Tasapainoinen ruokasuhde hyvinvoinnin perustana

Ruoka herättää tunteita enemmän tai vähemmän ja jokaisella meillä on jonkinlainen suhde ruokaan ja syömiseen. Ruokasuhde on monikerroksinen vyyhti; kokonaisvaltaista suhtautumista ruokaan ja syömiseen. Parhaimmillaan syöminen herättää pääasiassa myönteisiä tunteita, iloa ja nautintoa. Se voi myös nostaa mielialaa ja vähentää stressiä. Ruokasuhteen ei tarvitse olla täydellinen, vaan myös säröt ja epätäydellisyys kuuluvat tasapainoiseen ruokasuhteeseen. Oman tilanteen tiedostaminen ja armollinen tarkastelu auttavat polulle kohti tasapainoisempaa ruokasuhdetta omaa hyvinvointia ja ruokailoa edistäen.

Ruokasuhde vaikuttaa hyvinvointiin

Ruokasuhde on tiiviisti yhteydessä elämänlaatuun ja hyvinvointiin.

– Ruokasuhde vaikuttaa sosiaaliseen, psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Tasapainoinen ruokasuhde tukee kehon toimintakykyä ja jaksamista sekä mahdollistaa osallistumisen yhteisiin ruokahetkiin, selvittää yliopistonlehtori Sanna Talvia, joka on tutkinut nuorten ruoka- ja kehosuhdetta.

Tärkeintä ei ole se, millaisen arvosanan ruokasuhteelleen antaa, vaan se, miten se vaikuttaa omaan hyvinvointiin.

– Kun ruokasuhde on kunnossa, mielen voimavarat vapautuvat muille itselle tärkeille asioille, vahvistaa psykologi Katarina Meskanen, jolle erilaisista syömishäiriöistä kärsivien tarinat ovat tuttuja.

Lempeä ja mutkaton ruokasuhde parantaa elämänlaatua.

Ruokasuhde muotoutuu koko elämän ajan

Suhde ruokaan saa alkunsa jo perimässä. Ensimmäiset ulkoiset tekijät välittyvät lapsiveden kautta, koska odottavan äidin ruokatottumukset vaikuttavat kohdussa kasvavan sikiön makumieltymyksiin.

– Synnymme intuitiivisina syöjinä ja tasapainoisen ruokasuhteen kanssa. Pieni lapsi osaa luonnostaan säädellä omaa sopivaa syömistään, täydentää Meskanen.

Vähitellen ulkoiset tekijät saavat yhä suuremman roolin: Ruokasuhde kehittyy koko elämämme ajan. Meskasen mukaan lapsi imee kuin sieni läheisten aikuisten ruokapuhetta ja syömiskäyttäytymistä. Aikuistumisen myötä ruokasuhteeseen alkavat vaikuttaa koko meidän ympäristömme, erilaiset olosuhteet sekä omat arvomme ja asenteemme.

Osa meistä on herkempiä kokemaan eri tilanteita ja ympäristömme tapahtumia. Myös oma kehosuhde ja itsearvostus heijastuvat syömiseen, Talvia kertoo:

– Kehosta ja syömisestä saatetaan tuntea häpeää. Syömällä voidaan yrittää muokata omaa kehoa, ja oma keho voidaan kokea riittämättömänä tai arvottomana. Sitä voidaan jopa rangaista tietynlaisella syömisellä.

Ruokasuhde välittyy läheisille

Ammattilaisten ruokasuhde välittyy helposti asiakkaille ja vanhempien ja isovanhempien ruokasuhde heijastuu jälkipolviin puheissa ja teoissa.

– Meillä aikuisilla on tärkeä rooli mallintaa tervettä, joustavaa suhdetta ruokaan. Ei riitä, että teemme sitä vain ajatuksen tasolla, vaan meidän täytyy aidosti ja konkreettisesti olla itse esimerkkejä siitä. Vanhempina, aikuisina ja roolimallina toimimisessa tärkeintä ei ole niinkään se, mitä sanomme, vaan se miten käytännössä itse toimimme, Meskanen tarkentaa.

Ylipäätään on hyvä miettiä, miten puhuu kenenkään syömisistä, saati kehosta:

– Yleensä ei kannata sanoa mitään, koska syöminen on yllättävän henkilökohtainen asia. Sen suhteen voidaan olla kovinkin haavoittuvaisia, erityisesti kasvavassa iässä, muistuttaa Talvia.

Sairastuminen ruokasuhteen käännekohtana

Siinä missä yksi innostuu sairastuttuaan tutkimaan ruoka-asioitaan uteliain mielin, toinen saattaa alkaa stressata jokaisesta suupalasta menettäen ruokahalunsa ja -ilonsa.

– Syömisestä saattaa tulla suorittamista. Tai sairastumisen myötä voi herätä tarve turvautua ruokaan lohtuna ja sairastumiseen liittyvien tunteiden käsittelykeinona. Osa voi paradoksaalisesti alkaa suhtautua välinpitämättömästi itseensä ja samalla syömiseensä, pohtii Meskanen.

Mielen voi vallata myös pelko siitä, mitä uskaltaa syödä, jotta tautitapahtuma ei toistuisi. Epäilys suosituksia kohtaan tai katkeruus sairastumisesta terveellisestä ruokavaliosta huolimatta saattavat myös vallata mielen.

– Pelot ja muut ruokasuhdetta vääristävät tuntemukset ja ajatukset on hyvä käsitellä ammattilaisen kanssa, Meskanen suosittelee.

Kohti tasapainoista ruokasuhdetta

Ruokasuhdettaan voi alkaa tarkastella ajatusten, tunteiden ja toiminnan tasolla. Aluksi voi pohtia, mitä ajatuksia omasta syömisestä herää, liittyykö syömiseen joustavuutta vai tiukkoja sääntöjä? Tai viekö syömisten ajatteleminen liikaa tilaa mielen työpöydällä?

