Viisaita valintoja vanhuuteen

Jokainen ihminen saa vanheta omalla tavallaan. Ihminen voi vanheta antamalla ajan vain kulua ja asioiden tapahtua. Kun on eläkkeellä, voi vihdoin unohtaa kiireen ja lakata suorittamasta – rauhoittua aloilleen.

Eläkkeelle jäämisen jälkeen useimmilla meistä on edessään lähes puolet aikuisiästään. Pelkkä menneiden muistelu ja vanhoissa tavoissa pitäytyminen eivät kuitenkaan välttämättä tuo riittävästi merkitystä elämään tai lisää henkistä hyvinvointia. Tottumuksemme voivat auttaa meidät tasapainoon, mutta myös romuttaa hyvinvointimme. Siksi omia tottumuksia kannattaa pysähtyä tarkastelemaan.

– Vanheneminen ei ole syy luopua elämänhalusta tai itsensä haastamisesta. Vanhana arki muuttuu, muttei välttämättä huonommaksi, psykologi Marja Saarenheimo sanoo.

Omaan arkeen ja tasapainoiseen vanhuuteen voi vaikuttaa pienillä valinnoilla. Saarenheimo listasi omansa.

Yritän säästää energiaani tärkeinä pitämiini asioihin automatisoimalla vähemmän tärkeitä.

Muistissa tapahtuvat muutokset kuuluvat normaaliin vanhenemiseen. Kyky unohtaa tai ainakin lakata murehtimasta menneitä on mielenterveydelle tärkeää silloin, kun haluaa jättää taakseen ikävät asiat. Arjen sujuvuuden kannalta kaikki unohtaminen ei ole mukavaa, ja siksi toiminnoista osa kannattaa automatisoida. Kun esimerkiksi avaimilla ja lompakolla on kotona määritetty paikkansa, niiden etsiskelyyn ei kulu aikaa, energiaa ja hermoja.

Kaikkea ei kannata automatisoida. Jotta aivot toimisivat jatkossakin, ne tarvitsevat haasteita ja virikkeitä. Aivot menettävät toimintakykyään, jos ne ovat pitkään vähällä käytöllä.

Työllistän aivojeni kapellimestaria aina muistaessani esimerkiksi toivottamalla uudet haasteet tervetulleiksi.

Ikä muokkaa aivoja siten, että joistain tehtävistä iäkäs selviää nuorta helpommin, joistain ei. Aivokuoren otsalohko on altis rappeumamuutoksille. Tätä aivoaluetta kutsutaan aivojen kapellimestariksi, sillä se ohjaa monia toimintojamme toiminnanohjauksesta tarkkaavuuteen ja ongelmanratkaisusta työmuistin toimivuuteen.

Etuotsalohko harjaantuu, kun tekee kokonaan uusia asioita tai tuttuja asioita uudella tavalla: vaikka lenkkeilee vieraassa maastossa, lukee ääneen tai pyrkii tekemään yksinkertaisen laskutehtävän nopeasti.

Asioiden mieleen painaminen ja -palauttaminen hidastuvat vanhetessa, mutta kyky oppia ei katoa minnekään. Kaikki oppiminen rakentuu olemassa olevan tiedon pohjalle, joten vuosien varrella kertyneet kokemukset helpottavat sitä.

Uusien asioiden opettelu muovaa aivoja hyvällä tavalla. Mitä enemmän ärsykkeitä aivot saavat, sitä enemmän yhteyksiä hermosolujen välille tulee. Verkottuneet aivot suojaavat muistisairauksilta. Haasteista luopuminen on aivoille merkki, ettei niitä enää tarvita.

Kun tapahtuu jotain epämukavaa, yritän vaihtaa näkökulmaa ja keskittyä tilanteen tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Harvassa asiassa on vain huono puoli. Esimerkiksi ikääntymiseen liittyvä hidastuminen voi harmittaa, mutta tunne-elämälle siitä on hyötyä. Impulsiivisuus vähenee ja harkinnalle jää tilaa. Ja kun jotain ikävää tapahtuu, voi valita, antaako ärtymyksen pilata loppupäivä, vai sallia tunteen mennä menojaan.

