Sydänyhdistyksen matkassa umpimähkään
Vaikka bussi on matkalla ties minne, matkustajia ei huoleta. Vantaan sydänyhdistyksen Umpimähkä-retki sujuu letkeästi.
Pyhän Nikolaoksen kirkossa Kotkassa käy kuhina, kun väkeä valuu sisään. Kävelykepin kopina ja pitkän mekon kahina peittyvät ääniin.
– Rouva, teillähän on lämmin shaali. Se on tarpeen, olettehan tullut vaunuilla, Maria Purpur tokaisee ja koskettaa lähimmän rouvan takkia. – Hyvät herrat, olettehan jättäneet aseenne asehuoneeseen, vanha leskirouva jatkaa.
– Ollaan, yleisöstä miehet vastaavat.
Purpurin johdattelemana vieraat tekevät aikahypyn vuoteen 1855, jolloin käydään Krimin sotaa. Englantilaiset laivasto-osastot haluavat aiheuttaa harmia venäläisille ja polttavat Kotkan kaupungin. Vain vanhaksi ehtinyt leskirouva Purpur jää puolustamaan kirkkoa.
Purpur vetää laukustaan kultaisen nuuskarasian, jonka on saanut kuulemma mieheltään Nikolailta. Laukusta löytyy myös neljä hopealusikkaa. Katariina Suuren lahjoittama kattokruunu luo tilaan menneen ajan mystiikkaa.
– Onhan hevosenne hyvin kiinni tuolla ulkona, Purpur havahtuu kysymään.
Hetken kuluttua leskirouva vetäisee hilkan päästään ja toteaa, että nyt hän muuttuu Pirjo Tikanojaksi. Oppaana 30 vuotta toiminut Tikanoja tuntee kirkon ja sen historian. Tarinaa riittää ja yleisö kysyy.
Kun Umpimähkä-retkeläiset astuvat ulos Kotkan vanhimman rakennuksen ovesta, ympärillä levittäytyy Isopuisto. Aurinko piileskelee pilvien takana.
Umpimähkä-retket kiinnostavat
Kotkaan suuntautuva retki on jo kolmas. Ensimmäinen Umpimähkä suuntasi Turkuun, seuraava Hämeenlinnaan.
– Viehätys on siinä, että ihmiset eivät tiedä etukäteen, minne mennään. Umpimähkä-sana tuntuu miellyttävän, matkanjohtaja Jorma Huttunen toteaa. – Ihmiset odottavat mutkatonta ja hauskaa reissua.
Huttunen kertoo, että bussissa matkataan tunnin verran ja sitten jaloitellaan. Retkipäivän ohjelma suunnitellaan niin, että se sopii sydänyhdistyksen väelle.
– Melkein puolet taitaa olla tahdistinpotilaista, Huttunen toteaa ja katsoo ympärilleen.
Huttunen on osallistunut kaikille Umpimähkä-retkille. Niin myös matkan toinen johtaja Pauli Sepponen.
– Samalla idealla on muualla tehty näitä sattumamatkoja, mutta minä toin sen sydänyhdistykseen, Sepponen kertoo.
Sepponen kuljetti bussia lähes 30 vuotta, ja jo silloin hän oli mukana ”sattumamatkoilla”. Sepponen poimi matkoista ideoita, joita he nyt toteuttavat sydänyhdistyksen retkillä.
– Kerroin ajatuksesta ja sitä pidettiin heti hyvänä. Jo ensimmäinen Umpimähkä-retki kiinnosti niin, että bussi tuli täyteen, Sepponen kertoo.
Retkeläiset eivät etukäteen tiedä, mikä retkikohde on. He tietävät vain lähtöpaikan ja kellonajan. Retkillä panostetaan paikallisiin oppaisiin ja hyvään ruokaan. Ennen matkaa osallistujat utelevat, mihin mennään. Päämäärä pysyy kuitenkin salassa, Sepponen vakuuttaa.
Myös Ulla ja Timo Salo ovat olleet mukana kaikilla kolmella Umpimähkä-retkellä.
– Joka reissussa on ollut sopiva ohjelma, paljon nähtävää ja oppaat ovat plussaa, Timo Salo kertoo.
– Matkatunnelma on letkeä, vakuuttavat Salot. – Kukaan ei tiedä etukäteen, minne mennään.
Salot ovat yhtä mieltä myös siitä, että vaikka päämäärä osoittautuukin tutuksi, niin kohteesta löytyy aina jotain uutta.
Retkillä tavataan tuttuja ja tutustutaan uusiin
Pilvet antavat periksi ja aurinko näyttäytyy. Pirkko Barck ja Marjatta Lampinen jäävät kivelle istuskelemaan, kun osa retkeläisistä kiertelee Sapokan vesipuistossa.
Barck ja Lampinen osallistuvat ahkerasti retkille. – Pääsen eroon jokapäiväisestä elämästä, Lampinen sanoo.
Molemmat retkeilivät yksin jo silloin, kun puolisot vielä elivät. – Miehiä ei saanut mukaan, naiset sanovat melkein yhteen ääneen.
Retkillä Barck ja Lampinen tutustuvat uusiin ihmisiin ja paikkoihin. Lampinen myöntää nauraen, että hän on käynyt Kotkassa joskus nuorena.
– Tosin, aina ei tiedä missä kunnossa sitä ollaan, mutta ilmoittaudutaan rohkeasti, Barck kertoo.
Retkelle osallistuu vieras Virosta, Tartton ja Etelä-Viron opas Kalli Kukk. Kukk on Pauli Sepposen puolison Liilia Erikin entinen työkaveri Viron kirjallisuusmuseon ajoilta. Kukk kuuli Umpimähkä-retkistä ja halusi nähdä, miten retki järjestetään. Suomi on Tartton oppaalle tuttu, sillä hän tuo virolaisia ryhmiä tutustumaan Suomeen.
Viimeisessä kohteessa, Merikeskus Vellamossa riittäisi ihmeteltävää pidemmäksikin aikaa, mutta kotimatka odottaa.
– Miltäs orkesteri nyt näyttää, Sepponen kyselee bussissa. – Ja turvavyöt kiinni!
Marja-Liisa Nevala ja Leila Nuotio tutustuivat bussissa. Nuotio tuli bussin kyytiin Tikkurilasta, Nevala jo Myyrmäessä.
– Ei tunnettu ennestään, istuttiin vain bussiin vierekkäin, Nuotio kertoo. – Olin viimeinen, joka mahtui mukaan ja ilman muuta lähden seuraavalle reissulle.
Nevala ei ole ensikertalainen, vaan on osallistunut Umpimähkään ennenkin. – On jännittävää, minne mennään. Mukana on omia sydänkerholaisia, joten tuttujakin riittää.
Vantaan Sydän ry palkittiin toukokuussa Umpimähkä-retkestä Kipinä järjestötyöpalkinnolla.
Kipinän palkintokriteerinä oli uusi idea, joka innostaa ja voi sytyttää sydämeen suuremmankin palon.
Haluaisitko kokeilla Umpimähkä-retkeä omassa yhdistyksessäsi? Vantaa sydänyhdistyksen Pauli Sepponen jakaa mielellään kokemuksiaan retkien järjestämisestä.