Vapaaherratar: Makukokemuksia

Appelsiinit eivät olleet tuolloin jokapäiväistä herkkua. Ilo vaihtui pian pettymykseksi: hedelmät eivät olleet kirpakan raikkaita niin kuin appelsiinien kuului olla. Kuorikin irtosi epäilyttävän helposti, lähes itsestään. Maistoin yhtä, maistoin toista ja maistoin vielä kolmattakin. Kaikki maistuivat oudon makealta. Olivat selvästikin pilaantuneita ja joutivat roskikseen. Myöhemmin selvisi, että ”pilaantuneet” appelsiinit olivat mandariineja, jotka olivat minulle vieraita. Tuosta tapahtumasta on yli kuusikymmentä vuotta, mutta mandariinit eivät maistu minulle vieläkään.

Kuusikymmenluvulla näin kaupassa mehevän näköisiä ja hehkuvan punaisia hedelmiä. En tiennyt nimeä, mutta kaunis ulkonäkö vikitteli ostamaan niitä. Kotona en malttanut odottaa, vaan iskin hampaani heti yhteen hedelmistä – ja sylkäisin saman tien palan suustani. Kummallinen maku ei ollut lainkaan sitä, mitä odotin tuollaiselta kaunokaiselta. Tulin tietämään hedelmän olevan paprika, jota kokemani makusokin jälkeen vieroksuin vuosikausia. Mutta aikanaan muun muassa täytetyistä paprikoista tuli suosikkiruokiani. Punaiset, keltaiset, oranssit ja vihreät paprikat antavat paitsi makua myös väriä ruokiin.

Eräitä ruman ruttuisia hedelmiä tyydyin vain pälyilemään kaupan eksoottisten hedelmien valikoimassa. Nimi passion, kärsimyshedelmä, on niille omiaan, kärsineen ja nuukahtaneen näköisiä kun ovat. Rumilukseen tutustuin lähemmin vasta bussiretkellä Madeiralla. Taukopaikalla olin janoinen ja nälkäinen, silloinhan kokeilukynnys kummasti madaltuu. Rohkenin ostaa muutaman passionin niitä kauppaavalta pojalta, joka ystävällisesti halkaisi hedelmät minulle. Hedelmän limaisen oloinen sisus oli epämiellyttävän näköistä, mutta maku yllätti minut kerta kaikkiaan – se oli ihana. Suomessakaan en enää kyräillyt hedelmiä epäluuloisesti, vaan poimin niitä mieluusti ostoskoriini. Näin matkailu avartaa ja opettaa, ettei ole kattia karvoihin katsominen.

Fenkolia kohtaan tunsin kauan ennakkoluuloa, koska sen tuoksu muistuttaa minua ikävästi Pernod-juomasta, josta sain ensimmäisen krapulani. Tuon itse hankitun taudin jälkeen vaihdoin ripsivärini toiseen, koska se lemusi siltä mille juoma maistui. Joitakin vuosia sitten sain ystävättäreltäni kalakeiton ohjeen, jossa oli fenkolia. Ja siitäpä keitto sai hienostuneen maun. Nyt käytän fenkolia kalakeiton lisäksi muissakin ruoissa: tomaattikeitossa, uunikasvisten joukossa ja salaateissa. Mutta Pernod’hon en koske vieläkään.

Ensimmäisellä Pariisin-matkallani 1972 rakastuin kaupungin kahviloihin. Lempikahvilakseni tuli vuonna 1862 perustettu Ladurée ihanaisine leivonnaisineen. Listalla huomasin leivoksen nimeltä macaron. Mieleeni tuli makaroni ja aprikoin, oliko leivos tehty makaroneista vai muistuttiko sen ulkonäkö makaroneja. Makaronivelli oli lapsuuteni herkkua, joten päätin kokeilla pariisilaisia makaroneja. Enkä ole katunut. Macaron on suloinen pikku leivos, jonka hento kuori on rapea ja sisusta pehmeää kreemiä. Nykyään macaron on suorastaan muoti-ilmiö maailmalla, ja niitä valmistavat monet suomalaisetkin konditoriat.

Minusta olisi ylen hienoa nauttia konjakkia suuresta lasista: nuuhkia, pyöritellä, antaa käden lämmittää konjakki sopivaksi. Näin olen nähnyt muiden hienostuneesti tekevän. Olen yrittänyt oppia pitämään tuosta jalosta juomasta jo muutaman vuosikymmenen, mutta en ole päässyt opinnoissani alkua pitemmälle. Käytän konjakkia lähinnä ruokien mausteena ja liekityksessä. Ystävättäreni nimittääkin minua alkoholin väärinkäyttäjäksi.

Mutta Sydänliiton kuusikymmenvuotisen toiminnan kunniaksi nautin tilkan konjakkia ja toivotan liitolle menestystä tärkeässä työssään. Kippis suomalaisten sydänten terveydeksi!