Toiminnan näkökulmasta voi pohtia, onko syöminen tasapainossa kehon nälkä- ja kylläisyysviestien kanssa tai minkä verran syöminen vaihtelee ja joustaa tilanteiden mukaan.

Entä minkälaisia tunteita syömiseen liittyy? Jos ne ovat pääasiassa neutraaleja tai myönteisiä, ollaan turvallisella maaperällä. Sen sijaan hankaliin tunteisiin, kuten syyllisyyteen ja häpeään on hyvä havahtua.

Meskasen mukaan tasapainoisuutta kohti pääsee pikkuhiljaa harjoittelemalla ja hyväksymällä haastavatkin tunteet ja ajatukset sekä lisäämällä sallivuutta ja armollisuutta itseä kohtaan.

– Se löytyy helpommin, kun uskaltaa päästää irti jäykistä säännöistä ja opettelee kuuntelemaan oman kehon viestejä sekä luopuu turhasta itsensä syyttelystä ja mustavalkoisuudesta, hän konkretisoi.

Talvia kannustaa myös lempeyteen oman ruokasuhteen tunnustelussa. Sama pätee suhtautumisessa myös muiden syömiseen.

– Ruokasuhde on monen tekijän summa. Kaikilla on ruokasuhteessaan säröjä. Sitä voi tarkastella uteliaasti etäämpää ja aloittaa hyväksymällä se sellaisena kuin se tällä hetkellä on, hän rohkaisee.

Tasapainoisen ruokasuhteen tunnusmerkkejä

Mitä useampi seuraavista väittämistä toteutuu kohdallasi, sitä tasapainoisempi ruokasuhteesi on. Halutessasi voit pohtia, miten oma ruokasuhteesi vaikuttaa hyvinvointiisi, kuinka tyytyväinen olet tilanteeseen ja haluatko edistää ruokasuhteesi tasapainoa jollain tavalla. Itselle riittävän hyvä riittää.

• Ruokavalintoja voi tehdä joustavasti eikä mitään ruokia ole luokiteltu hyviksi tai pahoiksi
• Ruoka on kehon polttoainetta – mutta se saa yhtä lailla olla myös nautinto
• Ruokaan ja syömiseen ei liity laskemista, kompensoimista, ansaintalogiikkaa, kaupankäyntiä tai ”vaihtotaloutta”
• Syödyn ruoan määrää ohjaavat nälkä ja kylläisyys
• Syömisen voi lopettaa helposti tuntiessaan itsensä kylläiseksi eikä tarvitse ahtaa itseä ähkyyn asti
• Syöminen pysyy hallinnassa ilman ankaraa kurinalaisuutta ja kontrollointia
• Halutessaan kaikkea voi syödä kohtuudella, herkuttelu on osa hyvää syömistä
• Ruoka ei ole ainoa keino palkita tai hemmotella itseä
• Syöminen tukee hyvinvointia ja jaksamista ja sitä sävyttävät pääasiassa neutraalit tai myönteiset tunteet
• Syömiseen ei liity jatkuvasti pettymystä, syyllisyyttä, pahaa mieltä, ahdistusta ja alakuloa eikä sillä lohduteta tai rankaista itseä

_{Lähde: Katarina Meskanen}

Herkkukielloista voi vapautua

Herkuksi voisi määritellä sellaisen ruoan, joka aiheuttaa voimakkaan mielihyvän tunteen aivoissamme. Tähän voi siis luokitella hyvin niin mansikan ja perunan kuin suklaan tai sipsit. Mutta useimmiten juuri sokeria, rasvaa ja suolaa runsaasti sisältävät, epäterveellisinä pidetyt ruoat luokittuvat mielissämme herkkukategoriaan. Tällaiset herkut kummittelevat mielessä helposti, jos niihin yhdistyy ajatuksissamme sääntöjä ja rajoituksia.

Jos kokee, että herkkujen kanssa selviää vain rajoittamalla tai täysin kieltämällä, on suhde niihin jännitteinen. Harmillisesti tähän liittyy usein syyllisyyttä ja epäonnistumisen tunteita, jos itse asetetuista säännöistä tulee poikettua. Ongelmallinen, syyllisyyttä herättävä herkkusuhde tuntuu olevan yhteiskunnassamme jopa normi, joka välittyy aikuisilta lapsille.

Erilaiset säännöt tekevät syömisestä suorittamista, mikä ei tue tasapainoista ruokasuhdetta. Jotta herkuista voisi oikeasti rauhassa nauttia, olisi hyvä rakentaa niihin uudenlainen neutraali suhde. Tätä on hyvä opetella ajan kanssa.

– Rajoituksista irtautuminen ei tarkoita kaksin käsin ahmimista, vaikka ylilyöntejäkin todennäköisesti tulee vastaan. Ylilyönnit ovat osa prosessia ja ok. Tasapaino löytyy kyllä pikkuhiljaa. Mutta sääntöjen purkaminen kannattaa, jotta voi jatkossa nauttia herkuista vapautuneesti; osana tasapainoista ja mutkatonta syömistä, kannustaa Katarina Meskanen.

Saa syödä, mutta ei ole pakko!

Artikkelin asiantuntijoina:
Katarina Meskanen, PsM, psykologi, psykoterapeutti
Sanna Talvia, kotitaloustieteen yliopistonlehtori, FT, Itä-Suomen yliopisto

Lue lisää Katarinan blogista, miten voi tukea lapsen myönteistä ruokasuhdetta.

Lue myös Katarina meskasen haastattelu tunnesyömisestä.