Hyppää sisältöön
Etusivu / Ruoka & Ravitsemus / Syövätkö suomalaiset muutakin kuin tomaattia?

Syövätkö suomalaiset muutakin kuin tomaattia?

Suomalaiset sujauttavat kauppakassiin kasviksia entistä useammin. Hedelmien ja vihannesten kulutus on myös monipuolistumassa.

Heljä Hyytiä, tuottaja
Julkaistu 6.8.2020
Kuva: iStockphoto

Suomalaiset saavat elo–syyskuussa nauttia kotimaisten kasvisten satokaudesta, tällöin kauppojen laarit notkuvat runsaan tarjonnan alla. Yksi kasvisten menekin puolesta konkreettisia tekoja tehnyt taho on Lidl. Kysyimme HeVi-osaston päällikkö Arttu Syrjäseltä, onko lisääntynyt valikoima tuonut mitään muutosta suomalaisten kasvisten kulutukseen?

– On ollut hienoa huomata näiden vuosien aikana, että suomalaisten kasvisten kulutus on selvästi monipuolistunut. Vaikka kokonaiskulutus on kasvanut, erityisesti kotimaisten tuotteiden arvostus on korkealla tasolla asiakkaiden silmissä. Hyvinvointibuumi, eli kasvisruokavalion suosion nousu ja kasvisten lisääminen ruokavalioon näkyvät myös menekissä, iloitsee Syrjänen.

Millä perusteella otatte uudet tuotteet valikoimiin?

– Meidän valikoimamme on aina elänyt vahvasti sesonkien mukaan. Eli näemme, että tuote on tuoreimmillaan ja laadukkaimmillaan, kun on sen sesonki. Toki meitä ohjaa myös asiakkaiden ostokäyttäytyminen. Vastaamme suoraan kysyntään eli se mikä on kiinnostaa asiakkaita, kiinnostaa tietysti myös meitä. Pyrimme tällä tavalla aina palvelemaan asiakkaitamme, kertoo Syrjänen.

– Testaamme lisäksi uusia tuotteita aktiivisesti. Ennen kuin tuote päätyy lopulliseen valikoimaamme, testaamme niitä eräluontoisesti tai laitamme niitä myyntiin vain joihinkin myymälöihin. Näin selviää, onko tuotteella kysyntää.

Kotimaiset kasvikset ovat tärkeitä kaupalle ja luonnollisesti myös kasvisten paikallisuus otetaan huomioon. Monen tuottajan kanssa onkin takana jo vuosien yhteistyö.

– Paikallisia toimijoita olemme kannustaneet olemaan rohkeasti yhteydessä mielenkiintoisten tuotteiden osalta, pystymme ottamaan myyntiin pienempiäkin määriä, aina ei tarvitse olla kapasiteettia toimittaa kaikkiin myymälöihimme Hangosta Sodankylään vaan alue voi olla pienempikin, Arttu Syrjänen valottaa yhteistyökuvioita.

Tuoreus on laadun tae

Jotta Lidl voi taata asiakkaille aina huippulaatua, tuotteet toimitetaan myymälöihin jakelukeskusten kautta, joissa tarkastetaan jokaisen erän sovittujen laatukriteereiden täyttyminen ja tuotteiden tuoreus.

Lidl on koko kaupan alan tavoin sitoutunut vähentämään ruokahävikkiä. Kasvisten kohdalla onkin tehty monta toimenpidettä asian hyväksi.

– Hävikin suurin vähentäjä on tavaroiden hyvä kierto: Tuotteet saapuvat aamupäivällä jakelukeskukseen, ja ne kerätään pääsääntöisesti seuraavaksi päiväksi myymälöihin. Myymälä voi tilata joka päivälle uudet tuotteet, jolloin tuotteet pysyvät tuoreina, taustoittaa Syrjänen.

Arttu Syrjänen vinkkaa myös, että aamupäivisin myymälöistä myydään kasvisten hukka-alelaatikkoa. Siihen kerätään tuotteita, jotka ovat vielä käyttökelpoisia, mutta myymälästä poistettavia. Hukka-alelaatikon saa parilla eurolla.

 

Lue myös:

Kasvikset ovat terveellisen ruokavalion perusta

Vinkkejä kasvisten lisäämiseen

5 faktaa marjoista

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi