopiston tarjontaan.

Kohtaamispaikoissa omin jaloin paikalle tulevat osallistujat ovat varsin virkeitä, ja tapahtumat sujuvat kuin mitkä tahansa yhteislaulutilaisuudet. Hoivakodeissa ohjelmassa on paljon vanhoja koulu- ja maakuntalauluja.

– Muistisairaat ovat opettaneet hetkessä elämistä, Seija pohtii ja kertoo papasta, joka intoutui laulamaan mukana niin antaumuksella, että jälkikäteen piti oikein mennä antamaan siitä palautetta. Silloin pappa ei enää muistanut laulaneensa.

– Se kosketti. On vain luotettava siihen, että kokemus oli papalle arvokas siinä kohdassa, kun hän lauloi; kun jalka vipatti polkan tahdissa.

– On myös valmistauduttava kohtaamaan ne hetket, jolloin mitään ei tapahdu, ja hyväksyttävä, että nyt oli sellainen päivä.

Seija tietää kokemuksesta, että muusikot eivät koskaan kieltäydy sairaala- tai hoivakotikeikoista. Mutta voisivatko musiikkituokiot kuulua säännöllisemmin arkeen?

Seija ottaa esiin RAY:n Osallistumisen Hurmaa -hankkeen taide- ja kulttuurimateriaaliin kuuluvan ohjaajan oppaan Aika Lystiä. Se sisältää CD:n lisäksi 12 ikimuistoisen laulun sanat ja istumatanssiohjeita. Samalla hän toivoo, että työntekijöiden asenteet olisivat vähintäänkin yhtä myönteiset laulun ilon jakamiseen silloin, kun itse on muiden hoidettavana, kuin nykyään.

Entä mitä musiikki antaa Seijalle itselleen tässä ja nyt?

– Se voimaannuttaa. Se voi itkettää, se voi naurattaa, se viihdyttää.

Hän kannustaa paitsi laulamaan myös käymään konserteissa: – Kun menee paikalle kuuntelemaan, se hakkaa tallenteet 6–0 kaikessa epätäydellisyydessään. Mutta kannattaa se levykin laittaa soimaan!