Sisukkaasti uudella sydämellä

Nuoren naisen viime vuosista ei puutu käänteitä eikä sisua. Savon sydämen maisemat Iisalmesta olivat vaihtuneet töiden perässä pääkaupunkiseudun sykkeeseen, kun elämä säikäytti. Pitkä flunssakierre oli vaurioittanut sydänläppää ja edessä oli leikkaus, joka vei myöhemmin kriittiseen tilaan. Dramaattisella tarinalla on onneksi onnellinen loppu. Sopiva sydänsiirrännäinen löytyi kymmenessä päivässä pohjoismaisella hätähaulla.

– Olen mitä suurimmissa määrin kiitollinen elämälle. Saatan helposti hymyillä itsekseni lenkillä vastaantulijoiden hämmästykseksi, kun on vain niin upeaa pystyä vielä liikkumaan, Marjo kuvailee ja puhuu henkisesti aikamoisesti kasvattaneesta elämänkoulusta.

Sama puhelias ja pirteä Marjo on kuin aiemminkin, mutta enää ei mikä tahansa asia tunnu kaatavan koko maailmaa niskaan. Elämää arvostaa eri tavalla. Positiivinen asenne ja puhuminen ovat olleet hyviä selviytymiskeinoja, mutta liikunta parasta lääkettä.

Toinen mahdollisuus

Syksyllä viisi vuotta sitten sitkeä muutaman kuukauden flunssakierre piti Marjoa otteessaan, eikä yskä ja epämääräiset jalkakivut hellittäneet antibiooteilla ja kipulääkkeillä.

– Kieltämättä tuli välillä tunne, että lääkärissä minuun suhtauduttiin välipitämättömästi ja luultiin, etten vain viitsi mennä töihin. Lapsena minulle on tehty aortan ahtautuman pallolaajennus, joten sen takia on oppinut olemaan tarkempi flunssien kanssa.

Eräänä iltana kuiva yskä yltyi niin kovaksi, ettei se antanut enää jäädä makuuasentoon. Oli pyydettävä ystävältä autokyytiä lääkäriin. Siitä ei tullutkaan enää pelkkä lääkkeiden hakureissu. Ambulanssi kiidätti EKG:n jälkeen naisen nopeasti Meilahteen. Seuraavan kerran Marjo avasi kotiovensa vasta yli parin kuukauden päästä.

– Lääkärit epäilivät ensin keuhkoveritulppaa, mutta pian näkyi sydänläpän vaurioituminen.

Leikkauksen jälkeisenä yönä tuli romahdus. Siitä lähtien kaikki on pimeää. Herätessäni kuulin hoitajien vain puhuvan lähestyvästä isänpäivästä, Marjo muistelee.

Leikkaus oli ollut sydämelle liikaa, ja tila oli muuttunut kriittiseksi. Marjo oli hengityskoneessa apupumpun varassa kevyesti nukutettuna. Perhe vuorotteli sängyn reunalla ja purki tuskaa järjestelemällä käytännön asioita. Onnea oli matkassa, Marjo sai kudostyypiltään sopivan sydämen reilussa viikossa.

– Lääkäri totesi, etten opi puhumaan ruotsia, vaikka sydän olisikin Ruotsista. Ainoa, mitä voin tehdä, on tarjota uudelle sydämelle hyvinvoivan kehon elää. En halua ainakaan tietoisesti pilata saamaani toista mahdollisuutta.

Arki alkoi lopulta nopeasti kuntoutuksineen. Tapahtunutta ehti miettiä ja ymmärtää kunnolla vasta myöhemmin kotona perheen ja ystävien kanssa. Sairaalassa Marjo toipui muutaman viikon, ja kuntoutuminen alkoi jo pikkuhiljaa teho-osastolta. Kun lihakset olivat täysin surkastuneet ja täytyi opetella uudelleen istumaan ja kävelemään, sinnikkyys palkittiin. Ensimmäisiä hapuilevia metrejä Marjo käveli sairaalan käytävillä, mutta pian harjoitteli jo useita kertoja päivässä fysioterapeutin kanssa sairaalan kuntosalilla. Liikkumista ei onneksi missään vaiheessa osannut arastella.