Epämukavuuden sietokykyä voi harjoittaa. Yksi parhaista tavoista on mindfulness, eli tietoinen läsnäolo. Se ohjaa meitä kohtaamaan asiat ja tunteet sellaisina kuin ne tulevat. Kipeiden tunteiden kestäminen on mielen hyvinvoinnin kannalta tärkeää. Niiden välttely ja tukahduttaminen on haitallista.

Yritän hyväksyä tapahtuneen tapahtuneeksi ja olla tuhlaamatta aikaani ja voimiani harmitteluun ja vatvomiseen.

Asioiden vatvominen ja murehtiminen haittaa henkistä hyvinvointia. Kyseessä on noidankehä, joka usein ylläpitää itseään: ajatus virittää tunteen ja tunne aktivoi ajatuksen. Omiin ajatuksiin kannattaa opetella ottamaan etäisyyttä, eikä kaikille ajatuksille kannata antaa aikaansa.

Vatvomisesta voi koettaa opetella eroon. Murehtimiselle voi rajata päivittäin ajan, jolloin kirjaa ylös mieleen nousseen ajatukset. Sen jälkeen huolivastaanotto sulkeutuu päiväksi, jona aikana voi harjaannuttaa mieltään siirtämään murehtimisen sille varattuun aikaan.

Huolehdin siitä, että minulla on joku, jota tarvitsen ja joku, joka tarvitsee minua.

Ikääntyvistä aivoista pidetään huolta säilyttämällä uteliaisuus, tarjoamalla niille uusia haasteita ja ylläpitämällä sosiaalisia suhteita. Toiset ihmiset ja vuorovaikutus ovat ravintoa kaikenikäisille aivoille. Kaikki eivät tarvitse yhtä laajaa sosiaalista verkostoa. Jokaisella ihmisellä tulisi kuitenkin olla joku läheinen ihminen.

Vanhoja ihmisiä katsotaan monesti vastaanottavan, hoivattavan ihmisen näkökulmasta. Jokainen ihminen tarvitsee kuitenkin kokemuksen siitä, että hän on tärkeä muille. Vielä siinäkin vaiheessa, kun voimat vähenevät, iäkkäällä on henkistä pääomaa muille jaettavaksi.

Harjoitan myötätuntoa.

Myötätunto on tekoja. Pienten hyvien tekojen tekeminen toisille lisää myös omaa hyvinvointia ja onnellisuutta. Eikä niihin tarvita paljoa: toisen ihmisen kuunteleminen ja ystävälliset sanat usein riittävät. Toisten hyväksi tehdyssä työssä omanarvontunto karttuu ja elämä tuntuu tarkoituksenmukaiselta – elämä maistuu.

Myötätuntoa pitäisi osoittaa myös itselle: olla armollinen ja hyväksyä tähänastinen elämä sellaisena, mitä se on ollut. Epäonnistumiset ja virheet kuuluvat elämään. Vaikeissa tilanteissa itsemyötätunto auttaa eteenpäin.

Aloitan päiväni runolla niin usein kuin mahdollista.

Se, miten ihminen aloittaa päivänsä, vaikuttaa koko päivän mielialaan. Jos ikävät uutiset iskevät silmiin ensimmäisenä, päivä ja mieli voivat tummua.

Tässäkin on kyse näkökulman valinnasta. Kielteisiin asioihin jumiutuminen estää huomaamasta asioiden myönteisiä puolia. Ne tunteet ja seikat vahvistuvat, joihin kiinnittää toistuvasti huomiota.

Marja Saarenheimo on vanhenemisen psykologiaan perehtynyt psykologi ja psykoterapeutti, joka toimii tutkijana Vanhustyön keskusliitossa. Häneltä ilmestyi lokakuussa kirja Vanhenemisen taito.