– Ensin pelkkä istuminenkin sattui ja otti voimille, kun ei jaksanut pitää itseään kunnolla koossa. Koko ajan tapahtui edistystä, mikä innosti yrittämään aina lisää. Minun luonteellani ei jääty sänkyyn makaamaan. Uskoin lääkärien neuvoon, että liikunta on lääke.

Kaikkiaan sairauslomaa kesti puoli vuotta. Sitten oli edessä vielä ammatillinen muutos. Marjo aloitti opiskelut merkonomiksi, sillä lääkärien kanssa yhteistuumin oli päädytty vaihtamaan liikkuva ja fyysisesti kuormittava varastossa työskentely toimistotyöhön.

Liikunta – elämäntapa

Uusi sydän herätteli Marjon uinuvaa liikuntakipinää. Kaikki lähti liikkeelle kahvakuulan koukuttavuudesta. Koirakin piti omalta osaltaan päivittäin liikkeellä niin monta kertaa, että naapurikin jo yltyi naisen tahtia hämmästelemään.

Vähän myöhemmin elinsiirrokkaiden tapaamisissa Marjolle väläytettiin mahdollisuutta alkaa yleisurheilla ja kilpailla. Ensin ajatus itsestä juoksijana tuntui omituiselta. Ajatus jäi kytemään, ja yleisurheilu alkoi viedä mennessään. Kun omien kahvakuulatreenien vetäjä sattui vielä olemaan entinen seitsenottelija ja suostui valmentajaksi, alkoi Marjon kansainvälisiin kilpailuihin tähtäävä elinsiirtourheilijan ura.

– En koskaan ajatellut, etten pystyisi sydänsiirrännäisen takia tekemään jotain. Sydän ja kroppa kyllä tottuvat kaikkeen. Itsellä on tosin vielä tähän urheilijan rooliin vähän totuttelemista, Marjo naurahtaa.

Koska sydänsiirrännäisen ja elimistön välillä ei ole hermotusjärjestelmää, kesti aikansa ennen kuin syke normalisoitui. Leposyke saattoi olla jo reilusti yli sata, rasituksessa se raahasi perässä ja laski taas viiveellä. Edelleenkin täytyy muistaa lämmitellä ja jäähdytellä hyvin.

Vaikka polte treenata on kova, liikunta on nykyään elämäntapa ja tärkeä voimavara. Marjo huolehtii aina pitävänsä viikoittain yhdestä kahteen lepopäivää. Treeniviikkoon sisältyy niin yleisurheilua, kahvakuulailua, juoksua, nyrkkeilyä, pilatesta kuin koiran kanssa lenkkeilyä. Hyppytreenit tuntuvat raskaimmilta, vaikka juokseminenkin tuntui aluksi itselle vieraalta.

– Omaa kehoaan on oppinut kuuntelemaan tosi tarkasti. Flunssan tulemisen voi aistia jo ainakin viikkoa etukäteen.

Lääkärien mukaan uusi sydän voi hyvin ja siltä järvenpääläisestä elinsiirtourheilijasta myös tuntuu. Kaikki on sujunut moitteetta. Kun lääkkeet muistaa ottaa päivittäin, ei sydän rajoita millään tapaa elämää. Marjo kokee päässeensä helpolla, sillä tavannut monia muita, jotka ovat vuosia odottaneet elinsiirtoaan. Tulevaisuutta ei kannata stressata, sillä elämä on jo opettanut, että mitä tahansa voi tapahtua. Marjo käy yhä säännöllisissä kontrolleissa eli tapaamassa ”elämänsä miehiä”, kuten hän kardiologejaan kutsuu.

– Olen onnellinen ja sinut asioiden kanssa, vaikka ne eivät alusta alkaen menneetkään oikein. Katkeroitumisella tai stressaamisella tulevaisuudesta sairastuttaisin itseni. Elämä vanhan sydämen kanssa olisi voinut olla tylsempää, tuskin olisin ainakaan urheilija.